Folklandia ja punkkaritytön ihana tanssi

Kirjoitin ihan ensimmäisen bloggaukseni kansantanssi ja –musiikki risteily Folklandialta keväällä 2013. Osallistuin silloin ensimmäistä kertaa kyseiselle risteilylle ja olin melko innoissani kanssamatkustajien vilpittömästä rakkaudesta lajiin. Tuntui myös hienolta huomata olevansa ihan väärässä stereotypioidensa kanssa. Keskiverto folklandialainen ei ole 70-vuotias kurtun venyttäjä mies, vaikka heitäkin toki löytyy, vaan muutoinkin kulttuurinkuluttajien kärkikastiin kuuluva 30–40 -vuotias nainen. Laivalta löytyy myös reippaasti saman ikäluokan miehiä ja näiden ohella silmiinpistävän suuri määrä alle 20-vuotiaita soittajia ja tanssijoita.

 

Värttinän voi todellakin sano villinneen yleisönsä.

Vuoden tauon jälkeen palasin viime viikonloppuna Folklandialle. Laiva oli eri kuin viime kerralla ja reittikin suuntasi Tukholman sijaan Tallinnaan. Meininki oli kuitenkin ihan sama. 23 tuntia kestävällä risteilyllä oli ohjelmaa 74 tunnin verran. Ja ikään kuin se ei vielä olisi riittänyt, käytäviltä ja hyteistä raikasi paikanpäällä perustettujen kooonpanojen musisointia.

Banjopunkkia soittanut Slack bird oli yksi Folklandian suosikkivedoistani.

Kun Folklandialla artisti sanoo ”saa laulaa mukana”, kaikki yhtyvät lauluun. Kun kitaristi kehottaa tanssimaan, kaikki ryntäävät lavan edustalle. Yksi instrumenttiaan virittävä muusikko joutui jopa sanomaan yleisölleen, että ”Hei älkää aloittako ennen kuin olen valmis”.

Virallista ohjelmaa Folklandialla olisi riittänyt melkein neljään asti, mutta en jaksanut sinnitellä kuin kahteen. Tällöinkin jouduin tosin vähän käskyttämään itseni hyttiin. Olisi tehnyt mieli kuunnella vielä tovi Kikka Siljan loistavia versioita mm. sen toisen Kikan biiseistä, mutta takaraivossa pyöri muistutus aamuisista haastatteluista.

Tyttö tanssii...

Folklandia päättyi lauantaina Värttinän rytmeihin. Kun katselin laihaa punkkarityttöä, joka tanssi hikipäässä yhtyeen tahdissa, oli pakko hymyillä. Kengät olivat lentäneet jaloista ja tukka sojotti kristallikruunua. tytön liikkeissä ja aurinkoisessa ilmeessä oli jotain syvän kaunista ja taianomaista – mietin, että sitä kai se kansanmusiikkikin on parhaimmillaan.

Lopuksi vielä risteilyllä vuoden Wäinöksi valitun Kari Bergholmin hieno kommentti:

”Ihminen ei lopeta tanssimista tullessaan vanhaksi vaan tulee vanhaksi lopetettuaan tanssimisen”.

Amen, sanon minä.



 

 

Katsomon lumikuningatar

Lumikuningattaren saunakohtaus Jyväskylän Lounaispuistossa.
Saunamaisuus oli kelistä kyllä varsin kaukana.

Kansallisooppera vieraili eilen Jyväskylän Lounaispuistossa. Kun saavuin paikalle, katsomo ja sen laidat olivat jo ihan täynnä. Tietenkin. Osa oli roudannut paikalle oman tuolin, fiksuimmilla oli vilttejä ja istuintyynyjä.

Vanhojen festarikeikkojen tapaan otin paikkani eturivistä. Istahdin kivetykselle maahan pikkulasten ja heidän äitiensä viereen. Muilla oli pillimehua ja keksejä. Minulla vain puutunut pylly ja pirullisen kylmä.
Upeaa katseltavaa oli sentään niin paljon, ettei mielessä edes käynyt luovuttaminen. Hauskaa oli myös vierustoverieni kommentit. Tanssijapoikien hameet kikatuttivat ihan älyttömästi ja pieni ääni takaani kysyi äidiltään A Brief case -tanssin aikana, että ”Mitä noi oikeen luulee tekevänsä”.

Mutta siitä kylmyydestä. Edellispäivänä uikkareissa ja tänään huulet sinisinä. Kun katseli tanssijoita tutuissaan ja muissa varsin köykäisissä hepeneissä, koki kuitenkin suurta kiitollisuutta yllä olleesta vuorellisesta takista, kynsikkäistä ja farkuista.

Se on muuten jännä, että jos kesähelteellä miettii, että kuukausi pari sitten tässä oli puoli metriä lunta ja noin 40 astetta kylmempää, se ei auta niin yhtään hikoiluun. Ja jos talvella mielessä käy, että tässä kohtaa loikoilin viime kesällä bikineissä ottamassa aurinkoa, ei tule lämmin, vaan selkärankaa pitkin karkaa vapaana laukkaavien kylmienväreiden parvi.
Sitä sanotaan, että ihminen voi manipuloida itseään mielen avulla tuntemaan vaikka kylmää tai kuumaa. Myös kivun voimaa voi pienentää ajatusten avulla. Tätä olen kokeillut itsekin joskus reumakipujen ja tatuointituolissa istumisen kohdalla. Se vaatii kuitenkin vähän mieleen pulpahtavaa ajatusta syvempää keskittymistä. Ensireaktio kun talven ja bikinien yhdistämisessä ei ole lämpö vaan kylmä.

En tiedä lämpenikö Lounaispuiston ilma esityksen kuluessa hiukkasen, vai oliko se se baletti, mutta lopulta ei ollut enää kovin kylmä – siinä talvitakissa siis. Ehkä se lämpö tulvi omaan kehoon kiitollisuudesta. Siitä, että oli aivan loistavaa päästä nauttimaan kansallisbaletin teoksista ilmaiseksi ja kotinurkilla.

Epäisänmaallista tanhuilua

 

Osallistuin tuossa reilu viikko sitten kansanmusiikki ja –tanssi risteily Folklandialle. Laiva oli lastattu hämmentävän innostuneista ihmisistä. 3000 matkustajaa, joista tuhat esiintyjää. Loput parituhatta oli sekin varustautunut soittimin, pirtanauhoin ja jos jonkinlaisin hilavitkuttimin.

Olen itse sitä ikäluokkaa, jonka nuoruudessa kansanmusa innostuksen tunnustaminen olisi ollut sosiaalinen itsemurha. Yllättävää kyllä vain pari vuotta itseäni nuoremmat kykenivät jo tarttumaan kanteleeseen yms. perinnesoittimiin ilman kivityskuolemaa.

Nuoruusvuosieni takia suhtaudun kuitenkin yhä vähän vinksahtaneesti kansantanhuiluun. Hämmästyn nuorista, jotka intoilevat keppiristi-tanssista ja vetävät vapaaehtoisesti päälleen tanhukledjut.

Kansantansseilua seuratessani mieleen tuli väkisinkin, että tämä on varsin ei-suomalaista meininkiä, vaikka kuinka onkin nimenomaan sitä kansanperinnettä. Ihmeellistä hymyilyä, intoilua ja positiivista asennetta. Missä on melankolinen murjotus, ahdistuneisuus ja syvät humalatilat?

Reissusta jäi hyvä maku, mutta kotiin päästyäni ajattelin kuitenkin, että nyt täytyy kuunnella jotain bläkkismusaa ja vääntää naamaa norsun sille, jotta tasapaino sielussa säilyy.

 

Trollfolk soitti Folklandialla punk-henkistä perinnemusiikkia. Se sai käsitykseni kansanmusiikista muuttumaan kovasti parempaan päin.