Joulu-juttu

Näin joulun kunniaksi toimenkin joulu juttu parin vuoden takaa. Tekstistä osa napattiin tuolloin johonkin iltapäivälehteenkin.
Tämän enempää rn aio enää pyhinä bloggailla. Nyt alkoi joulu.
Onnellista sellaista teille kaikille.

Isoveljeni uskoi joulupukkiin niin pitkään, että äiti alkoi jo epäillä pojan todellisuudentajua. Huoli oli turha. Kyse oli pikemminkin viisi vuotta nuoremman siskon joulutunnelman tukemisesta kuin todellisesta uskosta.
Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, asia kuitenkin mietityttää minua yhä. Ei siis oma uskoni, vaan veljen tila. Veljentyttären joululahjakasan huojunnasta tulee mieleen, ettei se isoveikka ehkä vieläkään ole ihan terveillä vesillä tuon pukkijutun kanssa. Nyt kun näyttää siltä, että mies on omaksunut  lahjanjakajan roolin vähän liiankin tosissaan. Uskojasta on ikään kuin tullut itse profeetta.

Jos te nyt siellä mietitte, että älä hyvä nainen tuollaisia lauo, ettei veljelle tule paha mieli näin joulun kunniaksi, niin älkää huoliko. Broidi ei asu Keskisuomalaisen kantoalueella.
Ei edes Suomessa, vaan maassa jossa joululahjat tuo joulupukin sijaan Jeesus-lapsi. Tämä tekee koko asiasta tietysti vielä astetta huolestuttavamman – identifioituuko veljeni nyt sitten siis Jeesukseen?
Uskoni punanuttuiseen ukkeliin meni sinä jouluna kun veljen kanssa laulettiin sohvan takana sitä ”parta poikki, silmät puhki” –versiota joulupukkilaulusta. Muistan miettineeni, että kuinkahan tässä käy.
Tuleekohan se pukki nyt ollenkaan. Kun tupaan sitten astui joulupukiksi puettu tätini, jolla oli sauvana joku lattialuutun tapainen, päätin, että tämä uskonkappale päättyy nyt tähän.
Järkytys ei ollut suuren suuri. Epäilyksen siemen joulupukin ainokaisuudesta oli syntynyt jo aiemmin. Syynä oli parvekkeeltamme näkyvä urheiluseurantalo. Sen tiloista purkautui jouluisin joulupukkiarmeija, joka kertoi kovin ristiriitaista tarinaa pienelle tytölle. Noin monta, mutta kuitenkin muka vain yksi?
Tein ensimmäistä omaa jouluani 7 vuotta sitten. Olin muuttanut uuteen kotiin ja päättänyt kutsua koko suvun koolle joulupäivän viettoon. Kaiken piti olla täydellistä. Missään en halunnut fuskata ja talokin piti puunata tip top -kuntoon.
Kun sitten joulutohinoissani tipautin katastrofaalisin seurauksin öljypullon vastapestylle laattalattialle minulta pääsi itku. Mies yritti keventää tilannetta kehottamalla soittamaan öljyntorjuntayhtiössä työskentelevälle kaverilleni. Vähän nauratti, mutta ei kovin paljon.
Jos morsiamista voi tulla hirviömäisiä bridezilloja, niin minusta tuli ihan vahingossa, mutta onneksi ihan hetkeksi vaan, jouluihmisen ja hirviön yhteensulautuma, eli Christmaszilla.
Omista hölmöilyistä kuitenkin oppii. Tänä vuonna en ole stressannut. Tip topin sijaan ajattelin keskittyä tip tap -meininkiin. Oikein mainiota ja stressitöntä joulua siis.