Paineen alla syntyy timantteja

Minja Revonkorven töissä yhdistyy hienolla tapaa raskas synkkyys ja leikillinen kepeys. Kuvassa muistaakseni Kevätpuku-niminen teos.

Kävin perjantaina keskisuomalaisen suosikkigalleriani, korpilahden Höyry-gallerian avajaisissa. Vuorossa oli K-S taiteilijaseuran puheenjohtajan nuijaa parhaillaan hallinnoivan Minja Revonkorven näyttely.

"Meren antimet" -installaatio luo gallerian seinään
merenalaisen silakkaparven heijastuksia.

Koska Minjalla on ollut monta näyttelyä ihan lähekkäin (Äänekoskella ja Jyväskylässä Beckerillä) oletin näkeväni jotain tuttua. Oletin väärin. Nainenpa oli tehnyt Höyry-galleriaan ihan uudet työt ja vieläpä ihan viime viikkoina. Lopputuloksesta kiirettä ei erottanut.

Itse tykkäsin näistä uhkaavan tummista, mutta kuitenkin jollain tapaa herkistä töistä kovasti - itse asiassa enemmän kuin Revonkorven aikaisemmista töistä joita olen nähnyt.

Taiteilija puhui avajaisissa maskuliinisista muodoista, yöntunteina syntyneistä kuvista ja siitä, että mielessä oli koko ajan galleria, jonka seinille työt nousevat.

Minä löysin heti kotini seinältä kohdan näyttelyn työlle nimeltä Melkein. Lompakkoni oli kuitenkin vähän eri mieltä, joten tyydyin teoksen ihailuun etäältä.

Kaiken kaikkiaan näyttely toi mieleeni sen hienon totuuden, että paineen alla syntyy timantteja. Toki jos paine kestää liian pitkään ja on liian päällekäyvää taitaa tulla vain hiilenkaltaista likaista mössöä. Tämän kun muistaisi aina silloin kun on kiireistä, stressiä ja kaikkea liikaa - että tovi tätä on ihan ok, mutta iäisyys "not so ok".

Revonkorven tapauksessa painetta ja stressiä on mielestäni ollut juuri se oikea määrä.

 

Minja Revonkorven "Valkoinen Musta ja kevät" Korpilahden Höyry-galleriassa 29.3.2015 asti.

Taiteilija varjossa ja suosikkityöni "Melkein" valokeilassa.