Kas Kaasia

Patricia Kaas kiittelee yleisöä konsertin lopuksi. Yleisö taas kiitteli niin
innokkaasti, että käsiin sattui vielä kotimatkallakin.

Kävin viime sunnuntaina kuuntelemassa Tampereella kun Patricia Kaas lauloi Edith Piafin lauluja. Olin varustautunut paksulla nipulla nenäliinoja. En nimittäin valehtele ollenkaan, jos sanon purskahtaneeni elämäni aikana kymmeniä kertoja itkuun esimerkiksi Piafin Milord-kappaleen tahdissa. Kun katutyttö lohduttaa petollisen naisen pauloihin joutunutta miestä ja kehottaa tätä tanssiin, kyynelkanavani aukenevat hetkessä.

Joskus on jopa käynyt niin, että musiikki on soinut keskittyneen aherrukseni taustamusiikkina. Niin hiljaisella ja kaukana ajatuksista, että kun kyyneleet ovat sitten yhtäkkiä alkaneet virrata, on pitänyt oikein miettiä, että miten tämä on mahdollista. Enhän edes kuunnellut.

Piafilla on kaiketi jonkinlainen suora yhteys alitajuntaani. Tahdostani ja jopa huomiostani riippumaton kyky saattaa minut itkupilliksi.

Itkuisaa vanstaanottoa odotin myös Tampere-Talolla, mutta Kas. Kaasin esitys oli todella hieno, mutta minä pärjäsin yhdellä nenäliinalla. Oikeastaan puolikaskin olisi riittänyt.

Vaikeaa teki vain pari biisiä ja kohta, jossa loppuun myyty salillinen katsojia aplodeerasi seisaaltaan ja Kaas totesi: ”kun nyt kerta jo seisotte siinä, niin eikös kunnioiteta vähän Piafia”. Sitten nauhalta soi pätkä alkuperäistä Piafin laulua... (Kas noin. Puolikas kyynel tuli silmäkulmaan jo pelkästä muistosta.)

Tämän kirjoituksen pointti on kuitenkin siinä, että Kaasin kyky ottaa Edith Piafin laulut nimiinsä on huikea. Joidenkin kappaleiden kohdalla havahduin jopa siihen, että unohdin tuttujen sanojen kuuluvan alkujaan Piafin biiseihin.

Vaatii vahvaa näkemystä ottaa nimiinsä kappaleet, jotka ovat jo niin vakiaseman saavuttaneet, että niihin kajoaminen haiskahtaa vähän pyhäinhävästykseltä.

Harvinaista on myös se, että versiot eivät auheuttaneet pakottavaa vertaamisen tarvetta. En miettinyt kertaakaan konsertin aikana kumman laulu on onnistuneempi. Ja hyvä niin.  Taisin lähinnä tollottaa hämmästyneenä. Puhekuplaan pääni yläpuolelle olisi voinut kirjoittaa "Onpa upeaa eikä itketä yhtään".