Tilinpäätös vuodelle 2015

 

Vuonna 2015 talo tuli museoon. Ohessa talot Mäntän Pekilossa, Kiasmassa ja Serlachius museossa.

 

Vuosi 2015 – tai itse asiassa 2915, kuten olin sen puhelimeni muistiinpanoihin kirjannut – oli kaikesta maailmanlaajuisesta hälinästä, hädästään, terrorismista ja rasismistaan huolimatta myös hyvä vuosi. Minä koin sen vuotena, jona muun muassa...

·       talo tuli taloon eli monen taidenäyttelyn keskiössä oli museon sisällä rakennettu talo. Näin ainakin Serlachius museolla Göstan paviljongissa, Kiasman yläkerrassa Jani Leinosen näyttelyssä ja Mäntän Pekilossa. Näistä talosta eniten sydämeni sykki Pekilon karjalaishenkiselle talolle. Sen vinksahtaneelle vinoudelle ja seiniin piileville tarinoille.

·       jona matkustelin paljon. Kävin mm. Tanskassa, Islannissa, Dubaissa, Norjassa, Saksassa, Ranskassa, Ruotsissa, Puerto Ricossa ja Jenkeissä. Osasta näissä useampaankin otteeseen. Eniten sydämeni nyrjähti Islannille. Joskus sitä saa jostain paikoista sellaisen voimakkaan varman fiiliksen, että tänne palaan vielä. Islannissa tuolta tuntui heti – eikä yksinomaan siksi, että plakkarissa oli jo seuraavan Islannin-reissun liput..

      Islannin ohella moni muukin paikka toki säilyy mielessä erityisenä. Näin esimerkiksi Norjan Lofootit ja Ranskan Deauville, jonka ihanilla hiekkarannoilla vietin synttäreitäni.

 

Deauvillen ihanat hiekkarannat laskuveden aikaan.

Veden, jään ja kiven maa Islanti

·       jona mietin monta kertaa, että rakastan arkkitehtuuria. Tämäkin liittyi matkailuun, sillä esimerkiksi vierailuni Tanskan Louisiana-museossa, josta olen jo aikaisemmin kirjoittanutkin, oli niin hieno kokemus, että mietin parhaillaankin pitäisikö lähteä keväällä Kööpenhaminassa järjestettävään konferenssiin ihan vain siksi, että pääsisi tuohon museoon. Taiteesta viis. Kunhan saisin vaellella Louisianan upeassa rakennuksessa.

 

    http://www.louisiana.dk/

Toinen upea talo jossa viime vuonna vierailin, oli lasielementtejä hyödyntävä Reykjavikin musiikkitalo Harpa.

 

http://en.harpa.is/

 

Valon leikkiä Harpan julkisivulla. 

·        jona – niin kuin monena muunakin vuotena – olin tosi onnellinen. Sitä sanotaan, että jolla onni on se onnen kätkeköön, mutta minä sanon, että höpön höpö. Onnen kätkeminen on kai sitä samaa suomalaista häveliäisyyden kulttuuria, kuin sekin, ettei hyvistä marjapaikoista ja pulleista possuista saa kerskua. ”Että nämä nyt on vaan näitä tällaisia. Ihan huonoja ja tyhmiä”, vaikka ihan mahtavia onkin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että onnen esilletuonti ja tyytyväisyyden ilmaisu vie tätä maata parempaan suuntaan toisin kuin se sellainen ”tästä mitään tuu ja mää mitään osaa” –märehtiminen.

 

·        jona uudeksi ruokabravuurikseni nousi sitruunarisotto, jonka ohjeen nappasin Kulinaarimuruista osoitteesta

 

http://valipala.blogspot.fi/2006/12/kierrtyskamaa.html

 

En tosin koskaan malta punnita ja mitata määriä eikä kaapista löydy aina ihan kaikkea mitä ohjeessa lukee, joten sitruunarisottoni on vähän sinnepäin, mutta silti ihan mahtava.

·        jona olin osallisena monessa mukseessa. Mursin mm. kylkiluuni ja rakas ystäväni melkein päänsä. Polvenikin iskin jäähän sellaisella voimalla, että Kiinassa kajahti. Nämä eivät siis olleet niitä vuoden2015 hienoja juttuja, mutta ei niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin. Luulen nimittäin, että vuodessa 2015 oli sen verran ruhjeita, että vuosi 2016 menee kolhuitta. Tätä edesauttanee sekin, että vuosi 2015 oli myös vuosi, jona ostin kypärän.

·        jona tutustuin tosi moneen upeaan ihmiseen. Jopa niin moneen, että jossain vaiheessa kaipasin epäsosiaalista yksinäisyyttä, jonka löysinkin Kuusamosta, josta tuli yksi Suomen suosikkikohteistani.



Kuusamon karhun kierroksella hieroin tuttavuutta tämän makkarasta pitävän kuukkelin kanssa.

·        jona aloitin hyväntekeväisyystyön liittymällä Keski-Suomen Syöpäyhdistyksen naistoimikuntaan ja hakemalla syksyllä Kapua-hankkeeseen. Naistoimikunnassa jatkan edelleenkin ja syksyllä kipuan maailman huipulle muiden kapuajien kanssa ja kerään näin varoja kehitysmaiden tukemiseksi. Tästä myöhemmin lisää.

·        jona tulin jotenkin varmaksi siitä, että kirjoitan sen vuonna x aloittamani kirjan vielä joskus valmiiksi. (Enkä tarkoita nyt sitä vuonna 1980-aloitettua romaania.)

·        Jona vietin aikaa monen minulle tärkeän ihmisen parissa ja tulin taas kerran ajatelleeksi, että onpa minulla ihan mahtavan upeita kavereita ja sukulaisia.

Ja koska perinteisesti tässä vaiheessa pitäisi jotain lupaillakin, niin lupaan seuraavaa. Pidän yhteyttä, sanon, että rakastan ja tarjoan olkapään sellaista kaipaavalle.

 

 

 

 

 

 

 

Yksin ajelun meditatiivinen taso

Kävin syksyllä rentoutumassa Kuusamossa. Huomasin, että pitkät yksin taitetut ajot eivät oikein sovi minulle. Ei siksi, että tylsistyisin kuoliaaksi tai olisin nukahtaa rattiin vaan siksi, että hoilatessani tunti tolkulla levyjen tahdissa ja vajotessani vähän liiankin syvälle ajatuksiini, mökkihöperryn melkoisesti.

Loput tästä Keskisuomalaisessa julkaistusta kolumnistani löytyy osoitteesta:

http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/yksin-ajelun-meditatiivinen-taso/2171573


Ohessa muutama kuva Kuusamon maisemista pieneltä karhunkierrokselta, Pyhän jyssäyksen- lenkiltä ja Ruka-tunturista.

Vysotski on ihana - minä olen hölmö

Jättiläinen Jyväskylän kaupunginteatterilla.

Tästä syksystä tuli Vladimir Vysotski -aikakauteni. Vähän niin kuin Picassolla oli sininen kautensa ja Dalilla hulluuskautensa, joka kesti tosin alusta loppuun..

Jännintä on, että tuo venäläinen runoilija-laulaja-näyttelijä tuli syksyyni ihan ilman sen suurempia taustasuunnitelmia. Ensin oli Muuramen kulttuurikeskuksessa Martti Suosalon (= huokaus, ihana ja uuh!) tähdittämä Totuus ja valhe -konsertti, sitten vajaa viikko lomailu asunnossa, jonka levykokoelma oli ns. väärällään Vysotskia ja sitten bongasin vielä viime tipassa Jyväskylän kaupunginteatterin Ei kenenkään maa -konsertin, jossa Jättiläinen esitti Vysotskin ohella Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen –tuotantoa.

Olen siis tämän syksyn hyräillyt Susijahtia ja Ystävän  laulua.

Luulen, että kun joskus vuosien päästä kuulen Vysotskia, vie musiikki minut syksyyn 2015. Hienoa olisi, jos tätä kaikkea voisi kompata lähinnä muistot hienoista kulttuurielämyksistä ja taskuun rutistetuista nenäliinoista. Totuus taitaa kuitenkin olla, että muistan ennen kaikkea oman hölmöyteni. Kävipä nimittäin kerran Kuusamossa näin:

Martti Suosalon tähdittämä Totuus ja valhe -konsertti
Muuramessa

Nostelin Vysotskin levyn toisensa jälkeen levylautaselle ja nautin musiikista. Olin pikkuisen pollea siitä, että osasin ihan melkein ilman apua (vähän kysyin mieheltäni puhelimitse, mutta ihan vähän) käyttää vieraita stereoita. Vasta noin viidennen levyn kohdalla muistin sellaisen pienen levyihin liittyvän piirteen, että niissä on kaksi puolta…

Tämä olisi söpöä, jos olisin syntynyt 1990-luvun lopulla. Sanottakoon kuitenkin, että Vysotski kuoli ikäisenäni, eli 42-vuotiaana. Miehen vei muuten sydänkohtaus, jota olivat edesauttaneet vuosia jatkunut raju alkoholin ja morfiinin käyttö.

Ohessa linkki Susijahtiin:

https://www.youtube.com/watch?v=5Bz4akorfR0