Minä olen pikkuisen snobi

Ympäröity valonpilkku on ilmassa lentelevä Pink ja juuri tuon kaltaisen vaijeri härvelin haluaisin takapihallenikin.

Suuntasin tiistaina Helsinkiin päämääränä Pinkin konsertti. Mielessä kävi ohut ajatus, että kirjoittaisiko siitä blogiin jotain. Dumppasin idean kuitenkin heti. Jo ennen kuin ajatus ehti kunnolla päässä kehkeytyä. Ei nyt sentään Pinkistä.

Torjuntani juonsi selkeästi siitä, että alitajuntani haluaisi olla kultturellimpi kuin mitä oikeasti olen. Kirjoittaa blogiin ennemminkin korkeakulttuurisista jutuista tai sitten vastaavasti marginaalisista erikoisuuksista. Pink on populääri-kamaa ja jo sinällään mielen pohjukkani mukaan siis vähän noloa. Ja tämä jos mikä se noloa on. Huomata olevansa pikkuisen snobi.

Matkasin siis Pinkin konserttiin. En ollut työkeikalla vaan olin ihan itse, omin pikku kätösineni, ostanut lipun konserttiin jo joskus viime syksynä. Halusin keikalle siksi, että pidän Pinkin musiikista. Siinä on mukavasti menoa ja melodiaa ja sitä sellaista vähän munaa sisältävää naisenergiaa. Artisti ei toki yllä top kymppiini, mutta ei yllä moni muukaan laulaja, jonka konserteissa olen notkunut.

Lisäksi olen kuullut, että ladyn konsertit ovat melkoista ilotulitusta. Puolituttu hetero-ystäväni kertoi Pinkin olleen viime konsertissa niin mainio, että hän vannoi olevansa valmis harkitsemaan ainakin hetkellistä lesboutumista mikäli Pink häneltä moista toivoisi. Tuskin tosin toivoo, mutta kuitenkin.

Havainnoituani sielussani asustavan kulttuurisnobin haluan karkottaa tuon pikku-pirun myöntämällä, että olen kuluneen vuoden aikana ollut myös Vicky Rostin konsertissa, seurannut telkkarista Voice of Finlandia ja käynyt useita kertoja syömässä Hessburgerissa ja Macissa. Mainittakoon toki, että näistä vain ensimmäinen oli ihan kohtalaisen positiivinen ja mieleenjäävä kokemus. 

Pinkin konsertista sen verran, että keikka oli mainio. Oletukseni siitä, että yleisö koostuisi lähinnä 12-25 –vuotiaista tytöistä osoittautui täysin vääräksi, sillä nähdäkseni yleisön keski-ikä oli jossain kolmen- ja neljänkympin välimaastossa. Akrobatiaa, sirkusta, tanssia ja musiikkia yhdistävä konsertti oli paikoin huikeaa nähtävää. Miinukseksi luettakoon vain piippuhyllyn väkevät bassosaundit, jotka saivat hapen loppumaan rinnasta ja ja sieraimet läpättivät villisti musiikin tahdissa.

Ajattelin Pinkin innoittamana ehdottaa varsin innovatiiviselle miehelleni, että hän rakentaisi pihapiiriimme konsertissa nähdyn kaltaisen vaijerisysteemin, jonka varassa voi liidellä taivaalla kuin iloinen pikku pääskynen. Oletan, että sellaisessa kieppumisella saa myös artistin omaavat muhkeat vatsalihakset ja muutoinkin timmin kropan.