Parempi myöhään kuin en milloinkaan

Kun suomalainen on huonolla tuulella, hän löytää valittamisen aihetta ihan kaikesta. En toki ole varma, että onko tämä nyt vain suomalaisuuteen kuuluva piirre, mutta siihen ainakin.
Matkustin viikko sitten junalla kohti pääkaupunkiseutua. Juna oli yllättäen edellä aikataulusta. Reitti oli kaiketi sujunut odotettua sutjakkaammin, tai junassa oli tehokkaampaa menovettä.
Matkan sujuvuuden takia juna joutui seisomaan asemilla aina astetta kauemmin.

Vieressäni istui huokaileva pariskunta. Takana oli ilmeisen pitkä matka, tai sitten maltti oli muutoin vain heikkoa luokkaa.
Tampere läheni selvästi ihan liian verkkaisesti. Joka asemalla piti noitua odottelua. Että pitääkö tässäkin seistä.
Mies oli tilanteesta kiihtyneempi. Arvatenkin. Tästä johtuen vaimo kiikutti hänelle kahvikupposia ikään kuin lohdutukseksi. Mietin, että olisikohan vihreä tee ollut kuitenkin järkevämpi valinta.

Loput tästä Keskisuomalaisessa julkaistusta kolumnistani löytyy osoitteesta:

http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Parempi-my%C3%B6h%C3%A4%C3%A4n-kuin-en-milloinkaan/932058

Ekoteko, tieraivo ja hirviaita

Kokosin taas yhteen muutamia hajanaisia autoihin, ajoneuvoihin tai johonkin ihan muuhun liittyviä ajatuksia ja kysymyksiä. Osan tunnustan syntyneen omien korvieni välissä, mutta osa on muilta napattua.

Silloin kun autossa on tankki täynnä ja se on kunnossa, se on perheen yhteinen auto. Silloin kun tankki on tyhjä tai auto on muutoin huollon tarpeessa, se on miehen auto.

Junissa asemat, liikkeellelähdöt ja jatkoyhteydet kuulutetaan suomen lisäksi toisella kotimaisella ja englanniksi. Sairaaloissa osastonimet ja uloskäynnit on merkattu vain suomeksi. Perillepääsy on ilmeisesti tärkeämpi asia kuin esimerkiksi ensiavun löytäminen. Mutta toisaalta niinhän sitä sanotaankin, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä.

Ratin takaa löytyy ainoa paikka, jossa keski-ikäinen nainen voi haistatella ja huutaa kanssaihmisilleen päin naamaa ja sensuroimatta. Sitä kun ei kukaan kuule, eikä siitä joudu vastuuseen.

Loput tästä Keskisuomalaisessa julkaistusta autokolumnista löytyy osoitteesta:

http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Ekoteko-tieraivo-ja-hirviaita/923276

Älä tööttää tiikerille ja varo jakkiruuhkaa

Liikennemerkit ovat jotakuinkin samanlaisia kaikkialla maailmalla. Välillä sitä kuitenkin törmää paikallisiin erikoisuuksiin. Nepalin reissullani huomasin luonnonsuojelualueella tööttäyksen kieltäviä merkkejä. Niillä haluttiin taata rauha luonnonsuojelualueen elikoille ja jyrkässä tiemutkassa asuvalle paikalliselle.
Suomessa moisille merkeille ei olisi tarvetta, sillä meillä tööttäillään vain raivostuttaessa tai vaaranhetkellä. Nepalissa kuitenkin äänimerkkiä käytetään tiheään.

Välistä tuntui, että bussikuski tööttäili ihan vaan tarkistaakseen, että tööttö toimi. Ymmärsin nopeasti, että jos autossa ei ole toimivaa tööttöä, on se nepalilaisittain rikki. Niin rikki, että sillä ei voi ajaa. Kaikilla muilla varusteilla on paljon pienempi merkitys. Näin ainakin auton jousilla. Myös turvavyöt oli luokiteltu turhien kapistusten kategoriaan. Useassa istuimessa nimittäin roikkui turvavyön lukko-osa, mutta vyö oli leikattu pois parempaan käyttöön. Yhdessä autossa vöistä oli rakennettu edessä olevan istuimen selkänojaan käteviä juomapullotelineitä. Sillä onhan se nyt tärkeää juoda kuumassa ilma-alassa.

Loput tästä Keskisuomalaisessa julkaistusta kolumnista löytää osoitteesta:
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Älä-tööttää-tiikerille-ja-varo-jakkiruuhkaa/914178

Nakuna Romaniassa

Romaniasta jäi mieleen erityisesti ihastuttavat paikallismummot, hyvä, mutta varsin lihaisa ruoka, komeat maisemat ja ihanan leuto sää.

Selasin pari päivää sitten puhelimeni muistikirjaa, johon kirjoitan ideoita kolumni- ja blogiteksteiksi ja muita hajanaisia muistiinpanoja. Osa teksteistä hioutuu jo melkein valmiiksi, mutta saattaa silti hautautua puhelimen syövereihin ja jäädä siksi julkaisematta.

Puhelimessani oli Romaniassa viime keväänä kirjoittamani julkaisematon teksti. Ajattelin, että voisihan tuon joskus julkaistakin. Sitten avasin sähköpostini ja siellä odotti ensin tervehdysviesti yhdeltä Romanian reissun isännältä ja sitten toinen viesti, jossa oli kutsu Romanian suurlähetystöön Matkamessujen aikaan.

Yhteensattumat viittasivat mielestäni vahvasti siihen, että täytyyhän se teksti nyt sitten julkaista:

Vietin viikon Transilvanian rajalla, Felixin President Baile Felix -hotellissa

http://www.baile-felix.ro/en/. Käytännössä tosin olin siellä lähinnä yöaikaan, sillä päivät kiertelin lähiseudun nähtävyyksiä ja tein haastatteluja. Yhden päivistä vietin kuitenkin hotellilla. Ohjelmassa oli parantavissa vesissä köllimistä, sähkökylpyjä, turvehoitoja ja hierontaa.

En pidä itseäni kovin säikkynä alastomuuden suhteen. Uikkariton sekasauna oli luonnollinen osa lapsuuttani ja nuoruuttani. Bileetkin saattoivat helposti muuttua kimppasaunaksi, eikä se silti johtanut armottomiin orgioihin tai nurkissa kikattamiseen ­- Lähinnä vain löylyn heittoon ja hikoiluun.

Keskisuomalaiset ovat ilmeisesti kuitenkin astetta häveliäämpiä, sillä sekavuoroihin varustaudutaan täällä uikkarein ja ehdotus nakusaunasta on lähinnä tuhma vitsi.

Hotel President Baile Felixin lääkäriä
ei alaston naisvartalo hetkauttanut.

Romanian nakuilu oli hauskan luonnollista. Hoitaja ohjeisti, että riisu vaatteet tuohon ja pumppaa turvekylpyyn. Sitten suihkuun ja alasti vuoteelle makaamaan. Hoitaja kääri kuumaa hohkaavan kropan peittoihin hautumaan. Hauduttamisen jälkeen peitot auki ja hoitaja siveli rivakoin ottein koko alastoman kropan laventeliöljyllä. Vieressä makasi saman käsittelyn saanut reissukaveri ja touhun kruunasi paikalla tiheään käyvä laitoksen mieslääkäri. Alastomien naisvartaloiden sijaan häntä näytti ennen kaikkea kiinnostavan yhden hoitajan verenpaine. Sitä mittailtiin tiheään. Lääkäri tuskin olisi huomannut vaikka vartalooni olisi tatuoitu ihmisen pään kokoinen pentagrammi. (Ei muuten ole, mutta jokin muu samaa kokoluokkaa edustava tatuointi siitä kyllä löytyy).

 

Olin mielissäni tästä mutkattomuudesta. Sitten samaan mutakylpyhoitoon tuli pressireissumme ainoa mies. Ajattelin, että mitäpä tuosta. Tuskin saamme kumpikaan tilanteesta elinikäisiä traumoja. Ymmärsin kuitenkin hoitajien romaniankielisestä höpöttelystä toistuvan ”problema”-sanan.

Lopulta mies hoidokki ujutettiin kylpyyn jonkun takaoven kautta sillä aikaa kun meidät naiset oli siirretty näkyvistä pois viereiseen huoneeseen. Rajansa siis kaikella.  Näemmä myös Romaniassa.

Ja loppuun vielä Romaniassa kuultu vitsi:

”Kukko juoksi kanan perässä. Kana ajatteli, että jos jatkan pakoon juoksua kukko ajattelee, että olen tyhmä. Jos taas pysähdyn, tämä pitää minua huorana. Ehkä mä kompastun”.

 

paikallisia vampyyreja...

 

ihanan kumpuilevia maisemia

 

ihastuttavia maalaismajoja

 

komeaa arkkitehtuuria

 

Mistä ne Kapua rahat tulivat?

Vuosi 2016 oli Kapua vuosi, jona keräsin Nepaliin 7162,45 euroa. Yhteensä meidän Kapua-poppoo sai kokoon huikeat 115432.28 euroa. Aika huikeata sanon minä.


Mutta mistä muusta kuin selkänahasta on Mahlamäki-Kaistisen Kapuaminen tehty? Se on tehty suuresta joukosta ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella auttaneet minua hyväntekeväisyyspotin saavuttamisessa. Ihan se kaikista isoin joukko on yksittäiset ihmiset: perheenjäsenet, tutut, puoli tutut, tutun tutut ja ihan ventovieraat. Tukea tuli niin rahana, kirpparilahjoituksina kuin työpanoksenakin. Osalta jopa kaikissa näissä muodoissa. Iso kiitos ja kumarrus teille ihanille ihmisille.

