Annapurna: punaniskat omenatarhalla

Poseeraus stupalla

Eilisestä unohdin sanoa, että aamuinen tutustuminen nepalilaisiin nokkosiin tuntui kihelmöintinä kädessä vielä nukkumaan mentäessäkin. Lisäksi käteen pistänyt ötökkä, joka osoittautui muurahaiseksi, ei ollut kivoin kokemus ikinä. 

Mutta siis. Kolmas vaellusaamu sarasti vähän kankeana. Päätä särki pikkuisen, koska niskat oli jumissa ja ajatus kulki hitaalla. Vatsakin oli vähän sekaisin. Seurueen ajatuksenjuoksussa alkaa näkyä korkeus, sillä viestit eivät aina mene ihan helposti perille. Toisaalta se tekee tarinankerronnasta monta kertaa huvittavampaa kun sanat eivät löydy ja ajatus takkuilee. 

Heti aamusta päässä soi Kaija Koon biisi jossa lauletaan "Nää yöt ei anna armoo". Ja vaikka sanat ehkä osuvat ovatkin, ei tämä korvamato ole hyvä asia ollenkaan.

Tänään käveltiin tosi komeaa reittiä Lower Pisangiin. Korkeutta tuli lisää noin 500 metriä eli nyt ollaan 3250 metrissä. 

Aamulla aloitin vuoristolääkkeet puolikkaalla pillerillä, koska näin ennakoitiin tekemään viime reissun kokemuksen takia. 

Päivä oli mukavan leppoisa ja vauhtimme Ngiman mukaan hyvin hidas. Teetä juotiin Nepalin isoimmalla omenatarhalla ja lounasta Dhikur Pokharissa. Osa veti omenatarhalla uppopaistetut marssit. Yksi haukku oli enemmän kuin liikaa. Pieni omenatarhurin tytär minussa oli paikasta vähän innoissaan. Pienissä puissa kasvoi kohtuuttoman isoja omppuja. 

Ennen lounasta hämmästelimme mm. vuorimuodostelmaa josta käytetään nimeä Stairway to Heaven. Siitä nepalilaisten henget siirtyvät taivaisiin. 

Rakkaita vaellushousujani en ole käyttänyt vielä olenkaan koska ne ovat liian kuumat. Hipsutelen siis vapaa-ajaksi tarkoitetuilla ohuilla housuilla. Otto on kertonut, että Mandalan kevään vaelluksen aikaan kelit olivat paljon viileämmät. Nyt ei ole viileää ja porukka on saanut väriä. Kovasti saa läträtä arskarasvan kanssa ja silti näyttää pientä punoitusta näkyvän. 

Lounaan jälkeen Johanna veti meille mahtavaa kiinalaista Qigong -verryttelyä. Jumppaan osallistuivat myös kantajat ja oppaat. Uskon että pääsemme tavoitteeseemme entistä vetreämpänä. 

Reitin  varrella oli myös hurja vuoren kylkeen veistetty tie, jota en haluaisi kulkea autolla. Tai ehkä silmät sidottuina, tajuttomana takapenkillä. Matkalla nähtiin myös Annapurna kakkosen lumihuiput. Jäi muutama hengitys väliin kun huippu tuli pilvien keskeltä esiin. 

Nyt ihanassa Tilicho-hotellissa, joissa huoneista löytyy myös vessa ja suihku. Vesi on toki vain kylmää ja vessa reikä lattiassa. Mutta silti. Onhan tämä luksusta. 

On tämä vain aika mukavaa puuhaa vaikka kovasti rankkaa.

Jussin kommentti päivästä: Punaniskaisuus meinasi iskeä tänään.

Teen matkaani matkatoimisto Mandala-travelin reissussa.

Stairway to heaven