torstai 11. joulukuuta 2014

Ankkaa yliopistolla

Katja Kontturi
Jos sinulla on joskus käynyt mielessä, että olisipa ehkä mielenkiintoista päästä seuraamaan väitöstilaisuutta, niin nyt jos koskaan on siihen oiva tilaisuus. Huomenna perjantaina tarkastetaan Jyväskylän yliopistolla Katja Kontturin sarjakuvapiirtäjä Don Rosan tuotantoa käsittelevä väitöskirja. Tutkimus kantaa nimeä ”Ankkalinna –portti kahden maailman välillä. Don Rosan Disney-sarjakuvat postmodernina fantasiana”.

Huomenna väittelevä Kontturi olisi Ankkalinnan hahmoista mieluiten Milla Magia. Itsenäinen ja voimakastahtoinen nainen, joka ei ihan pienistä kavahda. Ei edes isoista. Eikä ainakaan jää tutkijan sanoin miesten jalkoihin pyörimään.
Näitä luonteenpiirteitä kaivataan myös tutkijalta. Varsinkin populäärikulttuurin aiheesta väittelevältä naistutkijalta. Yhtälössä kun on monta helposti vähättelyyn johtavaa tekijää.
­- Ketä se kiinnostaa, on ehkä tylyin kommentti jonka olen saanut puhuessani Aku Ankka –piirtäjä Don Rosaa koskevasta tutkimuksestani, Kontturi sanoo.
Vaikka tutkimus on saanut nyt jo tunnustusta ja herättänyt kansainvälisestikin laajaa kiinnostusta, taitavat nuo sanat yhä nostaa pikkuisen tutkijan sykettä.
- Minun tutkimuksellani ei paranneta aidsia eikä ratkaista energiaongelmia. Mutta se on osa
populaarikulttuuria, osa kulttuurintutkimusta, eikä ihminen olisi ihminen ilman kulttuuria, Kontturi lataa epäilijöilleen ja vähättelijöille.

Porissa on järjestetty muutama populäärisiksi ja ei-tieteellisiksi miellettyjen tutkimusten Rappio-seminaari, jossa Kontturikin on tutkimustaan esitellyt.
 - Marginaalisille ja populaarikulttuuria käsitteleville tutkimuksille annetaan helposti turhuuden, tarpeettomuuden ja jopa haitallisuuden leima. Sellaisiakin vertauksia olen kuullut, kuin että tutkimukseni on yhtä arvokasta kuin makkaran syönnin tai marjojen poimimisen tutkiminen, toteaa yksi seminaarin järjestäjistä, digitaalisen kulttuurin tutkija Sari Östman.
Vaikka Kontturin tutkimukselle pyöritetään toisinaan silmiä, suhtautuminen Suomessa ja ulkomailla on lähtökohdiltaan ihan erilainen. Suomessa ihmetellään, että sarjakuvaakin voi tutkia ja ulkomailla kysytään, miksi juuri Akua ja Don Rosaa.
- Loppujen lopuksi saan ulkomailla selvittää enemmän sitä miksi tutkin juuri Aku Ankkaa ja erityisesti piirtäjä Don Rosan tuotantoa, Kontturi kertoo.
- Suomessa ihmiset kyselevät hyviä ja usein hankaliakin kysymyksiä tutkimuksen sisällöstä, mutta ulkomailla ei päästä puusta pitkälle.
Tähän on ihan looginen syynsä. Nimittäin se, että suomalaiset ovat ankka hullua kansaa. Missään muualla maailmassa Aku ei ole kuulunut niin kiinteästi kasvavien sukupolvien ja heidän vanhempiensa elämään kuin Suomessa. Meillä julkaistaan eniten Aku Ankkoja asukaslukuun nähden koko maailmassa.

Näin ollen odotan innolla huomista väitöstapahtumaa ja ennen kaikkea sitä, onko paikalle saapunut sankoin joukoin Aku Ankan ja Don Rosan faneja. Tuosta populaarisuudesta sanottakoon vielä sen verran, että korkeakulttuurin rajaaminen ainoaksi arvokkaiksi tutkimuskohteeksi on yhtä hedelmällistä kuin kieliopintojen rajaaminen yksinomaan senkaltaisten kuolleiden kielien kuin latinan ja muinaiskreikan pariin…

Väitöstilaisuus järjestetään Seminaarinmäellä Historica-rakennuksen salissa H320.

Herra Don Rosa ja Katja Kontturi Helsingin kirjamessuilla syksyllä 2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti