maanantai 4. maaliskuuta 2013

Jyvässeudun henkireiät

Kotini valtaa huomenna 5-henkinen ranskalaisperhe. Kun mietin mitä heille pitäisi näyttää Jyvässeudulta syntyi lista paikallisista suosikkipaikoistani. On niitä toki muitakin, mutta nämä nyt tuli aluksi mieleen.
Meininki hiljaisella rannalla ei ole aina kovin rauhanomaista. Pitäisiköhän
tähän lisätä vielä, että "kuvauksissa ei vahingoitettu ihmisiä tai eläimiä".

HILJAINEN RANTA Muuratjärvellä
Yksi Muuratjärven ranta ristittiin "hiljaiseksi rannaksi" veneemme kokan kapsahtaessa ensimmäistä kertaa sen hiekkaan. Hiljaisuus ja rauha ovat siellä enemmän läsnä kuin monissa ehkä paljon hiljaisemmissakin paikoissa. Jos sinne jotain ääniä kantautuu, niin ne ovat lähinnä vain sellaista maailman kuisketta melkein jostain toisesta ulottuvuudesta.
(Koordinaatteja ei tietenkään kerro, jotta ranta myös pysyisi hiljaisena...)


Eikö tämä paperitehdas näytäkin ihan siltä, että
juuri tuohon samaan kuiluun Ripley heittäytyi
Alien-leffassa hirviö putkahtessa ulos rintakehästä.
HYLÄTTY KANKAAN PARERITEHDAS
Vietin täällä kolmisen tuntia tehdessäni kesällä juttua  valokuvaaja Patricia Driscoll:sta. Kierreltiin suuria autioita saleja ja näpsittiin kuvia. Aika jäi pahan kerran kesken. Siellä olisi viettänyt vaikka viikon. Ei tosin yksin – paikka vaikutti siltä, että scince fiction hirviön esiinhyppy nurkan takaa oli ihan vaan ajan kysymys. 

 
HÖYRY-GALLERIA Korpilahdella
Upea Päijänne, huikea vanha talo, paikallisia käsitöitä ja toinen toistaan mielenkiintoisempia näyttelyitä. Tämän idyllin voisi tuhota vain nuivat galleristit, mutta ei. Sellaisia ei Höyrystä löydy. Ihan huippu tyyppejä ovat hekin.
Suosittelen lämmöllä Riitta Uusitalon näyttelyä, joka on auki Höyryssä vielä 31.3.2013 asti.


Haikasta ei ole tullut näpättyä kuvaa,
mutta Muuratsalon upeista siirtolohkareista
kylläkin - nekin kuuluvat suosikkeihin.
 
 
 
 
 
HAIKAN KAHVILA Muuratsalossa
Sielläkään aika ei oikein kulje. Kiireettömyys on konkreettisempaa kuin missään muualla. Vaikka kahvilaa verrataan usein Kaurismäen elokuviin, on siellä ihan oma, mutta kuitenkin jollain tapaa fiktiivinen aikansa. Kai se on se Railin aika.

KUOKKALAN KARTANO
Joka kerta kun käyn Kuokkalan kartanossa mietin, että onpa ihmeellistä, että näin hienoon paikkaan saa näin vain lampsia sisään.
 
UUDENPOLVENMUSEO Säynätsalossa
Säynätsalon vanha UPM:n tehdas täyttyy kesäisin taiteesta. Välistä toivoisi, ettei taide olisi niin kiinnostavaa - jäisi enemmän aikaa vanhojen tiiliseinien tarkkailuun.

 HARMONIAN TALO
"Jos olis valtaa niin kuin on mieli, niin ottaisin omakseni."
Kerta kaikkisen ihana talo. Nyt se olisi vielä kaupankin, kun galleria muutti rautatienlaitaan, mutta eipä taida freelancerin pennoset tähän riittää. Ei vaikka jättäisi sen juustonkin pois leivän päältä.
 

 
 
 
ALVAR AALLON KOEHUVILA
Kävin täälläkin juttukeikalla viime kesänä. Odotukset eivät olleet kovin korkeat, mutta paikka olikin niin hieno, että sinne oli palattava uudelleen. Parhaat fiilikset syntyivät siitä, kuinka hienosti kämppä istahtaa ympäröivään maisemaan.


Huomasin vasta jälkikäteen, että kaikkia näitä hehkuttamiani paikkoja yhdistää jollain tapaa vanha aika ja pysähtyneisyys - loppunut toiminta, tyhjyys, menneisyyden havina tai totaalinen tämän päivän ja vilskeen poissaolo. Näitä voisi kai nimetä hengähdyspaikkoiksi - paikoiksi, jotka antavat enemmän kuin ottavat.

Osoitteet: Hiljainen ranta: X, Kankaan paperitehdas: Kympinkatu 3 Jyväskylä, Höyry-galleria: Korpilahdentie 10, Haikan kahvila: Saaritie 4 Muuratslo, Kuokkalan kartano: Hämeenpohjantie 40 Jyväskylä, UudenPolvenMuseo: Saaritie 1 Säynätsalo, Harmonia: Hannikaisenkatu 39 Jyväskylä, Aallon koehuvila: Melalammentie, Säynätsalo.



1 kommentti:

  1. Suosittelen Väinönkeskuksen salaisia rappukäytäviä, mystistä parkkikellaria ja ko. rakennuksen juottoloita.

    VastaaPoista