Järjetön viikko. Ihan liikaa duunia ja holtiton määrä päällekkäisiä kirjoitushommIa. Eilen sain vikat valmiiksi. Huomasin niiden käsittelevän lähinnä sukupuolielimiä. Ruuhkautunut pää suoltaa mitä suoltaa. Siis varsin korkeatasoista kamaa.
Akattelin näin ollen, että tänään en kirjoita mitään. Korkeintaan tietoja veroilmoitukseen. Sehän se vasta kuulostaa kivalta. Jotenkin ajauduin siis tänne blogiini.
Nopealla aasinsillalla työkiireistä ja sukupuolielimistä pääsee kätevästi...no ei minnekään.
Siksi kirjoitan euroviisuista. Melkein sama asia mutta ei ihan kuitenkaan.
Minusta viisut on ihan helkkarin hieno keksintö. Ei sillä, että olisin enää kymmenen vuotta täytettyäni viisujen musiikista lämmennyt, mutta hommaan liittyvä fiilis on jotenkin vailla vertaansa. Ajatella että toinen toistaan huonommat biisit ja seksuaalisuudella röyhkeästi pelaavat artistit saavat fanit ihan liekkeihin ympäri Euroopapaa. Kuulemma myös Euroopan ulkopuolella, kuten es Australiassa. Herttaista jotenkin. Ja ihan pimeetä.
Oikeasti haluaisin viettää sellaisia euroviisujuhlia joissa skoolataan skumppaa ja syödään esiintyjämaiden kansallisruokia ohjelman tahtiin. Sitä musiikkia en toki jaksaisi kuunnella, mutta nähdäkseni se onkin loppujen lopuksi melko toissijainen seikka.
Eiroviisujen kaltaisesta huonosta musiikista aasinsilta hyvään musiikkiin on looginen. Kävin äsken Jyväskylän Vakiopaineessa kuuntelemassa ihan liekeissä ja itku silmässä Jacques Brellin tuotantoa. On se vaan niin hienoa kun esimerkiksi Matti Perälä laulaa Ekmanin säestyksellä niin että otsasuoni pullistuu ja Sari Haapasalo kuiskaa rikkinäisellä äänellä "mene vaan". Sitä jaksaisi kuunnella vaikka kuinka kauan. Kaksi kertaa on vielä tyrkyllä kun Brel pyörähtää Vakkarin ohjelmassa vielä helatorstaina 29. toukokuuta. Menkää katsomaan. Ette pety. Lupaan sen.
Sen sijaan jos toivotte Suomen voittoa illan viisuissa. Joudutte pettymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti