keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Nakuna Romaniassa

Romaniasta jäi mieleen erityisesti ihastuttavat paikallismummot, hyvä, mutta varsin lihaisa ruoka, komeat maisemat ja ihanan leuto sää.

Selasin pari päivää sitten puhelimeni muistikirjaa, johon kirjoitan ideoita kolumni- ja blogiteksteiksi ja muita hajanaisia muistiinpanoja. Osa teksteistä hioutuu jo melkein valmiiksi, mutta saattaa silti hautautua puhelimen syövereihin ja jäädä siksi julkaisematta.

Puhelimessani oli Romaniassa viime keväänä kirjoittamani julkaisematon teksti. Ajattelin, että voisihan tuon joskus julkaistakin. Sitten avasin sähköpostini ja siellä odotti ensin tervehdysviesti yhdeltä Romanian reissun isännältä ja sitten toinen viesti, jossa oli kutsu Romanian suurlähetystöön Matkamessujen aikaan.

Yhteensattumat viittasivat mielestäni vahvasti siihen, että täytyyhän se teksti nyt sitten julkaista:

Vietin viikon Transilvanian rajalla, Felixin President Baile Felix -hotellissa

http://www.baile-felix.ro/en/. Käytännössä tosin olin siellä lähinnä yöaikaan, sillä päivät kiertelin lähiseudun nähtävyyksiä ja tein haastatteluja. Yhden päivistä vietin kuitenkin hotellilla. Ohjelmassa oli parantavissa vesissä köllimistä, sähkökylpyjä, turvehoitoja ja hierontaa.

En pidä itseäni kovin säikkynä alastomuuden suhteen. Uikkariton sekasauna oli luonnollinen osa lapsuuttani ja nuoruuttani. Bileetkin saattoivat helposti muuttua kimppasaunaksi, eikä se silti johtanut armottomiin orgioihin tai nurkissa kikattamiseen ­- Lähinnä vain löylyn heittoon ja hikoiluun.

Keskisuomalaiset ovat ilmeisesti kuitenkin astetta häveliäämpiä, sillä sekavuoroihin varustaudutaan täällä uikkarein ja ehdotus nakusaunasta on lähinnä tuhma vitsi.

Hotel President Baile Felixin lääkäriä
ei alaston naisvartalo hetkauttanut.

Romanian nakuilu oli hauskan luonnollista. Hoitaja ohjeisti, että riisu vaatteet tuohon ja pumppaa turvekylpyyn. Sitten suihkuun ja alasti vuoteelle makaamaan. Hoitaja kääri kuumaa hohkaavan kropan peittoihin hautumaan. Hauduttamisen jälkeen peitot auki ja hoitaja siveli rivakoin ottein koko alastoman kropan laventeliöljyllä. Vieressä makasi saman käsittelyn saanut reissukaveri ja touhun kruunasi paikalla tiheään käyvä laitoksen mieslääkäri. Alastomien naisvartaloiden sijaan häntä näytti ennen kaikkea kiinnostavan yhden hoitajan verenpaine. Sitä mittailtiin tiheään. Lääkäri tuskin olisi huomannut vaikka vartalooni olisi tatuoitu ihmisen pään kokoinen pentagrammi. (Ei muuten ole, mutta jokin muu samaa kokoluokkaa edustava tatuointi siitä kyllä löytyy).

 

Olin mielissäni tästä mutkattomuudesta. Sitten samaan mutakylpyhoitoon tuli pressireissumme ainoa mies. Ajattelin, että mitäpä tuosta. Tuskin saamme kumpikaan tilanteesta elinikäisiä traumoja. Ymmärsin kuitenkin hoitajien romaniankielisestä höpöttelystä toistuvan ”problema”-sanan.

Lopulta mies hoidokki ujutettiin kylpyyn jonkun takaoven kautta sillä aikaa kun meidät naiset oli siirretty näkyvistä pois viereiseen huoneeseen. Rajansa siis kaikella.  Näemmä myös Romaniassa.

Ja loppuun vielä Romaniassa kuultu vitsi:

”Kukko juoksi kanan perässä. Kana ajatteli, että jos jatkan pakoon juoksua kukko ajattelee, että olen tyhmä. Jos taas pysähdyn, tämä pitää minua huorana. Ehkä mä kompastun”.

 

paikallisia vampyyreja...

 

ihanan kumpuilevia maisemia

 

ihastuttavia maalaismajoja

 

komeaa arkkitehtuuria

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti