Keskisuomalaisen autokolumni 7.3.2014
Katselin tuossa yhtenä
päivänä kun kuskin penkillä istuva puoliso rummutti liikennevaloissa vimmatusti
rattia. Tuli mieleen, että noinkohan ne autotehtailla testaavat airbackien
herkkyyttä ja säätävät sen kestämään laukeamatta vähän rivakammankin
rumpuriffin tutinan.
Sinisen nuoleni
turvatyyny ei ainakaan mieheni tahdista lauennut, joten hyvin ovat kaiketi
herkkyyden kalibroineet.
Turvatyynystä tuli
mieleen 1990-luvun alku ja yksi nimeltä mainitsematon sukulaisnainen. Uskallan
kirjoittaa tästä siksi, että hän kävi luonani viimeviikolla ja palasi kotiinsa
Etelä-Suomeen. Pidän epätodennäköisenä, että hän tänään ilmestyisi takaisin
ovelleni ja kaipaisi heti Keskisuomalaista luettavakseen. Palataan siis äitiini
– ei vaan siis siihen nimeltä mainitsemattomaan sukulaisnaiseen.
Kyseinen, normaalisti
ihan terävä, nainen ihmetteli joskus 1990-luvun alkupuoliskolla uuden automme
airbackejä. Tuumi, että miten ne ehtii hätätilanteessa ottaa esiin ennen
törmäystä. Nauroin pelkääjän paikalla niin kovaa, että olin pissata housuihini.
Nainen kohotti kulmiaan ja katsoi minua ihmeissään.
Myöhemmin hauskuutin tarinalla
monia tuttavia ja sukulaisia. Viikon päästä nainen alkoi vakuutella, että
kysymys oli tarkoitettu vitsiksi. Yllätyin syvästi hänen piilevistä kyvyistään
näyttelytaidon saralla ja hämmästyttävästä maltista pitää vitsi-seikka omana
tietonaan näin pitkään.
Koska kyseinen
esiin-otettavien-airbackien –auto on yhä käytössäni, mietin noinkohan sen
ilmatyynyt enää toimivat sen paremmin esiinotettuina kuin
itsestäänlaukeavinakaan. Salaa olen vähän unelmoinut siitä, että kun joskus valkoisesta
ratsustani luovun ajan sen kevyesti seinään nähdäkseni, josko turvatyynyt yhä poksahtavat.
Turvallisempaa saattaisi tosin olla tempaista rattia jämäkästi lekalla auton
ulkopuolella seisten.
Ajelin muinoin
sellaisellakin autolla, joka oli sisätiloista jatkuvasti ikään kuin turvatyynytetty.
Takapenkillä oli nimittäin liuta kivan värisiä tyynyjä, ”koska ne tekivät
autosta niin viihtyisän”. Universaali totuus miesten ja naisten erosta perustuu
juuri koristetyynyihin: naiset suosivat niitä siinä missä miehet niitä
karttavat.
Sen sijaan, että miehet
hämmästelisivät asunnosta autoon leviävää koristetyynymerta, he voisivat
kertoa, mihin tarvitaan karvanoppia – ne kun nähdäkseni ovat miniatyyri
koristetyynyjä, joilla ei ole muuta virkaa kuin taustapeilistä roikkuminen.
Mutta palataanpa niihin
turvatyynyihin. Kaveri kyllästyi muinoin tuttaviensa auto-hifistelyyn ja liimasi
autovanhuksensa kojelaudan täyteen vaahtomuovin paloja. Siinä jäi moni suu
auki, kun mies vastasi hämmästelijöille, että ”nämä on sellaiset turvatyynyt.
Pehmentävät iskua törmätessä”. Vakuuttaakseen toimivuutta miehellä oli muistaakseni
tapana demonstroida asiaa lyömällä otsa napakasti konepeltiin. Moni taisi
miettiä onko päässä ylipäätänsäkään kovin paljon suojeltavaa sisältöä – kenties
pelkkää superlonia sielläkin.
Helpoimmin
turvavarustelut saa nähdäkseni sivuutettua toimimalla kuin thaimaalainen
taksikuski. Superloneja, airbackeja sen paremmin kuin turvavöitäkään ei tarvita
jos kuski valmistautuu tienpäälle onnentatuoinnilla, temppelikäynnillä ja
peilistä roikkuvalla amuletilla – ei kuitenkaan ihan sillä sellaisella
karvanopalla käsittääkseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti