Pulmallisia ajatuksia Burmassa

Inle laken kalastajat melovat jalallaan, jotta kädet jäävät vapaaksi.

Kävin viime viikolla Burmassa ja rakastuin. Hullaannuin noroina valuvaan hikeen, mausteiseen ruokaan, buddhalaiseen rukoukseen, kullattuihin temppeleihin, valkoiseen hiekkaan, rehellisiin hymyihin ja tienposkessa kasvaviin anopinkieliin.

Ihan hirveästi en pitänyt burmalaisesta pyllymyrskystä tai sitä edeltäneestä oksentelusta, mutta malaria-lääkkeen aiheuttamaan keinuntaan alan jo tottua pikkuhiljaa. Lisäksi kun ympärillä on paljon kaunista ja ihanaa, on pikkuinen vastoinkäyminen ehkä paikallaan muistuttamaan asioiden suhteellisuudesta.

Vietin matkasta yhden päivän Inle järvellä. Alueelle, jossa korkeille jaloille rakennettujen talojen vieressä kasvavat kelluvat puutarhat ja kalastajat soutavat veneitään jalkaa apuna käyttäen. Paikallisessa sikaritehtaassa ihan tyttösiltä näyttävät naiset istuivat ruokomatoilla ja väänsivät sikareita. Kovalla työllä päivän palkka saattoi olla 800–1000 kyatia. Maksimissaan siis noin 0,75 euroa.



Sikaritehtaan tyttö ja jälkikasvua.

Siinä naisten työntekoa seuratessa ja paikallista teetä siemaillessa, mieleen nousi outoja ajatuksia. Tunne, että voisin mullistaa ihmisen taloudellisen tilanteen summalla, joka ei omaa pankkitiliä kaada, hyvä jos heilauttaa, on hämmentävä.
Vaikka sikaritehtaan tytöt vääntäisivät pössyteltävää päivittäin, ei vuosipalkka olisi kuin 274 euroa. Summa jota en sentään maan matalasta hintatasosta johtuen kyennyt lomani aikana shoppailemaan, vaikka kovasti yritinkin, mutta tyttöjen puolen vuoden palkan kuitenkin suolsin ympärilleni paikallisia kankaita, koruja, kuorinta-aineita ja herkkuja ostellen.

Annoimme naisseurueeni kanssa sikaritehtaan tytöille ylimääräiset päiväpalkat työtapojen esittelystä ja kuvissa poseeraamisesta. Naisten silmistä kuulsi hämmennys. Sylissä istuva lapsi huokasi jotain sen tapaista kuin Wow.
 

Jäin miettimään, teenkö maalle oikeastaan karhunpalveluksen kylvämällä rahaa – sikäli mikäli kun nyt 75 centin kohdalla voi minkäänlaisesta kylvämisestä puhua.



Viiden päivän markkinoilta löytää kaikkea muuta paitsi muita turisteja.

Niinhän se nimittäin on, että jos paikallisella torilla on tapana tinkiä, on väärin tyytyä kauppiaan määräämään ensimmäiseen viiden euron hintaan. Näin vaikka summa tuntuisi ihan pilkkahinnalta myytävästä tuotteesta. Samoin jos jokaisesta avusta tai neuvosta sujauttaa kouraan paikallisen päiväpalkan, muuntaa tahtomattaankin vilpittömän avuliaan kansan turistin palkollisiksi.



Pieni shoppailija minussa oli toki innoissaan ajatuksesta, että mitä enemmän ostan, sitä paremmin sotilasjuntan puristuksesta jaloilleen nousevaa maata autan. Kun Yagonissa ravintolan portieri riensi bussillemme päivänvarjon kanssa ja saatteli minut sisään ravintolaan, olisin kuitenkin halunnut pinkaista pakoon. "Pers-auki-travels" -tyyppisiin matkoihin tottunut sieluni ei oikein taivu siirtomaaherra-fiilikseen.



Nuoret sankarit Ngapalin rannalla.

Sikarityttöjen maksun voin mieltää oikeutetuksi eräänlaisen naistenvälisen solidaarisuuden kautta. Mieltä rauhoittaa myös tieto siitä, että saan palkkaa kirjoittamalla heistä ja monesta muustakin maassa kohtaamastani seikasta. Näin ikään kuin maksoin heille hyvästä juttuaineistosta ja kuvissa poseeraamisesta.

 

Nämä sieluni solmut eivät toki myöskään vaikuta siihen faktaan, että Burma on hieno maa. Lähtisin takaisin vaikka heti. 

Ylväästi poseeraava venekuski
vei toiselle rannalle.

 Pienenä mainoksena mainittakoon, että Burmasta pääsee nauttimaan Finnmatkojen reissuilla, jotka tulevat myyntiin huhtikuun lopussa. Ngapaliin suuntaaviin reissuihin voi sisällyttää retkiä edelläkin mainittuihin kohteisiin, joista itse valitsisin ykkössuosikkina alla olevassa kuvassa näkyvän Baganin.



Baganissa on 2200 temppeliä. Kuva otettu kiipeämällä yhteen niistä.