Hajosiko Toyotasi

Kolumni keskisuomalaisessa 23.8.2013

Purukumilla me paikkaamme sen

 

Tien varret ovat varsinkin kesällä mustanaan räjähtäneitä rekan renkaita. Koskaan en ole kuitenkaan kyseistä big bangiä nähnyt tapahtuvaksi ja toivon todella, että asian kirjoittaminen ei ennakoi räjähdysrikasta loppukesää.

Rikkinäisistä renkaista tulee yllättävän monta juttua mieleen. Muinoin kun perheeseemme kuului vielä Japanin lahja maailmalle, eli Toyota Hiace pakettiauto, kotslan rengas räjähti kesken ajon. Ei toki minun ajaessani, sillä olisin varmaan kiljuen osunut moottoritien keskiaitaan, naapurin kylkeen ja ties minne.

Mieheni siis parkkeerasi auton moottoritien laitaan ja ryhtyi renkaan vaihtoon. Tovin kuluttua paikalle kaarsi japanilainen nainen. Kuski oli huomannut rengasrikon, käynyt läheisen huoltoaseman pihassa kääntymässä ja tullut kysymään tarvitaanko apua.

Tilanne oli vähän niin kuin siitä vakuutusmainoksesta, jossa ongelmatilanteissa esiin pomppaa bändi lauleskelemaan, että ei hätiä mitiä, homma hoituu jne.

Mielessä kävi, että onko Toyota tosiaan niin hyvä auto, että sen mukana tulee henkilökohtainen apumies – tai tässä tapauksessa siis nainen.

Kävi kuitenkin selväksi, että nainen ei työskennellyt Toyotalle, vaan oli vain ihmeellisen hyvä ihminen. Jälkikäteen jäin miettimään, että eikö pelkkä ajatuskin siitä, että suomalainen ajaisi autolla lenkin ja palaisi auttamaan tuntematonta kanssa-autoilijaa tilanteessa, jossa ei huudeta apua, eikä tienposket ole punaisenaan suolenpätkistä, kuulosta ihan utopistiselta.

”Ei ne näyttäneet apua tarvitsevan”, olen itsekin todennut usein ajaessani tien laiteen stopatun auton ohi. Kyllä siinä oikeasti täytyy heilua kuin heinämies, jos kaipaa apua. Ja silti, luulen minä, autoista ainakin 30 prosenttia ajaisi pysähtymättä ohi.

Toinen, sekin meidän suomalaisten tympeyttä ylistävä tarina koskee Mersuani. Olimme pari vuotta sitten matkalla jossain pääkaupunkiseudulla, kun pysähdyttäessä huomasin renkaan sihisevän. Venttiili falskasi rajusti ja ilmanpaine laski silmissä. Lähellä oli kuitenkin autoliike, joten kaarsimme sen pihaan.

Ystävällisen oloinen maahanmuuttajataustainen työntekijä kehotti oitis ajamaan auto liikkeen huoltopuolelle, jossa rengasta voidaan vähän katsoa, tai ainakin se voidaan täyttää ilmalla.
Kiittelin naama Hangon keksinä avuliasta miekkosta, kun nurkan takaa paikalle kaarsi liikkeen suomalaisvahvistus. Mies kehotti ajamaan huoltoasemalla. ”Me mikään autokorjaamo olla”, oli se ääneen sanomaton jatke.
Parin kilsan päästä löytyi onneksi huoltoasema, jonka yhteydessä oli korjaamo. (Niitäkin siis näemmä vielä on.) Ja rengas korjattiin vartissa.

Sittemmin renkaiden korjailua on harrastettu todella tiuhaan. Niin lyhyellä välillä, että paikallisen rengasliike on melkein tarjonnut kymppikorttia. En ymmärrä missä ihmeen mutterimaastossa me oikein ajelemme. Mahdollista on toki sekin että meillä on laajan naulavaraston omaava vihamies.

Viimeksi kun autokuntaamme kohtasi rengasrikko ehdin päivitellä vain tovin asiaa ja ihmetellä, että mitäs nyt, kun rengas olikin jo vaihdettu. Sitä en huomannut, että hyräilikö mieheni sitä ”Don’t you worry ’bout a thing” –biisiä samalla, mutta yhtä helposti homma näytti hoituva.

Tilava ja virtaviivainen matkailuauto Toyota Hiace jossain pohjoisessa.