Kolumni Keskisuomalaisessa 24.11.
Naiset ostavat tunteella, miehet tiedolla. Miehelle myydään esimerkiksi pyykinpesukone kertomalla kuinka hyvin kapine on pärjännyt Tekniikan maailman testeissä. Naisille taas näytetään pehmeää villapaitaa poskeaan vasten painavaa naista, joka huokaisee ”Oooh kuinka pehmeää ja raikasta pyykkiä.”
Kierrettyäni ahkerasti autokaupoilla, olen havainnut tämän olettaman varsin todeksi. Autonostopäätöksessä tunne on tärkein tekijä. Vaikka tilastot, faktat ja ajokilometrit puhuisivat oston puolesta, mutta ratin takana ei tule SITÄ FIILISTÄ, turha on yrittää.
Hyppäsin männä viikoille lukuisista autoista ulos todeten, että tästä puuttuu se jokin. Yhden auton olisin halunnut ostaa vain sen fiiliksen takia. Rekisterikilven kirjainyhdistelmä TRI kun olisi sopinut niin halvatun hyvin tohtorin oppiarvooni.
Ihan niin pöljä en kuitenkaan ollut, että olisin ostanut auton vain rekkarin takia. Unissani toki ratsastan salaa tuolla tohtoribiilillä taustanauhan soittaessa Tohtori Sykerön tunnuslaulua.
Surffatessani nettiautofoorumilla, joka sinänsä on muuten ärsyttävää, sillä autoja täytyy saada koskettaa, jotta ne tuntee omikseen. Mutta siis. Surffatessani netissä iskin ensimmäisenä silmäni punaiseen Alfa Romeon. Mieheni torppasi auton heti merkkiä ja vuosimallia koskevilla katsastustilastoilla. Järki voitti tunteen.
Itsekin tosin hetken mietittyäni aloin epäillä, että alkaako sitä joka kerta soida päässä se vanha Movetronin biisi kun istuu ratin taakse. Että sä oot mun Romeo, ma oon sun Julia. Ei siis Alfa Romeota.
Kaiken kaikkiaan kävin noin kymmenellä autolla koeajolla, ennen kuin joukosta löytyisi se minun oma. Ja nimenomaan minun. Perheemme auton ostosta kun päätin tällä kertaa ensisijaisesti minä ja mies toimi neuvonantajana ja muka objektiivisena tilastojen esiin kaivajana.
Toki muutama reunaehto tuli hänelläkin. Kuten se, että ei mieluusti vaaleanpunaista autoa. Ikään kuin autokaupoista juuri muita kuin hopeanvärisiä ja harmaita löytyisi.
Lähes pyörryttävä vallantunne ei koitunut osakseni autotietämykseni ansiosta. (Ymmärtänette kai, että jos se olisi vaikutin, en saisi valita autoon edes jäähdytysneste-merkkiä.)
Syy oli paljon loogisempi. Se, että siipallani on huono karma autojen suhteen. Miehelläni on teoria, jonka mukaan kaikki hänen ostamansa autot ovat poikkeuksetta susia. Oikeastaan tämä ei ole vain teoria vaan ihan totta. Näin olen ymmärtänyt myös miehen lapsuustoverien Lada- ja Peugeot-veistelyistä. Puheita ei kaiketi höystäisi leveä hymy ja ja tukahdutettu naurunpurkaus, jos ajokit olisivat olleet ihan parasta ykköslaatua.
Minun autoni taas ovat lähes poikkeuksetta olleet kelpo ajokkeja. Viimeisimmän käsiin lahoaminen ei sekään ollut pohjimmiltaan minun vaan mieheni syytä. Vaikka auto oli nimissäni, oli se pääosin mieheni maksama. (Huonon auto-karman usko on puolisossani siis niin lujassa, ettei hän uskalla ottaa autoa edes nimiinsä).
Auto-taivaan jumalat eivät kuitenkaan ole niin hölmöjä, etteivät olisi huomanneet vedätystä. Venkoilu oli turhaa ja mahdollisesti jopa pääsyy Mersun ruostumiseen, sillä ärsyttäähän se meitä ihmisiäkin, jos joku yrittää pissata silmään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti