Kolumni

Pari loogista selitystä autokauppiaiden käytökselle

Riikka Mahlamäki-Kaistinen

Keskisuomalainen 1.3.2013

 

Jäin viimeviikkoisen autokolumnin pohjalta miettimään, että voivatko autokauppiaat olla tosiaan niin urpoja kuin Piia Kuusisto kolumnissaan väitti. Että jättivät naisen palvelutta silläkin riskillä, että sivu suun meni tuhti nippu euroja.
Lähdin pohtimaan mistä tuossa varsin stereotyyppiseltä kuulostavassa toiminnassa – tai toimimattomuudessa – oikein on kyse. Miksi se Piian kaveri ei saanut autokaupassa palvelua?
Heti tuli mieleen monta toinen toistaan jännempää selitystä niiden normaalien ”eivät huomanneet asiakasta”, ”joku muu homma oli pahan kerran kesken”, ”äkillinen kirkas säde sokaisi miehet niin, etteivät he nähneet naisasiakasta”, ”autokaupassa oli meneillään ryöstö ja tylyt myyjät olivatkin kauppiaiksi naamioituneita autorosvoja” syiden lisäksi.
Nämä olivat siis ne sellaiset normaalit selitykset.

Yksi varsin pätevä tulkinta on mielestäni, että myyjät olivat kaikki ihan kauhean ujoja. He eivät kehdanneet lähestyä tuota kenties varsin näyttävää Piian kaveria. Ajattelivat, että kämmenet hikoavat, ääni tärisee ja sitä tulee kuitenkin taas tuijoteltua niitä tissejäkin.
Parasta jäädä seinustalle maleksimaan – vähän niin kuin aikoinaan peruskoulun limudiskossa.
Tiedä vaikka olisivat olleet ihan niitä samoja poikiakin vielä.
Toinen looginen syy on, että myynnissä oli niin kivoja autoja, että miehet eivät halunneet luopua niistä. Myymättömyys ei siis johtunut sukupuolesta. Autotta olisi jäänyt mieskin.
– Nyt on niin hyvä setti koossa, että näistä ei luovuta, miekkoset tuumasivat aamupalaverissa ryystäessään kahvia kolmella sokeripalalla.

Kenties lähestymässä oli vielä jotkut autokaupan pikkujoulut, jotka oli tapana korkata kruisailemalla myyntiautoilla ympäri kaupunkia. (Ei sillä, että tietäisin myyjien näin tekevän, tulipahan vain mieleen.)
Tämänvuotisen ”etuoton” arvonnassa voittanut Make oli jo pidemmän aikaa sijoittanut harteikkaan ruhonsa ostajien ja jonkun ”yliverto jeba-jeba” -hienon auton väliin. Pitänyt huolen, ettei kukaan lunasta kaupan helmeä.
– Enää kaksi viikkoa. Minä ja Alfa Romeo – se on melkein tähtiin kirjoitettu, Make julisti juuri kun se Piian kaveri astui sisään.
– Ei p… En myy. Oon niinku en oliskaan. Jos suljen silmät, se ei ehkä huomaa, Make jupisi hien kastellessa kauluspaidan selkämystä.
Kuulostaa loogiselta. Eikö?

Minulla on teoria myös sille, miksi automyyjät (ja rautakauppiaat) vastaavat aina miehille, vaikka kysymyksen olisi esittänyt nainen.
Syy käyttäytymismalliin on niin looginen, että ihmettelen oikeastaan vähän, miksei Piia sitä itse hoksannut.
Miehet ovat, kuten hyvin tiedämme, pohjimmiltaan aika monta astetta lähempänä Neandertalini esi-isäämme, kuin me naiset. Miehen huomiotta jättäminen autojen ja rakennustarpeiden keskellä on sama kun jättäisi muinaisen metsästäjän luolalle keittelemään teetä.
– Katso sinä Kyösti pikkusten perään, me käydään Siirin kanssa tappamassa karhu.

Pahaan mieleenhän moinen varpaille astuminen johtaa. Pahimmassa tapauksessa jopa käsirysyyn, jonka päätteeksi nainen raahataan hiuksista luolaan – tai pihaan parkkeerattuun autoon.
Siispä. Siskot rakkaat, ehkä meidän tulee antaa anteeksi miespuolisille autokauppiaille. Hehän ovat vain miehiä.
Ehkä joskus tuhannen vuoden päästä esittämiimme kysymyksiin vastataan rautakaupassakin ilman miehistä välikättä.
Toivossa on kuulemma hyvä elää.