Tässä Kapua-pottini koostumus:

Yksittäiset lahjoittajat 2818

Kapua-ukkojen myynti 650

Chilimyynti 155

Ravintolapäivät ja muu ruokamyynti 540

Kalenterimyynti 230

Kirppismyynti 1618,45

Tanssitapahtuman järjestäminen 261

JAO:n liiketelouden Li15g-ryhmän tapahtuma 140

Arpajaiset 600

Muuramen kunnan tuki 150

----------------------------------------

Yhteensä 7162.45 euroa

Yksittäisten ihmisten ohella kapuamistani on ollut tavalla tai toisella auttamassa iso joukko yrityksiä. Kiitos:

Höyry-galleria, Muuramen Syke, Vaajapörssi-kirpputori, Ritun puutarha, Jyväskylän Kesä, Muuramen kunta, Alive-kuntosali, Riihivuoren teatteri, #400 sportsgear, Harvia, Muurame Golf, Muuramen K-supermarket, Keski-Suomen Syöpäyhdistys, Komppa-Seppälän luomutila, Muuramen Nuorkauppakamari, Emalipuu, Kuntoportti, JAO, Keskisuomalainen, Kauneushoitola Chil, TI-LA2016, Jumppasali, Annival interior, Muuramen S-market, Loiskis lastenmusiikkiyhtye, Partioaitta ja Alive kuntosali.

Nimet ovat listassa ihan random-järjestyksessä, ensimmäisenä olevaa Höyry-galleriaa lukuun ottamatta. Höyryläiset Arto ja Ulla nimittäin ansaitsevat ison kiitoksen siitä, että he olivat mukana ideoimassa, myymässä ja tarjoamassa tiloja monenlaiseen Kapua-touhuun. <3

Iso tsemppari-kiitos kuuluu myös Hämäläisen Niinalle, jonka kanssa käyty ”rahankeruu-keskustelu” synnytti ideoita ja vahvisti jo kytemässä olleita ajatuksia. Kiitos ja kumarrus myös Niskasen Minnalle, joka ideoi ja toteutti opetustoimintaansa Kapua-keräyksen. Nepalilaiselle Bishwa Davidille kiitos kokkailusta ja hyvästä seurasta. Ja lopuksi vielä lento-halaukset lähtevät konkareilleni Minna Karhuselle ja Tanja Silfverille, Kapua-mama Suville ja kaikille ihanille Kapua Nepal ryhmän jäsenille.

Sanoin viime vuonna monta kertaa "Kapua-kiittää" ja sanon yhä. Kiitos.

Joustaminen liikenteessä on hölmöjen hommaa

Olin joulun alla liikenteessä turhankin ruuhkaiseksi yltyneessä keskustassa. Moni näytti ryntäilevän viimeisten lahjojen perässä ja osa metsästi marketin kalatiskiltä loppunutta kylmäsavulohta. Minä olin ihan vaan matkalla kahville kaverin kanssa – Melko leppoisalla mielellä siis ja ilman sen kummempaa kiirettä.

Ehkä tästä epäsuomalaisesta hyväntuulisuuden puuskasta johtuen menin tekemään liikenteen helmasynnin, eli olettamaan, että muutkin ovat leppoisia ja joustavia. Sillä eiväthän he ole. Eivät koskaan ja eivät varsinkaan joulun alla.

Loput tästä Keskisuomalaisen autot ja liikenne sivuilla tänään julkaistusta kolumnistani löytyy osoitteesta:

http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Joustaminen-liikenteessä-on-hölmöjen-hommaa/903817

Kauhunhetkiä

Tuttuni muutti taannoin nimeltä mainitsemattomasta kaupungista toiseen. Koska kavereita oli käytetty jo sen tuhannen kertaa muuttoapuna, palkkasi hän hommaa hoitamaan muuttofirman. Ja koska tämä on autokolumni, keskitytään autoon, ei siihen kuinka kätevästi laatikot ja huonekalut siirtyivät uuteen kohteeseen ja sen hissittömään yläkerran asuntoon.
Ystäväni siirtyi itsekin kamppeittensa kanssa samassa kyydissä kohdekaupunkiin. Keli oli reippaasti pakkasella, tie huolestuttavan liukas ja kyydissä painava lasti. Jotenkin 140 kilometrin tuntinopeus ei tuntunut ihan siltä minkä itse olisi mittariin valinnut. Välillä vaikutti siltä, että auto vähän haki ajolinjaa ja heittelehti. Ajoetäisyydet olivat sitä luokkaa, että äkkijarrutus painavalla lastilla aiheuttaisi vääjäämättömän ja ankaran keulakontaktin.

LOPUT TÄSTÄ KESKISUOMALAISEN KOLUMNISTA LÖYTYY OSOITTEESTA:

http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Kauhunhetkiä/894646

.