Sitä sanotaan, että yksi hyvä tapa petrata kirjallista antiaan on ryhtyä hommiin heti aamusta - ennen kuin sisäinen kriitikko ja estynyt kirjoittaja astuvat remmiin. Kirjoittaa mitä mieleen tulee. Kaiketi vähän niin kuin tuo Knausgård, joka puoliunessa kirjoittaa romaanin toisensa perään ja on tästä syystä yhden sortin itsetutkiskelun rocktähti.
Aamuinen luovuus saattaa olla kuitenkin pikkuisen hakusessa, jos ainoa ajatus päässä on "tahtoo kahvia, leipää ja sanomalehden". Tai sanotaan että ainakin tuossa tilassa syntyneet tekstit ovat pidemmän päälle vähän tylsän zombimaisia jorinaa.
Viime tiistaina kokeilin aamuista, en luovan toiminnan suorittamista vaan sen nauttimista. Tästä piti kirjoittamani vähän jo aikaisemminkin, mutta äiti tuli kylään, piti käydä shoppailemassa tajuttoman hieno laukku, nautiskella hierojalla ja katsoa naapurissa Lentsikat-elokuva....
Mutta siis, kävin tiistaina kuuntelemassa Jyväskylän Hannikaissalissa paikallisen Ilmari Hannikainen pianokilpailun aamun ensimmäistä soitantaa. Vuorossa oli Soile Tolvanen, jota jututin soiton jälkeen Keskisuomalaiseen.
Kuuntelin puolisen tuntia Tolvasen tulkintaa muun muassa Chopinista, Sibeliuksesta ja Debussysta. Miltei ensimmäisestä sävelestä vaivuin ajatuksiini ja lähes unenomaiseen nautinnon tilaan, jossa kaikki on mahdollista ja rentoa. Oli aamu ja edessä oli monta tehtävää, mutta mieli oli tyyni kuin oikein onnistuneen jooga-harjoituksen jälkeen. Taisin hymyillä itsekseni sitä semmoista "kukkuu, onko ketään kotona" -hymyä.
Havahduttuani takaisin tähän maailmaan ja työn pariin mielessä oli tasan yksi asia - olipa hieno tapa aloittaa päivä. Ilmari Hannikainen pianokilpailu jatkuu vielä pitkään, joten mahdollisuus tämän kaltaisiin nautintoihin on edessä vielä monena aamuna. Seuraavaksi huomenna kello 10.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti