Yksi onnellinen matkaaja ja pari vihreää naamaa

Joskus sitä ajattelee, että vaikka ihminen oppii koko ikänsä uusia juttuja, on liuta asioita, joita tämä ei kykene oppimaan sitten millään. Sitä hakkaa päätään toistuvasti samaan mäntyyn ja ihmettelee, miksi se joka kerta sattuu.
Ilokseni olen kuitenkin huomannut, että minun paksun kalloni jakelukeskukseen on mennyt perille yksi liikkumista koskeva elämän totuus. Nimittäin se, että venereissuille kannattaa sanoa aina EI, jos ne pikkuisenkaan epäilyttävät.
Olin syksyllä työmatkalla Islannissa. Oikeastaan olin matkalla Floridan Tampaan, mutta aikatauluun oli istutettu vuorokauden stopover kummallisen vulkaanisessa ja pörröisiä peikkoja vilisevässä maassa.

Reissun järjestäjällä Icelandairilla oli mahtava idea viedä matkalaiset valassafarille. Pelkkä safarin maininta sai kuitenkin happaman syljen syöksähtämään suuhuni, sillä olen altistanut itseni moiselle aikaisemminkin.
Muistan kuinka silloin satamassa muut matkalaiset toistelivat reissun olleen unohtumaton elämys. Minä tiesin, että siinä vaiheessa kun tummat valaan selät ovat heille enää kaukaisia ja hämäriä muistoja, minä pystyn muistamaan vessanpytyn halailun yhä kylmää hikeä puskien.

Loput keskisuomalaisessa julkasitusta kolumnistani voi lukea osoitteesta:
https://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Yksi-onnellinen-matkaaja-ja-pari-vihre%C3%A4%C3%A4-naamaa/1087721

Kyllä isompi on vaan parempi

Fákaselin hevosteatterissa äärimmäisen hellyttävät islannishevoset esiintyivät mm. paikallisten menninkäisten rinnalla.

Kävin viikon reissulla Jenkeissä ja Islannissa. Koska pressimatka oli osittain Icelandairin järjestämä ja hallinnoima, olivat lento-olosuhteeni myös sen mukaiset. Ihan ykkösluokkaan en sentään sijoittunut, mutta ihan siihen kylkeen. Icelandairilla Economy Comfort –luokassa matkustaja sijoittuu leveämmin perusriviin, sillä keskimmäinen tuoli on muunnettu pöydäksi.

Helsinki-Reykjavik, Reykjavik-Boston, Boston-Reykjavik ja Reykjavik-Helsinki –lennoistani kolme tosin sujui kahden tuolin rivissä ja vain yksi kolmosessa, mutta Economy Comfort –luokassakin on enemmän jalkatilaa kuin perus rivissä, joten eroa ykkösluokan istuimiin ei oikeastaan kauheasti ollut.
”Voi onnea”, oli ensimmäiset ajatukseni ymmärtäessäni, että mahdun 182-senttisen kroppani kanssa vaivattomasti koneeseen eivätkä kyynärpääni tunge väkisin kanssamatkustajien kylkiin.

Istuessani yksin kolmipaikkaisessa rivissä, takanani vastaavaa riviä kansoitti kolme matkustajaa. Näistä keskimmäinen kysyi nokkelana voisiko hän siirtyä riviä eteenpäin. (Näin minäkin olisin hänenä tehnyt.) Pahoitellen lentoemäntä kertoi kuitenkin, että koska kyse on astetta korkeammasta luokasta, siirto ei onnistu. 

Väsynyt mutta onnellinen matkaaja.

Sen sijaan, että olisin röyhistänyt rintaani, olin vähän nolona. Ennemminkin ”perse-auki-travellers” –luokkaan perinteisesti kuuluvana moiset etuoikeudet ovat minulle uusia ja siksi pikkuisen häpeällisiä juttuja – kuten suomalaiseen luonteenlaatuun niin osuvasti kuuluu…
 Siinä missä suomalainen vähättelee omaisuuttaan tai ulkonäköään kehujalleen on hän myös taipuvainen nolouden tunteisiin jos hänelle annetaan etuoikeuksia. Välistä tuntuu siltä, että olemme kansa, joka tuntee olonsa kotoisimmaksi seistessään nurkassa, puoliksi verhon takana. Voi toki olla, että tämä on vain minun ja minua edeltäneen sukupolven juttu. Ehkä nyky-suomalaiset osaavat jo olla vähän enemmän takki auki ja rinta rottingilla. Tiedä häntä.


Sielu ja ruumis lepäsivät Laugarvatn Fontana
 geothermisissä kylmyissä.



Sen verran matkastani vielä, että lentokentillä olin toki niin onnellinen erillisestä, jonottomasta lähtöselvityksestä, että olisin voinut vaikka kiljua innosta. Oikein raskaissa, jetlagisissa ja täyteen buukatuissa reissuissa onni piilee mutkattomuudessa ja asioiden saumattomassa sujuvuudessa.

Myös kenttien lounge-osastoilla jouduin pikkuisen toppuuttelemaan itseäni, etten olisi koko ajan hymyillyt onnesta soikeana ymmärtäessäni, että kaikki ruokapalat, juomat, lehdet, netit yms. ovat käytettävissäni. Että: ”tämä kaikki minulle. Miten ehdin ja jaksan syödä/juoda tämän kaiken, sillä kaikkeahan täytyy tietenkin maistaa…”

 

Varsin kovasti erilaisista seinämaalauksista diggaavana olin aika innoissani Reykjavikin seinistä. Tuntui, että loistokkaita maalauksia löytyi ihan kaikkialta.