Muukin yleisö, jota sanalla sanoen olisi voinut enemmänkin olla, tuntui molemmista pitävän. Soittajista tosin ensimmäiset tätä tuskin ymmärsivät. Yleisö nimittäin pönötti turvallisesti ainakin viiden metrin päästä lavasta ja liikkui vain silloin kun vaihtoi painon oikealta vasemmalle jalalle.
Pitämiseksi tämän poliittisen puheen seuraamista muistuttavan musiikinkuuntelun ymmärsin siitä, että ihmiset seisoivat ja kuuntelivat. Jos olisi ollut huonoa mättöä, ihmiset eivät olisi laahustaneet lavan eteen vaan pysyneet tanssisalin seinustoilla odottamassa varsinaisen päätähden keikan alkua. Myönnettäköön myös, että siellä takavasemmalla olin minäkin. Tämä ei siis ole mikään sellainen "Oottepa te tyhmiä. Minä en" -avautuminen.
Hienoa lämppärin musisoinnissa oli, että soittajien sen enempää kuin laulajankaan vedosta ei voinut päätellä lavan edessä tapahtuvaa pönötystä. Jos olisin nähnyt taltioinnin keikasta niin, ettei yleisöä näy, olisin itse asiassa olettanut, että tanssilattialla jorotaan armottomasti.
Mietin, ettei minusta olisi ikinä tuollaiseen vetoon. Ensinnäkään siksi, että jos minut joku saisi nsotettua mikin varteen heilumaan, olisin varmaankin niin humalassa, että tippuisin lavalta ja toiseksi siksi, että en kykenisi irrottelemaan sydämeni pohjasta tilanteesta, jossa muut vain toljottavat liikahtamatta.
Yleisöä tarkemmin tutkiskellessani huomasin, että ehkä ainoa katsoja, joka pikkuisen hytkyi musiikin tahdissa oli paikalla saapunut kriitikko. Tämä varmasti olisi ilahduttanut Spidersinkin porukkaa, jos olisivat asian tienneen. Toisaalta voi olla, että olivat niin fiiliksissä, etteivät edes huomanneet huoneen takarajaan vetäynyttä zombi-armeijaa.
Kvelertakilla yleisön innostuminen ei mennyt ohi. Välistä näytti ihan siltä, että soittajia nauratti se, miten hyvin suomalaisfanit lauloivat norjankieliset luritukset mukana.
Kvelertakin ilosanoman jakamiseksi ohessa-video, joka oli se ensimmäinen bandin biisin, johon aikoinani törmäsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti