Öinen autopesu ja konttailua takapenkillä

Sitä sanotaan, että lemmikinomistajat tuppaavat inhimillistämään lemmikkejään vähän turhankin paljon. Että koira selvästi sanoo ilmeellään ymmärtävänsä veromätkyjen ankaruutta tai kissa yrittää kertoa, että poikaystäväkokelas ei ole varteenotettavaa sorttia.
Lemmikkieläimettömänä ja lähinnä joskus kultakalaan hetkellisesti kiintyneenä olen sitä mieltä, että koirat ilmentävät pääsääntöisesti nälkää, janoa, kuumuutta, vilua ja sairautta. Muuksi tulkitut tunteet ovat useimmiten sattumaa tai heijastumia ihmisen omista ajatuksista. Että se pikkuisen ärsyttävältä tuntuva poikaystävä on varmasti pistettävä vaihtoon kun kissakin niin viestittää.

Loput tästä Keskisuomalaisessa julkaistusta autokolumnistani löytyy osoitteesta:

http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Öinen-autopesu-ja-konttailua-takapenkillä/1017529

Vihreät kaverit menivät liikennevaloissa nurinniskoin

Hoi sinä, metsän vihreällä Fiat Puntolla ajava kuski. Minä, puutarhani ja autoni vihaamme sinua. Tai jos emme nyt ihan vihaa, niin ainakin olemme sinulle kovin vihaisia.

 

Ajoin nimittäin alkuviikosta töihin perässäsi ja sinä päätit, että kohdallasi keltaiseksi muuttuva liikennevalo, vaatii ennakoimatonta lukkopysähdystä. Löin perässäsi jarrujalan niin vimmalla pohjaan, että autoni sammui ja pelkääjän paikan jalkatilassa kököttäneet rakkaudella kasvattamani kaksi chilin taimea menivät nurin – Ei sillä tapaa pikkuisen kenolleen vaan ihan nurin niskoin. Ruukuissa ei ollut enää multaa tippaakaan ja taimia ei näkynyt multakasan alta.

Sinä kuitenkin päätit jarrutuksesi jälkeen, että eihän tässä ihan vielä pysähtyä tarvitsekaan ja ajoit liikennevalojen läpi. Sinä siis niin sanotusti livahdit rikospaikalta ja minä jäin huolissani katsomaan pelkääjänpaikan multakasaa. Olin niin hämilläni, etten osannut edes kiroilla. Nyt tiedän siis, että sellaisiakin tilanteita on olemassa.




loput keskisuomalaisessa julkaistusta kolumnistani löytyy osoitteesta:
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Kolumni-Vihre%C3%A4t-kaverit-meniv%C3%A4t-valoissa-nurin-niskoin/1002624

Toivon volttia heittäneiden chilien muuttuvan kesän kuluessa tällaisiksi...

Autollani ei ole huumorintajua

Kävin autokaupoilla, koska tarjolla oli makkaraa ja kakkua. Olen siinä mielessä heikko ihminen, että tieto moisesta tarjoilusta synnyttää minussa aina polttavan tarpeen lampsia kaupoille potkimaan renkaita.
Tälläkin kertaa automyyjä kiilasi heti kantaan ja alkoi esitellä ajokkeja. Yleensä näistä tilanteista pääsee ”kattellaan vaan, eikä  akuuttia tarvetta ostolle juuri nyt ole” –kommentilla.
Nuori, innokas myyjä ei tästä kuitenkaan lannistunut. Hän kyseli kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ensin juteltiin harrastuksista, perhekoosta ja auton käyttötarkoituksista. Sitten lomamatkoista ja sienestämisestä. Luulin jo, että miekkonen kysyy kohta television lempiohjelmat ja suosikki kirjailijan. Saattoi itse asiassa kysyäkin mieheltäni, jonka jätin jutustelemaan myyjän kanssa kahdestaan. Itse suuntasin istuttamaan pyllyäni penkistä toiseen.


loput kolumnistani löytyy tuolta:


http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Autollani-ei-ole-huumorintajua/988476

Keskisormi pystyssä keskellä päivää

Oli aurinkoinen päivä. Ilmassa tuoksui kesä, liplattava järvi ja jäätelön mahdollisuus. Työpäivä oli pulkassa ja ajatukset jo vapaalla. Mietin suuria asioita. Että tekisinkö tänään vielä jotain vai enkö tekisi mitään. Vapaus valita kutkutti vatsanpohjaa ja elämä tuntui hyvältä.
Sitten ohitseni livahti auto. Tai ei oikeastaan edes livahtanut, vaan kiilasi vaarallisesti. Positiivisen pöpperöinen hymyni muuttui sekunnin sadasosassa sellaiseksi, että oli pakko reagoida italialaisittain. Töttäsin pitkään ja vaativasti, levittelin käsiäni ja näytin mielenosoituksellisesti keskisormea.
Reaktiostani vimmastunut kuljettaja pysäytti ajokkinsa eteeni. Tein lisää käsimerkkejä. Keskisormea en enää uskaltanut näyttää, mutta pyöritin päätä kuin steroideilla käyvä hyrrä ja osoitin hämmennystä ja tuohtumista levittelemällä käsiä. Mimiikkaan olisi sopinut muutama Mamma mia -huudahdus, mutta suustani ryöppysi vain Mitä-sanaan yhdistyneitä kirosanoja.



Loput tästä Keskisuomalaisessa julkaistusta kolumnistani löytyy osoitteesta:


http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Keskisormi-pystyss%C3%A4-keskell%C3%A4-p%C3%A4iv%C3%A4%C3%A4/995618#comments

Naamat ja toukokuinen stressipiikki

Club Old Farts ja miljoona Karia.

Maailmassa on melko vähän asioita, joihin liittyy samanaikaisesti määreet "leppoisa" ja "äärimmäisen stressaava". Yksi tällainen asia löytyy kuitenkin Muuramesta – Tuomiston tilalta. Ei tosin samanaikaisesti vaan siten, että toukokuussa sielu ryvettyy stressissä, mutta heinäkuussa elämä maistuu makealta ja aurinkoiselta.

Jokainen Naamoilla käynyt tunnistaa varmasti sen toukokuun alussa sydänalaan hiipivän paniikin, joka voimistuu h-hetken eli Naamojen lipunmyynnin lähestyessä.

Näin kävi tänäkin vuonna. Olin pohjustanut lipunostoa lataamalla kaikki sovellutukset, luomalla tilin myyntipalveluun, vetreyttämällä sormeni, nesteyttämällä kehoni ja vaatimalla äärimmäistä hiljaisuutta ympärilläni. Lisäksi olin ajastanut puhelimeeni lukuisia hälytyksiä, ettei tapahtuma vain menisi ohi. (Ikään kuin asia, josta olet nähnyt kuukauden verran painajaisia voisi yhtäkkiä unohtua ja mennä ohi...)

Ja niinhän siinä sitten taas kävi, että h-hetken aikaan systeemi kaatui, kanavat tukkeutuivat ja ympäri Suomea siroteltiin tuhkaa hiuksiin ja revittiin kaapuja kun ruudulla luki minuutin jälkeen "loppuunmyyty".

Asiaa seliteltiin jälkikäteen – kuten kaikkina aikaisempinakin vuosina – ja vannottiin, että ensi vuonna sitten toimivammalla systeemillä. Lipunmyynti on käsittääkseni hiottu joka vuosi toimivammaksi, mutta tilanne laahaa perässä kuin Pisa-tutkimus konsanaan. Tämän vuoden järjestelmä olisi ehkä toiminut viime vuoden ostoaallolle, mutta ei enää tämän vuoden tuplaantuneelle porukalle.


Vaan en valita. Sinnikkäällä sivun päivittämisellä & puhelimen ja tietokoneen rinnakkaisella ostokanavalla sain kuin sainkin ostettua liput. Tästä eteenpäin elämäni on siis taas selkeästi stressittömämpää ja jos vaikka vähän paineita muista asioista pääsisikin kertymään, niin on hienoa tietää, että viimeistään heinäkuun 21.-23. niistä pääsee eroon Naamojen auringonpaisteessa. Näin siis vaikka sataisi vettä.


Naamojen ohjelma löytyy oheisesta linkistä
http://www.naamat.info/ohjelma/

Haussa Anonyymit autoilijat -ryhmä

Minä ja sininen salamani pyörähdimme viime viikolla konttorilla. Leima tuli ja taputus pyllylle. Siis auton pyllylle, ei minun.

Tuttavani katsastusvisiitti ei mennyt ihan yhtä mallikkaasti.

Nainen laskeskeli, että työpäivän päätteeksi ehtii juuri sopivasti konttorille. Samaa ajatusta oli mielessään hellinyt moni muukin. Konttorin edessä oli armoton jono ja kellon viisarit nakuttivat eteenpäin.

Nokkelana naisena ystäväni hyppäsi autoon ja karautti vähän kauempana sijaitsevalle asemalle ja saapuikin sinne sopivasti noin varttia ennen sulkemisaikaa. Tiskillä ei ollut ketään, joten ystäväni istahti tuolille odottamaan.
Siinä istuskelleessa oli aikaa tutkailla kädessä olevaa katsastustodistusta. Silmään osui teksti "katsastettu" ja vuosiluku 2017. Ystäväni hipsi hiljaa ovelle ja kiitti luojaansa siitä, ettei tiskillä sattunut olemaan ketään.
Sitä lapussa ei sentään lukenut, että auton katsastuksen oli hoitanut edelliselläkin kerralla nainen itse. Tämä muistui mieleen kotiin ajellessa.
Ystäväni ehdotti anonyymit autoilijat -ryhmän perustamista. Ryhmässä voisi purkautua nimettömänä moninaisista automokista. Ajatus on mielestäni erinomainen, mutta kehotin ystävääni tarkastelemaan myös pikkuisen arjen kuormittavuuden tilaa.

Toisen tuttuni konttorikäynti oli vastakkainen. Hän ei ollut asialla liian tiheään vaan liian harvakseltaan.

Hämmentyneenä ystäväni kertoi oppineensa visiitistä monta asiaa. Kuten sen, että jos autoa ei ole ajoissa katsastettu, autoihmiset käyttävät tilanteesta termiä "ajokiellossa". Sekin kävi selväksi, ettei auton vaihtaminen toiseen ilman leimaa on pikkuisen hankalaa.
Sitä en enää muista, miksi ystäväni tutustui katsastamattoman auton vaihtamiseen koskeviin seikkoihin, mutta veikkaan asian menneen näin: Koska itseä on aina inhottavaa syyttää, nainen syytti autoa ja ajatteli kostoksi vaihtaa tämän toiseen.

Ja onhan se oikeastikin auton syy, jos autoa ei ole katsastettu. Tai jos nyt ei ihan auton, niin ainakin autovalmistajan. Eikös autoissa nimittäin voisi olla katsastuksesta muistuttavaa hälytysjärjestelmää. Kun aikaa katsastukseen olisi enää kaksi viikkoa, voisi auto käynnistettäessä päräyttää ilmoille pikkuisen ärsyttävän piippauksen. Että nyt konttorille, jos aiot vielä kesäkuussa huristella.

Vaan eiväthän ne insinöörit sellaisia juttuja kehittele. Ne keksivät auton, joka käynnistyy ilman että avaimiin kosketaan tai auton, joka osaa haistella kaistaviivojen sijainnin. Jotenkin tuntuisi, että noihin verrattuna katsastushälytin olisi pikku juttu. Jotain jonka voisi suunnitella vaikka kahvitunnilla.

Kolme toivetta rekisterikilpeä hinkkaamalla

Käppäilin tässä yhtenä päivänä eräästä halpatuotteita myyvästä kaupasta kohti autoani. Mielessä pyöri lähinnä sellaisia ajatuksia, kuin että miksi ostin serviettejä vaikka vanhojakin on liian monta ja mihin ihmeeseen luulen tarvitsevani hankkimaani puista avaimenperää.

Avatessani auton ovea viereen tupsahti mies, joka kysyi olenko auton haltija. Mieleen nousi heti kuva toiveita täyttävästä pullonhengestä, joka siis tässä tapauksessa ei asuisikaan pullossa vaan autossa. Rekkaria hinkkaamalla se täyttäisi autohenkisiä toiveita. Kadottaisi esimerkiksi orastavan moottorivian tai täyttäisi tankin ehtymättömällä bensalla.

Loput tästä Keskisuomalaisessa julkaistusta kolumnista löytyy osoitteesta:

http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Kolme-toivetta-rekkaria-hinkkaamalla/971570