Yhden Tähden hotellille kolme tähteä

Aargh. Tämä ei toimi. Se tunne, kun näytelmän ensimmäisellä minuutilla sinut valtaa myötähäpeän ja turhautumisen tunne. Että tämä on ihan kökköä. Yleensä alku on lupaus kokonaisuudesta. Huono muuttuu vain harvoin hyväksi.

Riihivuori teatterin Yhden tähden hotelli –näytelmän parissa tämä lainalaisuus ei onneksi pätenyt. Alun ensiminuuttien kökkö-katastrofin jälkeen näyttelijöistä varisi ensi-illan jännitys pois ja meno oli parhaimmillaan jopa loistavaa - kesäteatteri aikakauteen sopeutettuna oikein mukavaa katsottavaa.

Näytelmää tarkemmin miettiessäni, huomaan törmääväni toistuvasti epäkohtiin. Seikkoihin, jotka eivät oikein toimineet. Näin esimerkiksi käsikirjoitus, lavastus ja laulajatähti Pauli Hanhiniemi antoivat toivomisen varaa. Myös se edessäni istunut katsoja, jonka oli ihan pakko ottaa Hanhiniemestä tsiljoona valokuvaa esityksen aikana, olisi ansainnut pari kipakkaa palaute-kommenttia. Näytelmän kokonaisuus oli silti hyvä, laulut soivat sitä ihan viimeistä lukuun ottamatta hienosti, henkilökemia toimia ja näyttelytyö oli viihdyttävää.

 

Olen itse asiassa törmännyt lyhyen ajan sisällä useammankin kerran siihen, että ihmettelen pitäväni jostain, mistä olisi loogista olettaa karvojeni nousevan pystyyn. Näin kävi esimerkiksi kaupunginteatterin Nummibodarien kanssa. Näytelmä sisälsi reippaasti elementtejä, joiden vihaaminen olisi minulle luontevaa - ellen sanoisi jopa verissä. Tästä huolimatta lähdin teatterista neutraalein, ellei jopa positiivisin fiiliksen. Mielessä jopa kävi, että olenko minä mennyt rikki….

 

Mutta vähän vielä siitä eilisestä. Esityksen parasta antia olivat Joni Leponiemi ja Jouni Huhtaniemi. Leponiemeä nyt katselisi vaikka puiston penkillä istumassa, mutta myös Huhtaniemen läsnäolossa oli sitä sellaista syvän viihdyttävää tuntua. Väliajan jälkeinen Pieni talo preerialla -kohtaus oli oikeasti niin järjettömän hauska, että olen jaksanut naureskella sille vielä nukutun yön jälkeenkin. Tätä tapahtuu harvoin. Tekisi melkein mieli katsoa näytelmä uusiksi ihan vaan sen kohtauksen takia.

Hehkutanpa tähän nyt vielä vähän lisää tuota Leponiemeä. Kävin syksyllä katsomassa Kaupunginteatterissa Jekyl & Hyden –musikaalin, jonka ristiinnaulitsin tyhjän kolkkona kokonaisuutena. Edes umpi-ihana Maria Lund ei kyennyt sitä pelastamaan.

Näytelmässä oli tuplaroolitus. Muiden hehkuttaessa versiota, jossa päähenkilön saappaissa heiluu Henri Halkolan sijaan Leponiemi, aloin miettiä, pitäisikö mennä katsomaan teos toiseenkin kertaan. Jätin kuitenkin väliin, sillä sydäntä kylmäsi ajatus, että jospa se on ihan yhtä puuduttavaa Leponiemen vetämänäkin. En siis mennyt. Eilen Yhden tähden hotellia seuratessani ymmärsin tehneeni virheen. Tämän eleissä ja olemisessa on sellaista ammattitaitoa, johon törmää vain harjoin.

Näytelmän nimestä sanottakoon vielä, että se on kyllä ihan nokkela: että yhden tähden hotelli sekä tasonsa ja asiakkaittensa puolesta. Kummelimies Vihisellä on leikannut hetkellisesti käsikirjoitusta tehtäessä.

Näytelmästä lisää alla olevasta linkistä:

https://www.riihivuori.fi/yhden-tahden-hotelli/

Katse tiessä tai puurolautasella

Kaikki tietävät, että kuski ei saa puhua ajon aikana kännykkään. Kaikki tietävät tämän, mutta vain harva tätä lakia noudattaa. 2000-luvun ihminen on niin ehdollistunut kännykän pirahdukseen, että tuntuu miltei mahdottomalta jättää soivaa puhelinta vastaamatta. Tämä on siinä mielessä hupaisaa, että aikana jolloin puhelin sijaitsi vain kotona, eikä se jättänyt minkäänlaista tietoa vastaamatta jääneistä puheluista, luuriin ei juostu päätä pahkaa ja hädissään. Jos pirinä vaikka kuului suihkun lorinan läpi, sitä ajatteli, että soittaa se varmaan sitten uudestaan jos asia on tärkeää.

Loput Tästä Keskisuomalaisessa tänään, 10.6. julkaistusta kolumnistani löytyy osoitteesta:

http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Katse-tiess%C3%A4-tai-puurolautasessa/780934

Näin se on ollut ennen ja on tästä eteenpäinkin

Autoiluun liittyy useita lainalaisuuksia – Asioita, jotka ovat niin kuin ovat, eivätkä muuksi muutu vaikka voissa paistaisi. Ohessa pieni lista näistä seikoista, joista ainakin muutaman syvempi tiedostaminen voisi pikkuisen helpottaa elämää ja ennen kaikkea matkantekoa.
 
Seuraavaan vessaan on aina äärimmäisen pitkä matka, jos lähdet nirsoilemaan kohdalle osuvien huoltoasemien kanssa ja päätät poiketa vasta seuraavalle. Sama pätee myös kourivaan nälkään ja kahvinhimoon, joka tuntuu ohimoissa sykkivänä jumputuksena. Vieraalla autotiellä tulisi noudattaa Kekkosen oppeja siitä, että aina pitää käydä vessassa kun tarjolla sellainen on ja juoda jos juotavaa on saatavilla.

Loput tästä keskisuomalaisessa julkaistusta kolumnista löydät osoitteesta:

http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/N%C3%A4in-se-on-ollut-ja-on-t%C3%A4st%C3%A4-eteenp%C3%A4inkin/775289

Halpa auto helpottaa pysäköimistä

Ihaillessani taannoin Jenkeissä tulipunaista Ferraria, mieleeni tuli muutama auton olemusta käsittelevä ajatus. Ensiksi tietenkin se, että miten saisin sen omakseni tai vaihtoehtoisesti se, miten pääsisin moisen kyytiin. Hetken päästä tuli muutama vähän realistisempikin mietelmä. Nimittäin se, että Ferrari on auto, jolla voisi ajaa ihan järjettömän kovaa vauhtia, mutta näin tuskin tehdään, koska A) niin ei liikennesääntöjen mukaan saa tehdä ja B) niin ei uskalla tehdä, koska alla on auto joka maksaa maltaita.

Kun auto on tarpeeksi kallis, sitä täytyy pitää kuin kukkaa kämmenellä. Ellei sitten satu niin hyvä tuuri, että pankkitilillä on varaa vaikka vähän useampaankin Ferrariin tai Lamborghiniin, jolloin yhden torppaaminen ei tunnu juuri missään.

Loput tästä keskisuomalaisessa julkaistusta kolumnista löytyy osoitteesta:

http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Halpa-auto-helpottaa-pys%C3%A4k%C3%B6imist%C3%A4/769097

Tämä maistuu ihan Norjalle

Matkatessani taannoin Finnairin koneella, mieleeni tuli, että lentoyhtiössä työskentelee varmasti joku lapsiperheitä syvästi vihaava ravintolapäällikkö. Tyyppi, joka on päättänyt sisällyttää ilmaiseksi tarjoiltavien juotavien joukkoon mustikkamehun. Hyvältähän se maistuu, mutta kuinkahan monella lennolla se päätyy isin tai äidin syliin. Monta lentomatkapahoinvoivaa lasta nähneenä, mieleen tulee väkisinkin myös ajatus siitä millaista jälkeä sininen oksennus tekee.

Loput tästä Keskisuomalaisessa tänään julkaistusta autokolumnistani löytyy osoitteesta:

http://bit.ly/1rpYV76

Koomiset ja traagiset naisen osat

Naisen osa(t) -teoksessa tanssivat Teija Häyrynen, Kirsi Keisanen ja Elli Pulkkinen.

Viime viikkoni oli varsin kultuuripainotteinen. Sanoisinko jopa sillä kyllästettyl. Kävin viikolla katsastamassa Jyväskylän kaupunginteatterin uutukaisen eli Nummibodarit ja viikonlopun aikana kahdessa tanssiesityksessä.

Odotin virtuosimaiseksi kehuttua Rock the Ballet produktion Rasta Thomasin Romeo and Juliet –esitystä niin innoissani, että olin tuskin pysyä housuissani. Moinen intoilu tuottaa kuitenkin yleensä pettymyksen ja niin tälläkin kertaa. Näin vaikka baletti muihin lajeihin ja eri musiikkityyleihin yhdistelevä tanssi oli sulavaa ja usein varsin innostavaakin. Huomioni meni kuitenkin tanssin kannalta toissijaisiin asioihin kuten äänentoiston volyymitasoon joka sai melkein veren vuotamaan korvista ja valoihin jotka sokaisivat välillä katsojan täysin.

Ilmeisen herkkäkorvaisena – lue tärykalvonsa liian monta kertaa konserttien eturivissä tuhonneena – naurahdin esityksen alussa mieheni tokaisulle että ei tullut otettua korvatulppia mukaan. Että tuskin niitä nyt tanssiesityksessä tarvitsee. Ei naurattanut kauaa. Tampere-talon kokemuksen jälkeen painoin mieleni muistikirjaan ylös opetuksen, että tästä lähin otan korvatulpat keikkojen ja leffateatterin ohella mukaan myös kaikenlaisiin muihin kulttuuritapahtumiin.

Yksinomaan nämä ulkotanssilliset seikat eivät vieneen showlta loistetta. Tanssijoista valtaosa oli omimmillaan baletillisessa ilmaisussa, mutta nykytanssissa ja streetdance kuvioissa vähän väärissä kengissä. Balettihypyt salpasivat hengityksen, mutta muiden lajien kohdalla ei päästy tanssin kaipaamaan rosoisen syvään ilmaisuun. Hurmoksen sijaan, olin siis korkeintaan tyytyväinen.

 

Sunnuntaina kävin sitten Kuokkalan kartanon talliteatteri Juliuksessa katsomassa tanssiteosta nimeltä Naisen osa(t) ja olin huomattavasti enemmän intona. Naisen osia ja osaa käsittelevä teos tasapainoili hienosti vakavan ja humoristisen välimaastossa. Esimerkiksi sidotuin jaloin tanssinut Teija Häyrynen hymyilytti vaikka aihe typistetyistä jalkateristä on kaikkea muuta kuin koominen. Samoin esitys osasi tehdä hienosti tragikomediaa esimerkiksi siitä, kuinka naiset työllistävät kauneuskirurgiaa muokkaamalla loputtomasti ulkomuotoaan. Huvittavaahan se on, mutta samalla äärettömän surullista. Tuija Nikkilä osasi koreografiassaan ottaa nämä molemmat puolet hienosti huomioon. Häyrysen ohella esityksessä tanssivat Kirsi Keisanen ja Elli Pulkkinen.

 

Mitä tästä siis opimme. Joskus on parempi olla menemättä merta edemmäs kalaan. Yksi asia jäi kuitenkin kaivelemaan mieltäni myös Naisen os(t) –esityksen jälkeen. Tanssin jälkeen tilassa pidettiin nimittäin pieni keskustelutovi, jossa yleisö kertoi tanssin esiin nostamia ajatuksia ja esitti tanssijoille kysymyksiä. Minä olisin halunnut kysyä, miten ihmeessä se iso sombrero mahtui niin monen muun esineen ohella pienehköön puulaatikkoon. Pelkuri kun olen, en kehdannut. Kommentoin vain esiintyjien ja yleisön välistä intiimiä tilaa.  Sombrero jäänee siis ikuiseksi mysteeriksi. Vähän niin kuin sekin, että miten kontrolloida sitä pienen pientä rajaa, joka erottaa ok-esityksen aivan loistavasta.

 

Naisen osa(t) esitys vielä sunnuntaina 24.4. klo 14 Kuokkalan kartanon Talliteatteri Juliuksessa. Liput 20 €. Ennakkovaraus 044-3699700 tai tuija.nikkila@jyvaskylantanssiopisto.org.

 

Romanialaisen taksimiehen kauhun hetket

Olin viime viikolla reissussa Romaniassa ja tarve siirtyä paikasta A paikkaan B vaati taksi-suhailua. Sovittuna ajankohtana vanhahko mieshenkilö tuli hakemaan minua hotellin aulasta. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta viittomisella, hymyllä ja sinnikkäällä osoitteen toistamisella pääsee pitkälle. Välillä keskustelu eteni niinkin, että hän puhua pölpötti romaniaa ja minä vastailin kielellä, josta arvelin hänen ymmärtävän sanan sieltä toisen täältä. Puheeni sisälsi siis tasaisesti englantia, ranskaa ja siansaksaa – Aika paljon näistä tuota viimeistä.

Loput tästä tänään Keskisuomalaisessa julkaistusta autokolumnistani löytyy osoitteesta:

http://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Romanialaisen-taksimiehen-kauhun-hetket/754813