Oletteko huomanneet, että
autoilijoista, jotka vetävät perässään peräkärryä, asuntovaunua tai
hevoskuljetusta, valtaosa on miehiä. Ja vieläpä sitä vähän vanhempaa sorttia.
Tällä tarkoita reilusti yli viisikymppistä urosta.
Ne vilkut ja jarruvalot
niissä kärryissä eivät yleensä toimi, mutta toisaalta ”ainahan minä käännyn
tästä oikealle, joten luulisi muidenkin sen jo oppineen”.
Seuraavaksi kun ohitat
sidontaliinoilla miten sattuu köytettyä peräkärrylastia kurkkaapa piruuttasi kuskinpenkillä.
Siellä se jököttää. Tyytyväinen eläkeläishemmo.
Tämä ei ole mikään
ikärasistinen kolumni vanhuksista ja ajamisesta. Lähisukulaisissa alkaa olla
sellainen määrä harmaata ajomiestä, etten moista uskalla kirjoittaa. Jää pian
synttärikahvit saamatta, eikä joulupöydästäkään kaiketi löydy enää minulle
vapaata istuinta.
Tuomitsemisen sijaan
tyydyn siis miettimään, että liittyykö se perässä vetäminen jotenkin ikään.
Että kun vanhuus alkaa uhkaavasti lähestyä ja kaiketi pelottaa vähän, että ”tässä
jää nyt jotenkin kehityksestäkin jälkeen”, tuntuu kivalta hirttää jotain auton
perään roikkumaan. Onpa sitten ainakin joku, joka tulee aina perässä. Seuraa
vetäjäänsä uskollisesti ja reittivalintoja kyseenalaistamatta.
Sitäkin olen miettinyt,
että mitä ne vanhat miehet niissä kärryissään kuskaavat. Ihan vuoden ympäri kun
ei voi puutarhajätettä riittää kuljetettavaksi, ellei sitten omaa aivan
valtavan kukoistavaa talvipuutarhaa. Tuskin ne myöskään koko ajan muuttavat tai
ostelevat muuten vain isoja huonekaluja.
Mielestäni on jopa
mahdollista, ettei kärryissä ole mitään. Pressun alla on piilossa vain
ruostunut peräkärrynpohja. Peräkärry tekee ajosta kuitenkin jotenkin
tärkeämpää. Selviöhän se nimittäin on, ettei kärryllä muuten vain normaalisti
ajella. Sitä ollaan suorittamassa jotain tehtävää, joka toki päättelyni mukaan
voi olla vaikka se nuoruuden säilyttäminen.
Myös ihan perus
asuntovaunun kiskojista valta osa taitaa olla eläkeläisväestöä. Tämä jo siksi,
ettei työssäkäyvällä ole yleensä aikaa tai halua hukata lomaansa
teidentukkeena. Sitä paitsi yli kaksihenkisen perheen mahduttaminen sopuisasti
asuntovaunuun ei kuulosta kovin kaikista helpoimmalta tai houkuttelevimmalta
projektilta.
Asuntovaunuista tuli
mieleen vielä sellainen asia, että onkohan kukaan lähtenyt koskaan asuntovaunureissuun
kuulematta läheiseltään, työkaveriltaan tai naapuriltaan Karavaanari-kappaletta. Ja jos vaikka onkin onnistunut muiden
veistelyltä säästymään, niin eikös se kyseinen biisi kuitenkin soi korvamatona omassa
päässä.
Toisaalta, noinkohan nuo
rekkamiehetkään päivät pääksytysten hyräilevät ”Hei rekkamies, mikä pitää
miehen tiellä” -jollotusta. Jos hyräilevät, niin eipä käy kateeksi. Kuulostaa
nimittäin aika rankalta ammatinvalinnan mukana tulleelta lisähaitalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti