Vielä katse viime vuoteen

"Nyt lie oikea aika listata vuoden 2013 jutut - nostaa esiin niitä parhaita, hämmentävimpiä, mieleen painuneita ja muitakin juttuja..."

Näin aloitin tämän blogitekstini joskus joulukuun loppupuolella. Sitten iski flunssa ja iskikin lujaa. Kulttuurin huippukokemusten sijaan mietin lähinnä kuumemittarin huippulukuja. Juttu jäi kirjoittamatta, mutta saa kai sitä vanhoja muistella näin jo tammikuun puolellakin.

Viime vuodesta mieleeni jäivät siis erityisesti seuraavat jutut

Teatterikokemuksista kirkkaan ykkös-sijan ottaa Circus Uusi Maailman Rajatila. Esitys, joka lamauttaa ihmisen onnenitkuiseksi ja pyörii päässä päivätolkulla ei voi olla huono. Kävin katsomassa Rajatilan kahdesti ja vieläkin harmittaa, etten tullut menneeksi kolmatta kertaa.
Olen miettinyt, että jos voisin/saisin/osaisin ilmentää itseäni jollain teatterin lavalle passaavalla tavalla, toivoisin sen olevan juuri nykysirkuksen kaltaista liikekieltä. Joskus hurjimpina hetkinäni jopa unelmoin sirkuskouluun menosta – yleensä olen kuitenkin sen verta tolkuissani, että ymmärrän kehoni rajallisuuden...

Ihana herra Cave.

Vuoden konserttikokemuksista kärkisijalla nousee jumalainen Nick Cave, joka Flowssa vakuutti katsojat siitä, että musiikki voi olla muutakin kuin säveliä ja laulua  – se voi olla teatraalisen kokonaisvaltainen kokemus. Totta toki on, että jos herra Cave vain seisoisi lavalla ja tuijottaisi vähän sarjamurhaajamaisella naistenmies-katseellaan, laulamatta sanaakaan, olisi todennäköisesti silloinkin sitä mieltä, että ihan huippu juttu. Joillakin sitä vain on tuota karismaa siinä määrin runsaasti, ettei paljon muuta tarvita. Jumalaisen kiehtovat sanoitukset, mystinen ääni ja hypnotisoiva rytmi ovat toki oivia lisiä Caven magneettimaiseen olemuksen lisäämiseen.
Ihan kaikkea en toki mieheltä purematta niele. En nimittäin vetänyt pikkuhousujani lipputangon nokkaan Caven Bunny Munron kuolema -romaaninsa innoittamana. Ehkä osaan siis olla tuon tummasävyisen laulajan suhteen ainakin pikkuisen kriittinen....joskus.

Toisella musiikkipläjäyssijalle nostan Aino Vennan, jonka chansoninkaltaiseen musisointiin törmäsin vuonna 2013 kolmasti - ja vieläpä ihan vahingossa. Keikoista paras sijoittui aurinkoiseen Naamat sunnuntaihin.
Mieltymyksissäni Aino Vennan ja Nick Caven musiikkiin näyttäisi olevan selvä yhdistävä tekijä – matala ääni. Äänen tummuudesta tai jopa synkkyydestä huolimatta Aino Vennan musiikki vie minut näin talvikuukausinakin hetkeksi auringonsäteiselle heinäpellolle ja se jos mikä on hieno tunne näin pimeänä kuukautena.

Näyttelykokonaisuuksista vuoden 2013 vaikuttavin oli kohdallani Mäntän kuvataideviikot, mutta yksittäisestä teoksesta olen eniten muistellut Joutsan Haihatuksessa esillä olleita Tarja Malisen Sotureita. Silmät kiinni ja rinnatuksin korkeilla alustoilla mietiskelevissä poikapatsaissa on jotain melkein filosofisen taianomaista. Niihin tiivistyy kai miltein koko olemassaolon ydin.
Lupasin miehelleni muistella parikymppisenä käymääni kuvanveisto kurssia ja tuottaa hänelle toisinnon patsaista. Vielä en ole projektiin ryhtynyt, mutta jokin minun sydänalassani kutiaa jo pelkästä ajatuksesta. Tiedostan toki, että oma versioni sotureista tuskin yltäisi originaalien mystiseen tunnelmaan.

Teatterikokemuksista eniten lämpenin Jyväskylän kaupunginteatterin Saiturille. Se on aina iloinen yllätys kun menee teatteriin ilman ennakko-oletusta ja onkin sitten näkemästään ihan täpinöissään. Kävin tällä viikolla samaisessa teatterissa katsomassa Koukussa-farssia, jossa siinäkin näyttele Jouni Salo ja alan olla melko valmis vannomaan suuria valoja hänen nimeensä. Olisin itse asiassa vannonut suoraan Salollekin, joka ilmestyi näytöksen jälkeen taakseni grillijonoon, mutta miettiessäni sopivan nasevaa ylistyspuhetta mies kyllästyi jonottamiseen ja loikki Ylä-Ruthille.

Gallénin jälkiruoka....

Ruokakokemuksista kymppi menee ravintola Gallénille, joka vain on niin hieno paikka, että teidän täytyy kaikkien mennä sinne. Huippuluokan ravintola vähän keskellä ei mitään Suolahdessa (anteeksi nyt vaan), on hämmentävä kokemus. Viimeksi kun kokki kantoi eteeni seitsemättä ruokalajia olin niin ruoka-onnellinen, että taisin tirauttaa pienen onnenkyyneleen.

Eteen osui viime vuonna monta muutakin huippujuttua. Kaikkia en kuitenkaan jaksa listata. Tässä tuli nämä olennaisimmat.
Ja sitten eteen osui tietenkin myös niitä huteja, mutta mitä niitä nyt enää musitelemaan. Sitä paitsi, välillä on kaiketi hyvä törmätä vähän kehnoon tai vaikka ala-arvoiseenkin kulttuuriin, jotta perspektiivi säilyy....