perjantai 11. elokuuta 2017

Taksijonossa mies taantuu luolamieheksi

Odotin rallihumussa taksia. Jonossa kinasteltiin. Joku oli ohittanut toisen tai ainakin katsonut väärällä tapaa. Joku jo vähän tönäisi edessä olevaa ja puheäänet nousivat volyymiin "huuto". Naiset valittivat etuilijoille ja osa näiden vieressä seisovista miehistä näytti rukoilevan hiljaa mielessään, että tyttöystävä sulkisi suunsa ennen kuin tilanteeseen on pakko tarttua. Ilmassa leijuvan väkivallan uhan pystyi melkein maistamaan. Homma säilyi kuitenkin onneksi murinan ja puhinan mittakaavassa.
Mieleeni tuli parin vuoden takainen mittelö Jyväskylän matkakeskuksen pihassa, josta toinen osapuoli jatkoi sairaalan kautta matkaa tuon puoleiseen.





Loput tästä Keskisuomalaisen kolumnistani voi lukea tuolta:
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Taksijonossa-mies-taantuu-luolamieheksi/1027116



perjantai 28. heinäkuuta 2017

Yli niin että heilahtaa




Autoa ajaessa riista-aitoihin kiinnittää huomion yleensä vain silloin kun niiden kerrotaan päättyvän tai niissä mainitaan olevan aukkoja. Olen miettinyt miten tähän tulisi reagoida. Ajaa kenties yhtäkkiä normaalia varovaisemmin ja tarkkaavaisemmin. Eikös eräänlaista valppautta olisi hyvä toteuttaa liikenteessä ihan jatkuvasti – riista-aidan aukottomuudesta tai aukkoisuudesta huolimatta.

Ajellessani tovi sitten Tampereelta kohti Keski-Suomea huomasin riista-aidan päälle kaatuneen valtavan puun. Ensin ajattelin myrskyn tai vanhuuden kaataneen sen, mutta sitten tajusin, että asialla ovat varmasti metsän eläimet.

Epäilen lähinnä pupuja, kettuja ja mäyriä joiden on oikeasti lähes mahdotonta päästä aidan toiselle puolelle ilman apuja. Peuroille ja hirville puun kaatamisesta ei sitä paitsi olisi edes kauheasti apua, sillä kapeilla sorkilla (kyllä – hirvien ja peurojen jalkoja kutsutaan sorkiksi ei kavioiksi) on vaikea tasapainoilla pyöreärunkoisen puun päällä. Pupujen pehmoiset tassut sen sijaan saavat kaarnaisesta kyljestä varmasti hyvän otteen.

Uskon siis metsän eläimien kaataneen yksissä tuumin puuvanhuksen saadakseen ylikulun asfaltin ihanaan maailmaan. Siellä ne ovat kettu ja pupu syvässä sovussa kalunneet ja vuolleet puunrunkoa.

Ja miksikö kerroin tämän teille. No ihan vaan vaikka siksi, että ehkä joku lukijakin kuvittelee seuraavan riista-aidan kohdalla pupupyramidin, jonka turvin metsän pörröturvat pyrkivät aidan toiselle puolelle – Ei sille vihreämmälle vaan vaarallisemmalle puolelle.

Kyllä elämään täytyy sujauttaa välillä pikkuisen fantasiaa, ettei menisi elo turhan vakavaksi.


Kolumni julkaistiin Keskisuomalaisen auto-liitteessä 28.8.2017


 



Kolumni julkaistiin Keskisuomalaisen auto-liitteessä 28.8.2017

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Naamat: "pettymyksen" kautta voittoon

Taisi olla ihan ensimmäinen kerta kun sain navetasta istumapaikan. Huimaa. Kitaran varressa Yari.

 

On lauantai. Kävelen hiekkatietä kohti Naamoja. Askelta painaa vähän eilinen Naamailu ja iltakähmyssä kylmettynyt kroppa. Nyt kuitenkin on melkein lämmin ja jo kaukaa kuuluu Kari, jonka päälle krokotiilimies laulaa astetta karheampaa versiota.Tuntuu hyvältä. Tästä se alkaa taas. Mutta sitten. Lavalla ei näykään krokotiiliasua. "Mitä ihmettä", parkaisen. Jos asu ei ole palanut helvetin liekeissä tai muuttunut säteileväksi, sen pitää olla paikalla.Toinen hämmennys tapahtuu nakufutiksen parissa. "Mitä ihmettä", parkaisen taas. Yläkenttää eivät koristakaan alastomat ihmisvartalot vaan telttaleiri. Jalitsun pelaajat ovat siirtyneet muualle. Repäisen kaapuni ja sirottelen tuhkaa hiuksiini. Eikö mihinkään voi enää luottaa!

