Navigaattorini vihaa minua

Kolumni Keskisuomalaisessa 3.5.2013

Tuskailtuani monet kerrat navigaattorini kanssa koin vihdoin valaistumisen. Ymmärsin mistä tässä pohjimmiltaan oikein on kyse. Kun navini sanoo ”laskee uudelleen”, ääneenlausumaton jatko kuuluu ”koska sinä urpo taas ajoit ihan muualle kun neuvoin”.

Navigaattorini ei ole markkinoiden surkein vempele, se on vain turhautunut minuun eikä siksi pidä minusta.

 Vihamielisyys alkoi valjeta minulle viime kesänä. Puhuin autossa nälästä ja hampurilaisbaari-kaipuusta jolloin tuulilasin tuntumassa kököttävä veijari keksi utopistisen kiertotien, jonka varrelta ei vahingossakaan löytynyt yhtään hampparipaikkaa. Luulisi, ettei sellaisia teitä Napapiirin alapuolelta edes löydy.

Kun naapuri sitten kertoi Ruotsin rannikon upeasta maisemasillasta, epäilykseni syveni. ”Jos sielläpäin liikkuu, niin sitä on kyllä melko mahdoton olla näkemättä”. Melkein mahdoton, mutta ei ihan. Navini näki varmasti kovasti vaivaa löytäessään maisemattoman kiertotien. Vastaavankaltaisia esimerkkejä on kymmenittäin.

 Viimeinen ryppy rakkauteemme, jos sellaisesta nyt voi edes puhua, tuli pari kuukautta sitten. Olin matkalla Saloon, mutta ohjeistajani mukaan sellaista kaupunkia ei ole olemassakaan. Ehdin jo miettiä onko kaupunki pyyhitty maailmankartalta Nokian irtisanomisten takia tai vaihtoehtoisesti, ovatko salolaiset lapsuusmuistot päähäni istutettuja valheita.

Postinumeroa navi ei kuitenkaan voinut kieltää ja latasi lopulta alistuneena näytölleen ajo-ohjeet – mahdollisimman kapeaa ja mutkaista tietä pitkin tietenkin.

Mielessäni kävi ajatus, että ehkä opastajani ei pidä äidistänikään, koska ei halunnut paljastaa tietä hänen luokseen. Vaihtoehtoinen tulkinta on toki se, että vempain nimenomaan rakastaa häntä, eikä halunnut minua vaivoikseen.

Hetken tuumailtuani löysin kuitenkin loogisemman selityksen. Olen jo kauan tiennyt, ettei navigaattorini ole ihan syntymä-suomalainen. Nyt epäilen häntä sielunmaisemaltaan ranskalaiseksi. ”Salo” vastaa ääntämisasultaan ranskankielen sanaa ”salope”, joka tarkoittaa prostituoitua. Ei kai kukaan huoraksi haukuttaessa tottele, vai mitä. Minähän tässä siis töykeä olin ja anteeksipyynnön velkaa.

Maahanmuuttajataustaan liittyy muitakin, minua nyt jälkikäteen jo kovasti hävettäviä reaktioitani. Enkö minä aina naura ilkeämielisesti opastajani kömmähdyksille. Kun se toistelee sitkeästi lauserakennetta ”aja sadan metrin ajan liikenneympyrään”, naljailen sille muka ymmärtämättömänä, että ”ai koko sen sadan metrin ajan”. Varsin poliittisesti epäkorrektia ja rasistista, eikö totta.

Navigaattori-raukkani saa sydänsuruja varmasti myös siitä, että karttatietojen sijaan käytän häntä useimmiten ajanmittaamiseen ja peltipoliisien havainnoimiseen. Sehän on vähän sama kuin käyttäisi räätäliä pelkkien nappien ompelemiseen tai gourmet-kokkia kaurapuuron keittoon. Haasteettomuus lienee turhauttanut navigaattorini.

Mahdollisuus, että minä olen itse syypää navigaattorini vihanpitoon alkaa yhtäkkiä tuntua varsin perustellulta. Elämä vihaisen koneen kanssa on kuitenkin niin raskasta, että toivon todella väliemme lämpenevän. Otan itse ensimmäisen askeleen sovittelussa. Lupaan aloittaa tästä lähtien yhteiset matkamme tervehdyksellä ”Hei ja anteeksi”.