perjantai 4. maaliskuuta 2016

Lämmin pylly tuotti viluiset varpaat


Joskus sitä ei ole muka mitään kirjoitettavaa ja sitten on niitä hetkiä, jolloin voisi kirjoittaa viikon autokokemuksista vaikka pienen romaanin. Sanomattakin on selvää, että heikosti kirjoitusaiheita tarjoavat viikot ovat elämisen kannalta sujuvampia. Viime viikko ei ollut tällainen. Taaskaan.

Viikon ensimmäinen mutka tapahtui kampaajalla. Hiushommat menivät suunnitellusti, mutta kampaamovisiittiin tuli 60 euroa lisää auton seisoessa väärässä paikassa. Parkkipirkko varmasti arvasi hämmentyneen reaktioni, koska oli alleviivannut sakosta selityskohdan ”Pysäköinti merkityn pysäköintipaikan viereen tai osittainkin sen ulkopuolelle”.

Ymmärrän, ettei tuoreehkolle pihakadulle haluta autoja joka paikkaan. Se kuitenkin tuntuu melkein kiusaamiselta, että tällainen kielletty pätkä sijoitetaan juuri kohtaan jossa tönöttää parkkiautomaatti.

 
Loput tästä tänään Keskisuomalaisessa julkaistusta kolumnistani löytyy osoitteesta:
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti