Onko tämä edes autokolumni

"Autokolumni" keskisuomalaisessa 23.5.

Hydroviljellyt chilit muuttivat eilen kasvihuoneeseen.

Asioita voi lähestyä niin kovin erilaisilla tavoilla 

Miehiä jaksaa aina naurattaa se, kuinka naiset kertovat uudesta autostaan tärkeimpien seikkojen kärjessä ajopelin värin. Ikään kuin siinä nyt olisi mitään outoa tai hauskaa. Ulkonäkö on tärkeä asia. Itse asiassa ainoa seikka, jonka ulkonäöstä naiset ovat valmiita joustamaan, ovat miehet.

Miehillä yhtälö menee päinvastoin. Ulkonäköä olennaisempaa on voima ja erikoistehosteet. Ainoa seikka, jonka ulkonäöstä he eivät haluaisi joustaa, on naiset.

Olen viime aikana törmännyt toistuvasti miehiseen tekniikan rakkauteen kotioloissani. Pohjustukseksi kerrottakoon, että olen vuosia hoivannut kasvihuoneessani muun muassa tomaatteja, chilejä ja vesimeloneja. Taimet ovat istuneet mullassa ja nauttineet lannoitettua vettä.

Kasvihuone-hifistelyäni on ollut lähinnä suihkepullon käyttö ja hellepäivinä katolle heitetty varjostava liina.

Aluksi hain lisälämpöä koleaan syksyyn polttamalla kasvihuoneessa kynttilöitä. Tätä tovin katseltuaan mieheni hoiti huoneeseen patterin. Ajastetun tietenkin. Höpisi jotain myös tuulettimesta, joka saisi lämpimän ilman kiertämään.

Varsinaisesti puutarhapöhköily tarttui mieheeni kuluvana keväänä. Tämä ei ole mielestäni vain kiva vaan ennen kaikkea mielenkiintoinen juttu, jonka äärellä tunnen itseni yhdensortin käyttäytymistieteilijäksi. Sillä mitä tapahtuu, kun mies innostuu kasveista? Siinä ei riitä multa, eikä taivaalta tuleva valo. Homma on paljon monimutkaisempaa kuin yksikään nainen osaisi aavistaa.

Keittiössämme pulputtaa nyt hydrosorajärjestelmä ja katosta roikkuu keinovalo, jota paikallinen huumepoliisi katsoo talon ohi kävellessään kulmakarvat kohollaan. Mieheni mittailee lakmuspaperilla veden pH-tasoa ja asentaa kastelujärjestelmäänsä ajastimen.

Nämä ovat seikkoja, jotka eivät olisi tulleet pieneen mieleeni koskaan. Eivät vaikka olisin yrittänyt kuinka improvisoida. Tämä voi toki viitata myös siihen, ettei mieheni ehkä oikeasti innostunutkaan kasvinviljelystä, Turhautui vain tekniikkaa vieroksuvaan asenteeseeni. Ajatteli, että tuon voisi tehdä niiiiiin paljon tehokkaamminkin.

Varsin skeptisenä multasormena olin mieltä, ettei lekasoran kaltaisessa karussa kasvupohjassa voi mikään kasvaa. Tämä on harmikseni osoittautunut vääräksi. Kantaessani päivittäin multapurkkejani ulos aurinkokylpyyn olen tuntevinani sydämessäni piston. Haalean aavistuksen siitä, että tekniikka voittaa luonnon ja terveen järjen.

Tutkailtuani mieheni olan yli tämän nettihakuja olen huomannut, että jotakuinkin 100 prosenttia näihin monta astetta multaa oudompiin kasvatusmenetelmiin innostuneista tyypeistä on kaksilahkeisia. Keskusteluissa ei puhuta mistään niin yksinkertaisista asioista kuin kasveista ja niiden hedelmistä. Välillä luulen miehen erehtyneen jonnekin matemaattisesti orientoituneiden kemistien keskustelupalstalle.

Luulen, että jos ei nyt jokaisessa, niin monessa miehessä kuitenkin asuu pieni insinööri. Tämä piilevä insinööriperimä ilahduttaa varmasti myös muutamaa sukulaisnaistani, jotka tulevana kesänä säästyvät orjuuttavalta kastelupaniikilta lomareissujemme aikana. Hydrojärjestelmä näet pulputtaa kasvihuoneen nurkassa ihan itsekseen. Ensi vuonna se on varmasti jo päältäajaettava, joten voimme lähteä sillä reissuun.

Pakko myöntää, että oli tässäkin chilissä noita juuria kyllä perus multakasvatukseen verrattuna aika paljon enemmän...