 



Club Old Farts ja sentään jokunen eläinasukin.

Ihmismieli on kummallinen. Sitä kaipaa uusia asioita, yllättäviä käänteitä ja raikasta tuuletusta, mutta samalla joihinkin rakkaisiin juttuihin suhtautuu ylisuojelevasti ja konservatiivisesti. Että älkää nyt menkö muuttamaan mitään, koska minä haluan solahtaa samaan vaaleanpunaiseen huttuuni vuosi toisensa perään.

Oikeasti tapahtumat, tapaamiset ja ilmiöt soljuvat elinkaarellaan eteenpäin samalla tapaa kuin puhuttavat kieletkin. Jos ne eivät uudistu, ne kuolevat pois - Tai ainakin kivettyvät fossiileiksi.

 



Tärkeintä Naamoilla ovat hyvät tyypit. Sorry, että tämä kuva tuli tuohon fossiili-sanan alle.


Ehkä vähän liioitellut "alkukriisini" jälkeen löysin taas Naamani. Sen sellaisen juhlan, jossa hymyilyttää silloinkin kun ei ole oikein mitään hymyiltävää. Club Old Farts on edelleen mielestäni kuningas, vaikka krokotiiliasu olikin muuttunut disco-farkkuiluun. Navetassa oli taas liian kiinnostavia esiintyjiä kapasiteettiin nähden. Ihmisillä oli kummallisia asuja ja asusteita. Aika juoksi siivillä ja pirullinen juomapeli vei jälleen rahani.

 

Kritiikin sananen

Joku miespuolinen naamailija kritisoi kovaan ääneen anniskelualueen vessojen vieressä olevaa valokuvaustaulua. Kenenkään kiikut eivät kuulemma ole yhtä alhaalla kuin kuvan aukko. Tämä kertonee kuitenkin ennen kaikkea nuoren miehen mielikuvituksesta, joten kyseiseen kritiikkiin en yhdy.  Ohessa kuitenkin muutama valituksen sana. Niitäkin on nimittäin laitettava, ettei luontainen taipumukseni ylisanoihin tekisi tästä taas hehkutusmaratonia.

  1. Ruokapuoli koki tänä vuonna notkahduksen, sillä pita-leipä lusikallisella täytettä ei tee ihmistä kylläiseksi.

 

Ja kas. En keksinytkään kuin yhden valituksen..




PS. Toivon todella, että se yksi käsiensä tutinasta huolissaan ollut sairaanhoitaja, ymmärsi ottaa maanantaiksi saikkua.

 

 

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Öinen autopesu ja konttailua takapenkillä

Sitä sanotaan, että lemmikinomistajat tuppaavat inhimillistämään lemmikkejään vähän turhankin paljon. Että koira selvästi sanoo ilmeellään ymmärtävänsä veromätkyjen ankaruutta tai kissa yrittää kertoa, että poikaystäväkokelas ei ole varteenotettavaa sorttia.
Lemmikkieläimettömänä ja lähinnä joskus kultakalaan hetkellisesti kiintyneenä olen sitä mieltä, että koirat ilmentävät pääsääntöisesti nälkää, janoa, kuumuutta, vilua ja sairautta. Muuksi tulkitut tunteet ovat useimmiten sattumaa tai heijastumia ihmisen omista ajatuksista. Että se pikkuisen ärsyttävältä tuntuva poikaystävä on varmasti pistettävä vaihtoon kun kissakin niin viestittää.

Loput tästä Keskisuomalaisessa julkaistusta autokolumnistani löytyy osoitteesta:


perjantai 16. kesäkuuta 2017

Vihreät kaverit menivät liikennevaloissa nurinniskoin


Hoi sinä, metsän vihreällä Fiat Puntolla ajava kuski. Minä, puutarhani ja autoni vihaamme sinua. Tai jos emme nyt ihan vihaa, niin ainakin olemme sinulle kovin vihaisia.
 
Ajoin nimittäin alkuviikosta töihin perässäsi ja sinä päätit, että kohdallasi keltaiseksi muuttuva liikennevalo, vaatii ennakoimatonta lukkopysähdystä. Löin perässäsi jarrujalan niin vimmalla pohjaan, että autoni sammui ja pelkääjän paikan jalkatilassa kököttäneet rakkaudella kasvattamani kaksi chilin taimea menivät nurin – Ei sillä tapaa pikkuisen kenolleen vaan ihan nurin niskoin. Ruukuissa ei ollut enää multaa tippaakaan ja taimia ei näkynyt multakasan alta.
Sinä kuitenkin päätit jarrutuksesi jälkeen, että eihän tässä ihan vielä pysähtyä tarvitsekaan ja ajoit liikennevalojen läpi. Sinä siis niin sanotusti livahdit rikospaikalta ja minä jäin huolissani katsomaan pelkääjänpaikan multakasaa. Olin niin hämilläni, etten osannut edes kiroilla. Nyt tiedän siis, että sellaisiakin tilanteita on olemassa.




loput keskisuomalaisessa julkaistusta kolumnistani löytyy osoitteesta:
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Kolumni-Vihre%C3%A4t-kaverit-meniv%C3%A4t-valoissa-nurin-niskoin/1002624




Toivon volttia heittäneiden chilien muuttuvan kesän kuluessa tällaisiksi...




tiistai 13. kesäkuuta 2017

Autollani ei ole huumorintajua

Kävin autokaupoilla, koska tarjolla oli makkaraa ja kakkua. Olen siinä mielessä heikko ihminen, että tieto moisesta tarjoilusta synnyttää minussa aina polttavan tarpeen lampsia kaupoille potkimaan renkaita.
Tälläkin kertaa automyyjä kiilasi heti kantaan ja alkoi esitellä ajokkeja. Yleensä näistä tilanteista pääsee ”kattellaan vaan, eikä  akuuttia tarvetta ostolle juuri nyt ole” –kommentilla.
Nuori, innokas myyjä ei tästä kuitenkaan lannistunut. Hän kyseli kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ensin juteltiin harrastuksista, perhekoosta ja auton käyttötarkoituksista. Sitten lomamatkoista ja sienestämisestä. Luulin jo, että miekkonen kysyy kohta television lempiohjelmat ja suosikki kirjailijan. Saattoi itse asiassa kysyäkin mieheltäni, jonka jätin jutustelemaan myyjän kanssa kahdestaan. Itse suuntasin istuttamaan pyllyäni penkistä toiseen.


loput kolumnistani löytyy tuolta:


http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Autollani-ei-ole-huumorintajua/988476

Keskisormi pystyssä keskellä päivää


Oli aurinkoinen päivä. Ilmassa tuoksui kesä, liplattava järvi ja jäätelön mahdollisuus. Työpäivä oli pulkassa ja ajatukset jo vapaalla. Mietin suuria asioita. Että tekisinkö tänään vielä jotain vai enkö tekisi mitään. Vapaus valita kutkutti vatsanpohjaa ja elämä tuntui hyvältä.
Sitten ohitseni livahti auto. Tai ei oikeastaan edes livahtanut, vaan kiilasi vaarallisesti. Positiivisen pöpperöinen hymyni muuttui sekunnin sadasosassa sellaiseksi, että oli pakko reagoida italialaisittain. Töttäsin pitkään ja vaativasti, levittelin käsiäni ja näytin mielenosoituksellisesti keskisormea.
Reaktiostani vimmastunut kuljettaja pysäytti ajokkinsa eteeni. Tein lisää käsimerkkejä. Keskisormea en enää uskaltanut näyttää, mutta pyöritin päätä kuin steroideilla käyvä hyrrä ja osoitin hämmennystä ja tuohtumista levittelemällä käsiä. Mimiikkaan olisi sopinut muutama Mamma mia -huudahdus, mutta suustani ryöppysi vain Mitä-sanaan yhdistyneitä kirosanoja.



Loput tästä Keskisuomalaisessa julkaistusta kolumnistani löytyy osoitteesta:


http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Keskisormi-pystyss%C3%A4-keskell%C3%A4-p%C3%A4iv%C3%A4%C3%A4/995618#comments