Annapurna: ruokaövereitä ja sanomatta jääneitä jäähyväisiä

Vika päivä Nepalissa sisälsi ensin nähtävyyksiä - hindujen pyhä alue Pashupati ja Nepalin suurin stupa. Pistäydyimme myös mm. taulukaupassa seuraamassa mandaloiden pikkutarkkaa maalausta.

Kathmandussa oli ihanasti vähän viileämpi päivä. Tämä toki merkitsi yhä hikisyyttä, mutta kevyt pilvikerros helpotti kummasti oloa. 

Lounas vedettiin siinä edellispäivänä missatussa OR2K -ravintolassa. Hummukset yms. olivat juuri niin hyviä kuin muistinkin. 

Sitten vielä vapaata vaeltelua sinne tänne ja hotellin läheisessä ostarissa pistäytyminen. Jussi olisi halunnut käydä parturissa ajattamassa reissupartansa, mutta vaikka Pokharassa partureita oli tiheään, Kathmandussa emme törmänneet yhteenkään. 

Illalla kähdettiin päätösillallisessa hotelli Dvarikan yhteydessä olevaan ravintolaan, jossa syötiin hyvin, mutta liikaa. 9 ruokalajissa oli ehkä kolme liikaa. Otto kirjoitti palautelappuun ruoan olleen "excellent" ja palvelun "good". Tästä seurasi vähän hämmentävä "voisitteko kertoa mikä meni huonosti" -kysely. Oikeasti olimme kovin tyytyväisiä ja suomalaisittainhan hyvä on hyvä ja sillä siisti. 

Ngima selvittää rukouskivien merkitystä.

Reissun lähetessä loppuaan tunsin haikeutta eniten siitä, että kohta pitää sanoa taas Ngimalle hyvästit. Sanoa, että toivottavasti tämä ei ollut viimeinen yhteinen taipaleemme vaan vasta toinen. 

Hyvästien suhteen kävi lopulta vähän hullusti. Ngiman piti tulla aamulla saattamaan meitä kentälle, mutta jostain syystä starttasimme vähän etuajassa, joten missasimme Ngiman :(

Samoin törmätessäni eilen Rabiin, en hoksannut etten näekään tätä enää uudestaan. Olisi ollut kiva sanoa hänellekin muutama kiitoksen sana.


Lähettelimme reissun jälkeen Messengerissä Ngiman kanssa viestejä toisillemme, joten ne jäähyväiset tuli hoidettua kuitenkin.
 

Jussin kommentti reissusta: 

viisikymppistä miestä kehotetaan käymään eturauhastutkimuksessa. Sielläkin kannattaa käydä, mutta näköjään rahkeet riittävät pidemmällekin.


Trekkasin Nepalissa Mandala travelin matkassa.

Vikat momot

väsynyt, mutta tyytyväinen nainen, jolla ei paljon työasiat ole päässä pyörineet.

 

Kuvasatoa Nepalin reissulta

Joku jo ehti kysyä, että "koska sä laitat niitä Nepalin-kuvia blogiisi". Vastaus on, että nyt.
Ohessa siis pieni setti kuvia isosta valikoimasta, jonka tosin koen näin jälkikäteen nyt jo vähän suppeaksi. Niin paljon enemmänkin olisi ollut kuvattavaa, mutta mitä pidemmälle matka eteni, sitä harvemmin tuli enää kaivettua kameraa esille.



Kathmandun Durbas square -alueella parveilee tuhansia puluja. Alueen lintuja ruokitaan pyhinä siivekkäinä.

Miehet valmistivat patjoja Kathmandun keskustassa. Ilma oli niin sakeana pölystä ja pakokaasusta, että oli pakko hengittää kankaan läpi. Oletettavasti tässä syntyneet patjat ja täkitkään eivät ole ihan raikkaimmasta päästä.

 

Ihania koululaisia meidän tutustumiskäynnillä Taksvärkin tukikohteeseen Kathmandussa.



Tässä asennetaan pikkusiskon korva-nenäkorua paremmin.

 

Sitten ollaankin jo kapuamassa. Joku kysyi, että oliko ne polut siellä Himalajalla sentään leveitä ja tasaisia. Juu, eivät olleet. Yleensä kapeita, vinoja ja usein vielä paljon epätasaisempia kuin tässä kuvassa. Tuntui ihan luksukselta jos eteen sattui tien pätkä jolla pystyi kulkemaan ilman, että katsoisi koko ajan jalkoihinsa. 

 

Välillä piti seistä vaan ja tuijottaa näitä maisemia.



Tässä kohtaa ollaan jo edetty vaelluksen puolivälin yli. Ilma on niin kirkasta, ettei ilman aurinkolaseja voi enää oikein olla.



Mulla ei ollut huiputus-paitaa päällä huiputuspäivänä, koska olin niin rikki-poikki-kunnossa vuoristotaudin takia, että oletin vain saattavani huipulle kapuajia vähän matkaa rinnettä ylös. Jostain sitten kuitenkin löytyi sen verran energiaa, että kipusinkin ylös 5545 metriin. Paitaa en enää jaksanut vetää päälle ja hymykin on tekohymy, vaikka huikealta tuntuikin oman itsensä voittaminen. Myönnettäköön vielä, että se lisäenergia löytyi Coca Colasta, joka oli kokolailla ainoa asia, mitä enää tuossa hetkessä sain kuskustani alas.

Tässä ollaan jo tulossa alas. Asian voi päätellä myös tukasta jota ei ole pesty melkein kahteen viikkoon ja sen kyllä huomaa...

Kun vastaan tuli tällaista kuormaa kuskaavia kantajia, ei tullut mieleen valittaa oman päivärepun painoa. Päivärepuissa meillä kulki mukana kuorivaatteet, lämpövaatteet, useampi litra vettä, vessapaperit, kamerat yms. Muut kamat - mm. makuupussi - tuli rinnettä ylös jakkien selässä.



Nämä maisemat...

ja jakit

ja tämä fiilis. <3

Kapua-keräys on voimassa vuoden loppuun asti. Vielä siis ehtii laittaa vaikka joulukorttirahat Nepalin lasten hyväksi. Ohessa linkki keräystililleni:

http://www.kapua.fi/osallistuja/riikka-mahlamaki-kaistinen/