Kevyttä asiaa sanomalehdistä

Ei kiveen vaan sanomalehtipaperiin hakattua.

Sanomalehden lukemiseeni aamiaispöydässä on viime aikoina, tai oikeastaan kuluvana vuonna, sisältynyt yhä enemmän puhisemista ja kiukuttelua. Harmistukseni koskee Hesaria, joka toki tabloidmuodossaan on kätevän kokoinen, mutta niin kovin pikkuinen lehti. Vertasin sitä juuri ilmaiseen Suur-Jyväskylän lehteen. Hesari vaikutti lehtiä verrattaessa siltä ilmaisläpyskältä – ei lehdeltä, josta maksan 335 euroa vuodessa. Välillä tuntuu, että Muuramelainenkin ylittää sen paksuudessaan. Näin ainakin viime maanantaina, jolloin ehdin jo epäillä Hesarin b-osan jääneen postilaatikkoon. Ei ollut.

Hesarin laskua maksaessani "hauskuutin" itseäni vertaamalla pankin laskujärjestelmään jäänyttä viime vuotista summaa nykyiseen. Viime vuonna maksoin tuosta noin tuplasti paksummasta lehdestä 279 euroa. Nykyisestä pulitin 335. Hinnan nousun perusteeksi ei mielestäni riitä, että kevyempää lehteä on kätevämpi roudata mukana.

Toki sitä voi ajatella, että ehkä lehden ohuus johtuu kaikonneista mainosmyyjistä. Todellinen mittari on kuitenkin lukuaika. Meidän perheessä mies lukee ensin Keskisuomalaisen ja minä siirryn siihen vasta Helsingin Sanomien jälkeen. Näin on ollut aina ja tulee kaiketi aina olemaankin. Aiemmin en koskaan, siis todellakaan KOSKAAN, ehtinyt kahlata Hesaria nopeammin kuin siippani maakuntalehteä. Nykyisin olen lähes poikkeuksetta valmis ennen vastapäätäistujaa ja nyin lehden a-osaa mieheni käsistä.
Mainittakoon, että jos tilanne olisi toisinpäin, aamut eivät olisi kovin leppoisia. Lehden käsistä repiminen ei kuulosta sellaiselta hommalta, jota minun aamupsyykkeeni kestäisi.

Jotta tämä bloggaus ei menisi ihan oman työnantajan ylistykseksi, niin mainittakoon, ettei se Keskisuomalainenkaan kauhean pullea enää ole. Kaiholla muistelen ei niin kovin kaukaista aikaa jolloin kulttuurisivuja oli lähes poikkeuksetta kaksi per päivä.

Jos minä saisin määrätä ja rahakaan ei olisi este – ai miten ihana ajatus – sanomalehdet nostaisivat paikallisuutisten määrää. Tässä mielessä Hesari on oikeilla jäljillä, vaikkei valtakunnan lehden asemassa saisikaan olla. Hesarin kulttuurisivuilta paistava asenne, ettei kulttuuria ole kehä kolmosen ulkopuolella olisi mielestäni terve lähtökohta monella maakuntalehdelle. Ei toki niin, että Helsinki keskiöön vaan niin, että oma ilmestymisalue selvästi priorisoinnissa ykköseksi. Maakuntalehteähän luetaan juuri maakunnan vuoksi. Ei siksi, että paikallisesta lehdestä on kivempi lukea kaikissa muissakin maan aviiseissa julkaistavia identtisiä STT:n juttuja.