Mieleen tuli vahvasti
fiilis, että moinen merkityksellistäminen on katoavaan kansanperinnettä
taiteilijoidenkin keskuudessa. Kertakäyttöisessä maailmassa taidettakaan ei
arvosteta enää entisen kaltaisiin mittoihin. Vaikuttamiseen pyrkiminen
saatetaan kokea joskus jopa vähän vanhanaikaiseksi. (Tätä ei tule tietenkään lukea
yleiseksi totuudeksi sillä poikkeuksia toki on.)
Heinonen totesi, että jos
ihminen ei olisi tietoinen kuolemastaan, hän ei olisi niin altis luomaan esteettisesti
kiinnostavia asioita. Esteettinen arvo ja siihen tähtääminen nousevat elämän hetkellisyyden
ymmärtämisestä. Jos emme huolehtisi huomisesta ja elinkaaren lopusta, meitä ei
kiinnostaisi luoda pysyviä, ikuisia teoksia. ”Mitä herkemmin ihminen kokee
elämän hetkellisyyden, sitä taipuvaisempi hän on esteettiseen ilmaisuun”, Heinonen
pohti. Takki auki "minä elän ikuisesti" -julistavalta hemmolta moinen ei kaiketi luonnistu.
Pika-elämä, jossa tunteet
ja tavarat ovat hetkellisiä, ei kuitenkaan lyhykäisyydestään huolimatta komppaa kuoleman synnyttävää
estetiikan määrää. Ellei sitten onnistu näkemään kauneutta kasvavissa jätekasoissa
tai valtameriä kiertävissä muovirojulautoissa….
Mielestäni Heinosen
näyttely on yksi mielenkiintoisimmista Keski-Suomessa nähdyistä näyttelyistä
aikoihin. Uskon teosten nimillään ja muodoillaan puhuttelevan katsojaa vaikkei
uudeksi suosikkitaiteilijakseni noussut Heinonen olisikaan vierellä puhumastaan
töistään ja elämästä.
Ajaessani Höyryn
haastattelusta kotiin mietin, että on tämä toimittajan työ vaan välillä aika
hienoa hommaa. Tutkijana tuli jutusteltua pääosin kuolleiden kirjailijoiden ja
teoreetikkojen kanssa. Nyt edessä on oikeita, yhä elossa olevia ihmisiä, joille
voi sanoa, että pidän todella paljon töistäsi.
Mika Heinosen Taivas alla
–näyttely Korpilahden Höyry-galleriassa 22.6.2014 asti.
Gallerian kesätilassa luovan valokuvauksen keskuksen näyttely.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti