Autokolumnini Keskisuomalaisessa Jokaisella keskisuomalaisella tuntuu olevan roppakaupalla rallimuistoja. Kertomuksia siitä kuinka lapsena ajeltiin fillareilla tai mopolla kaksipäällä metsäteitä pikataipaleiden viereen. Rallikuskeilta kerättiin nimmareita sinikantisiin ruutuvihkoihin ja varikkomiehet tarjosivat lasillisen mehua. Vähän vanhempana Jyväskylän yöelämässä jallitettiin komeita mekaanikkoja ja vannottiin seuralaisen mukaan milloin minkäkin maan voiton nimeen.
Itse en ole Jyvässeudulla lapsuuttani viettänyt, eikä rallikärpänen ole päässyt puremaan vaikka olen täällä jo jonkin aikaa asunut. Elävin rallimuistoni on ajoilta jolloin asuin Harjun alapuolella ja parvekkeeni alla huuteli innokas mieslauma. Tunsin itseni jonkinlaiseksi kuninkaalliseksi tai tornin kultakutriksi kunnes tajusin, ettei tuota lippispäistä joukkoa kiinnostanut läsnäoloni kuin yhdessä mielessä: nimittäin siinä, että voisin laskeutua tornistani ja avata kansalle rappukäytävän oven. Taloyhtiön takapihan porttikongista aukeni nimittäin mainio näköala Harjun erikoiskokeelle. Sanomattakin lie selvää, että pettymyksen karvas pala juuttui kurkkuuni ja prinsessavilkutukseni jähmettyi paikoilleen. Ehkä juuri tämän muiston takia minusta ei ole tullut rallityttöä. Yritystä on kuitenkin ollut. Keväällä esimerkiksi testasin rallisimulaattoria. Hytkytyksen ja vatkaamisen kestettyä vain hetken, mielessä kävi jo, että eikö tämä lopu koskaan, mikä sai minut tähän suostumaan ja miten täältä pääsee pois. Joskus innostuin pikkuisen jostain Playstationin rallipelistäkin, mutta huomattuani miespuolisten kanssapelaajieni pesevän minut mennen tullen, päätin kyllästyä siihenkin. Että ”ei ole mun juttu. Pikkuisen tyhmää ja lapsellista veivaamista”.
Viinaralli ja p*lluralli sentää ovat tuttuja käsitteitä. Myös saunanrallit eli ne sellaiset perinteiset puiset lattiaritilät ovat tuttuja, mutta niistä ei näissä Neste ralleissa taida juurikaan olla kyse. Viime vuonna osallistuin ralleihin sen verran, että patsastelin ysitien varressa itseäni noin 30 vuotta nuorempien ihmistenalkujen kanssa. Siinä missä itse ehdin tunnistaa auton värin ja ehkä – siis vain ehkä – merkin, oli naapurin poika jo luetellut kuskin ja kartturinkin nimet. Usein tiedossa oli myös viimeisin sijoitus kuluvissa kisoissa. Keskisuomalaisissa taitaa olla synnynnäinen ralligeeni, jota tällainen eteläsuomen likka ei omaksu edes sitkeällä paikkakunnalla asumisella. Yksi ralliasia on kuitenkin onnistunut viemään sydämeni – nimittäin suussa sulava rallitorttu. Sitä taitaa onneksi saada muulloinkin kuin rallien aikaan.
Tilaisuudet, jolloin kolumnin voi päättää luontevasti Kummelin sanoihin ovat perin harvassa. Onneksi. Koska nyt sellainen tilanne kuitenkin on, niin loppuun vielä Kummelin rallilaulu:
Ei, ei, tarvita ei, me tiimiä tallia. Ei, ei, oteta ei, me Vatasesta mallia. Ei nahkapuku purista pallia, tää on taivaallista rallia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti