Mietin perjantaina Ismo Alangon 33 1/3 -konsertissa, että mitäköhän tuo mies on oikein ajatellut valitessaan kiertueelleen tällaisen penkkiriviformaatin. Miettikö mies kenties, että "vanhimmat fanini ovat kyllä niin muinaisia etteivät jaksa kolmea tuntia seistä - ilman rollaattoria nyt ei ainakaan. "
Ajatteli mitä ajatteli, niin väärin ajatteli.
Ongelma näet betonihalliin rivitetyssä katsomossa oli tämä: En oikein tiennyt missä olin. Työviikko oli ollut vähän raskas, mutta hämmentymisen ei tästä johtunut. Mietin olinko konsertissa vai keikalla. Lavan etuosassa oli meneillään tanssittava keikka ja takana penkkipönötys jossa musiikin innoittama liikehdintä ei jotenkin vain tuntunut luontevalta.
Se on muuten oikeasti jännä juttu, että klassisessa ja jazzissa istumakonsertti toimii ihan mutkattomasti, mutta Pop- ja rock-genressä ei.
Kun lavalla on hyvä meininki ja istut paikallasi päätä nyökytellen ja jalkaa naputellen, jokin vain ei ole kohdillaan. Vähän kuin kilistelisi pilkkihaalareissa kuohujuomaa tai pyörisi frakissa ruokakaupassa. Mikä ettei, mutta jotenkin vain ei.
Ratkaisin pulman viettämällä toisen puoliajan baarin puolella. Sieltä näkyi itseasiassa penkkirivejä paremmin ja seitsemän euron virvokkeetkin olivat ihan siinä vieressä.
Sanottakoon vielä lopuksi, että Paviljongista siirryin Musta kynnys -baarin 3-v bileisiin ja siellä soittanut Betonihank toimi tilaan ja musiikkiin nähden huomattavasti Alankoa paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti