Keskisuomalaisen autokolumni 25.7.2014
Muistan parikymppisenä vannoneeni, etten rupea koskaan juoppokuskiksi, enkä muutamaa poikkeusta mukaan lukien ruvennutkaan. Automatkalla sitä nimittäin kuuntelee mieluummin vaikka lasten toistuvaa ”joko ollaan perillä” -kysymystä, kuin kaljanjuonnista johtuvaa jatkuvaa vessapaikan mankumista.
Aivojeni pehmettyä kesän lämmössä, lupauduin kuitenkin vajaa kuukausi sitten kuskiksi polttariseurueelliselle miehiä. Näin siksi, että matka oli lyhyt ja sankari rakas ystävä.
Olin ajatellut etukäteen, että jännää nähdä miltä auto tuntuu alla kun painona on nelisensataa kiloa miehistä lihaa. Kyydissä kun on yleensä yksi tai korkeintaan kaksi matkustajaa. Useimmiten ajan yksin – ja kyllä, tunnen tästä syystäkin huonoa omaatuntoa epätaloudellisen ajamisen takia.
Mutta siis niihin kuskattaviin ukkoihin. Auto oli mieslastista raskas ja normaalia hitaampi kiihdytyksissä, mutta kantoi ylpeänä taakkaansa ajaessani miehet kaupungin helteestä vilvoittavien vetten ääreen. Emme kuitenkaan päässeet lähtöpisteestä puoltakilometriäkään – hyvä jos kahtasataa metriä – kun takapenkiltä jo alkoi kuulua kitinää ja vikinää. Jousien sijaan äänessä olivat miehet. Valitsemani ajoreitti oli kuulemma outo ja etäisyys edellä ajavaan autoon riittämätön.
Ehdottaessani matkan jatkamista jalkaisin miehet hiljenivät. Eivät kaiketi olleet ihan varmoja onko uhkaus todellinen vai leikkimielinen.
Jälkikäteen jäin miettimään, että jos olisin mies ei takapenkiltä ja pelkääjän paikalta olisi kuulunut minkäänlaista nurinaa. Ei vaikka olisin kiertänyt Vaajakosken kautta Muurameen tai etäisyys edessä ajavaan autoon olisi ollut sen väitetyn sanomalehden paksuuden sijaan silkkipaperin luokkaa. Pieni feministi minussa on tästä vähän tuohtunut.
Syitä siihen, että mieskuskia ei arvostella, on nähdäkseni kaksi. Ensimmäinen, ja se ärsyttävämpi, on se, ettei miesmatkustaja huomaa uroskuskin puutteita. Hän ei tarkastele ajotapaa suurennuslasin kanssa, koska mielessä ei käy epäilys kuskin ajokyvyistä. Nainen taas on aina heikko kuski ennen kuin toisin todistetaan. Ikään kuin syyllinen jo syntyjään. Näin siitäkin huolimatta, että valtaosaa kolariautoista ajaa mies.
Toinen, hyväksyttävämpi, itsesuojeluvaistoon pohjautuva syy on toki se, että miehet eivät sulata ajotapansa arvostelua. Näin ollen reittivalinnasta tai turvaväleistä valittaminen mieskuskille on varsin riskialtista puuhaa joka johtaa hyvin suurella todennäköisyydellä matkan jatkumiseen liftaten tai ainakin mököttäen.
Niille kuskaamilleni miehille sanottakoon kuitenkin vielä, että en minä oikeasti suuttunut. Viimeistään se polttarijatkoilla tapahtunut kuskin tanssittaminen pyyhki tuohtumisen rippeet mielestäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti