Off/Balance on hyvässä balanssissa

Off/Balancen tanssijat aloittivat ja lopettivat esityksen
seisomalla korkealla betonipaasilla Wanhan Woimalan
ulkopuolella - valmiina kenties siihen Vapaaseen pudotukseen.

Polkaisin Jyväskylän Kesäni käyntiin Off/Balancen Vapaapudotus esityksellä Vaajakosken Wanhassa Woimalassa. Sitä ennen kävin tosin juttukeikalla Kirjailijatalolla kuuntelemassa pikkuväen riimittelyä ja laulun tekoa. Ihan mainiota meininkiä sielläkin ja hienoa panostusta lastenmusiikkiorkesteri Loiskikselta ja Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapinalta.

Mutta siis se Off/Balance. Kun esityksen lopuksi osa tanssijoista käveli ovesta ulos ja yksi hyppäsi ikkunasta järveen, olisin halunnut huutaa perään, että nyt takas. Ette lopeta vielä. Ette!

Kun vieressäni istunut Parkour Akatemian Perttu Pihlaja pomppasi kesken esityksen palliltaan ja liittyi koreografiaan, katsoin perään vähän kateellisena.

Ei sillä, että olisin halunnut esitellä sulavaa liikehdintää omalla varrellani. Pois se minusta. Olisin ollut porukassa kuin lattialla sätkivä kala – mahdollisimman kaukana omasta elementistäni. Kadehdin vain sitä, että mies oli osa noin hienoa esitystä.

(Mainittakoon tässä, että vaikka joskus sanoin, etten aio blogissani kritiikkejä kirjoittaa, niin pakkohan näitä on edes vähän arvottaa.)

Esityksen seuraavassa suvantokohdassa mietin, että jos kuitenkin nousisin paikaltani ja astelisin pokkana sisään tanssin, kuinka kauan ehtisin heilua messissä, ennen kuin joku ystävällisesti pyytäisi minua poistumaan. Ja luulisiko valtaosa yleisöstä, että tuo hirvimäisesti konkkelehtinut nainen kuului mukaan juttuun.

Off/Balancesta marssin varsin skeptisenä Kaupunginteatterille. Seuraavaksi vuorossa oli Igudesman & Joo:n A Little Nightmare Music – Klassista musiikkia koomisella tvistillä.

”Tuskin on niin hauska kuin lupaavat”, tuumin. Mietin, että jos käy oikein haukottamaan, voin keskittyä edellisen esityksen huippukohtien fiilistelyyn.
Pari tuntia kului kuitenkin teatterilla silmät kyynelissä hekotellen. Oli ne hauskoja ja taitavia. Taitaa olla aika harvinaista tuo klassisen musiikin ja komedian yhdistäminen ilman, että kumpikaan osa-alue kärsisi tai olisi vain puolittain tehtyä.

Ihan parasta komediaa oli myös se, että ennen esitystä joku vanhempi rouvashenkilö nostatti täyden rivillisen ihmisiä ylös kulkeakseen jonon vasemmalta puolelta ääri oikealle, jossa oma paikka sijaitsi. Mieleen ei ilmeisesti tullut muita kiertoteitä. Väliajan jälkeen olimme vierustoverin kanssa vähän pettyneitä, kun mummeli osasi paikalleen ilman aiempaa performanssiaan.

Päätin iltani (en sentään päiviäni) Teltassa kuuntelemalla Jyväskylä Big Bandin soittoa. Nukkumaan mennessä mietin, että olisipa elämässä enemmän tällaisia päiviä, mutta sitten muistin, että hei. Huomenna taas on!