Suomalaisten jurottamisen taito

Suuna päänä Floridan Evergladesillä.....

Amerikan matkani jälkimainingeissa olen ajatellut pikkuisen suomalaisten juroutta. Tai oikeastaan jurottamista. Tämä iski konkreettisesti naamalle mennessäni reissun jälkeen ensimmäistä kertaa salille, jolla olen käynyt noin puolen vuoden ajan. Olen ravannut ryhmäliikunnassa ja punttisalilla vähintään pari kertaa viikossa ja toivonut muuttuvani hetkenä minä hyvänsä jänteväksi lihaskimpuksi. Näin ei ole vielä käynyt, mutta toivossa on hyvä elää.

Mutta siis asiaan. Tunnistan monta salinkävijää ulkonäöltä jumpattuani hiki päässä heidän vierellään, istuttuani samaan aikaan saunan lauteilla ja tungettuani ryhmäliikuntatuntien alussa kamppeitani heidän viereisiin pukukaappeihinsa. Oletukseni on, että jokunen ihminen minutkin muistaa – jos ei muuta niin sinä muita päätä pidempänä naisena.

Mennessäni reissuni jälkeen salille kukaan henkilökunnan lisäksi ei kuitenkaan tervehtinyt minua. En jäänyt huuli väpättäen katsomaan kanssajumppaajieni perään, sillä aivan samoin kuin he, minäkin pysyin mykkänä. Niinhän se menee. Mitä sitä nyt vieraita tervehtimään….

Pari viikkoa sitten en olisi huomannut tässä mitään outoa, mutta toivoteltuani periamerikkalaiseen tyyliin käytävällä vastaantuleville ihmisille, samaan hissiin tulijoille, naapuripöydän ruokailijoille ja välillä jopa omalle peilikuvalleni hyvät huomenet, illat ja yöt, tuntui moinen jurottaminen vähän kummalliselta.

Taannoin asiasta käytiin Hesarin mielipidepalstalla pitkähköä keskustelu. Joku amerikanserkku oli sitä mieltä, ettei täällä voi asua moisen jurottamisen takia, mutta joku toinen ulkomaan komennuksella Suomeen kotiutunut oli onnellinen löydettyään vihdoin paikan, jossa saa olla niin halutessaan, hiljaa.
Itse olisin kuitenkin sitä mieltä, että keskitiekin on olemassa. En kaipaa sitä sellaista, ”Mitä sinulle kuuluu?”, ”Hyvää, hyvää, entä sinulle?” –jutustelua, mutta yksinkertainen ”Terve” voisi olla ajoittain ihan paikallaan.

Aina tervehtiminen ei tosin onnistu. Päätin jo syksyllä ryhtyä tervehtimään kaikkia läheisen metsän kuntopolulla vastaantulevia. Hei:n sanominen ihmiselle, joka kääntää katseensa vastatusten tultaessa häveliäästi pöpelikköön päin, tuntuu kuitenkin melko oudolta. Piruuttaan voisi toki kokeilla minkälaisen reaktion aiheuttaisi amerikkalaiseen tyyliin vähän liian äänekkäästi kajautettu ”Good morning”.