Lokaconista bittiavaruuteen

Steampunk maailmassa lentelevä neitokainen nimeltä Charity Storm.

Kävin tänään Jyväskylässä järjestetyssä Scifi-tapahtuma Lokaconissa. Happeningin takana oli paikallinen scifi seura 42, joten lähdin etsimään totuutta.
Istuin kirjastolla kuuntelemassa esitelmiä ja haastatteluja. Kirjoitin vimmatusti puhelimeeni bloggausta aiheesta. Kotona suoritin pari näppärää sormiliikettä ja tekstini oli häipynyt bittiavaruuteen. Puhelimesta puuttuu tuo ylen kätevä "ctrl z" -toiminta joka kumoaa viimeisimmät siirrot, joten sinne meni, eikä takaisin tule.

Positiivisena asiana voi toki pitää sitä, että itsekin vähän mietin, että voiko näin pitkää bloggausta edes julkaista. Ei näemmä tarvitse asiaa enää pohtia, sillä en jaksa ja muista jupinoitani enää kovin tarkasti.

Pari olennaisinta juttua sentään tapahtumasta:
Ekoscifi ja steampunk ovat jo pelkkinä nimikkeinä niin aivonystyröitä kutkuttavan kiinnostavia, etteivät ne sisällöllisestikään voi ihan kökköä olla. Steampunkiin viktoriaanisine rattaineen ja korsetteineen olen tutustunut jo aiemmin lähinnä askartelun kautta. Ekoscifi taas osoittautui genreksi, jossa pureudutaan nykyajan luonnon ilmiöihin ja häämöttäviin katastrofeihin scifin kautta.

Panelikeskustelijat ja Steampunk antologian kirjoittajat olivat tosin sitä mieltä, ettei Steampunkin tuotesijoittelu ole genren olennaisin asia. Että lajityyppiä luonnehtii loppujen lopuksi, ehkä olennaisimmin tarinassa piilevä kapina ja ajatus siitä, että eletään vaihtoehtoista todelisuutta, jolla on nykyajan kanssa reaalinen historian kohtansa.
Tapahtumassa vilautettiin myös rillumarei-punk käsite. Genre on kaiketi syntynyt kieli syvällä poskessa, mutta nyt jossain päin jo väsätään antologiaa tuosta Suomi-filmien liittyvästä scifikirjallisuudesta.

Yleisöstä joku heitti ilmaan ajatuksen, että kyberpunk aika on oikeastaan tullut todeksi nykyajassa. Vastaan ei sentään kulje robotteja ja kyborkeja, muuta kuin tietokoneistettujen autojen muodossa, mutta eikö ihmisten rinnoissa tikittävät tahdistimet tai erilaiset tekonivelet ole eräänlaista kyberpunkkia. Ainakin jotain, mikä vielä viime vuosisadan puolivälissä olisi kaiketi nostanut vain hiuksia pystyyn ylen scifinä ajatuksena.

Haastatellusta Pasi Ilmari Jääskeläisestä täytyy todeta sen verran, että perin jäyhäksi ja vakavaksi mieltämäni heppu osoittautui ns. kaltaistensa kanssa yllättävän hilpeäksi miekkoseksi. Autralialaisen scifikirjailija Rjurik Davidsonin puheessa nauratti kovasti mm. se, että mies nimesi väitöskirjan tekimisen eräänlaiseksi pieneksi kuolemaksi. Myös kommentti: "Älä ikinä usko kirjailijaa, jos hän puhuu omasta teoksestaa", oli mainio.

Tilaisuuden siirtäminen kirjailijatalolta kirjastolla vaikutti melko hyvältä ratkaisulta. Tapahtumassa oli nimittäin niin paljon populaatiota paikalla, että epäilen, olisivatko kirjailijatalolle kunnolla edes mahtuneet.

Päivän tärkein opetus on kuitenkin tämä: Älä ikinä luota puhelimeen muistiinpanovälineenä.