Autoa ajaessa riista-aitoihin kiinnittää
huomion yleensä vain silloin kun niiden kerrotaan päättyvän tai niissä
mainitaan olevan aukkoja. Olen miettinyt miten tähän tulisi reagoida. Ajaa
kenties yhtäkkiä normaalia varovaisemmin ja tarkkaavaisemmin. Eikös eräänlaista
valppautta olisi hyvä toteuttaa liikenteessä ihan jatkuvasti – riista-aidan
aukottomuudesta tai aukkoisuudesta huolimatta.
Ajellessani tovi sitten Tampereelta kohti
Keski-Suomea huomasin riista-aidan päälle kaatuneen valtavan puun. Ensin
ajattelin myrskyn tai vanhuuden kaataneen sen, mutta sitten tajusin, että
asialla ovat varmasti metsän eläimet.
Epäilen lähinnä pupuja, kettuja ja mäyriä
joiden on oikeasti lähes mahdotonta päästä aidan toiselle puolelle ilman apuja.
Peuroille ja hirville puun kaatamisesta ei sitä paitsi olisi edes kauheasti
apua, sillä kapeilla sorkilla (kyllä – hirvien ja peurojen jalkoja kutsutaan
sorkiksi ei kavioiksi) on vaikea tasapainoilla pyöreärunkoisen puun päällä.
Pupujen pehmoiset tassut sen sijaan saavat kaarnaisesta kyljestä varmasti hyvän
otteen.
Uskon siis metsän eläimien kaataneen yksissä
tuumin puuvanhuksen saadakseen ylikulun asfaltin ihanaan maailmaan. Siellä ne
ovat kettu ja pupu syvässä sovussa kalunneet ja vuolleet puunrunkoa.
Ja miksikö kerroin tämän teille. No ihan vaan
vaikka siksi, että ehkä joku lukijakin kuvittelee seuraavan riista-aidan
kohdalla pupupyramidin, jonka turvin metsän pörröturvat pyrkivät aidan toiselle
puolelle – Ei sille vihreämmälle vaan vaarallisemmalle puolelle.
Kyllä elämään täytyy sujauttaa välillä
pikkuisen fantasiaa, ettei menisi elo turhan vakavaksi.
Kolumni julkaistiin Keskisuomalaisen auto-liitteessä 28.8.2017
Kolumni julkaistiin Keskisuomalaisen auto-liitteessä 28.8.2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti