Annapurna: hikinen ja pomppuinen paluu ihmisten ilmoille

Vuohiruuhka

Seuraavana päivänä hypättiin taas jeepin kyytiin ja lähdettiin alas. Alla oli jopa asfalttia tovin aikaa, mutta tien muuttuminen kivipelloksi oli oikeastaan iloinen asia. Kuskin mielestä asfaltilla saa nimittäin pistellä aika surutta. Sillä, että edessä oli jyrkkää laskua ja serpentiini-tietä, ei ollut väliä. Kävi mielessä, että saan tästä reissusta aiheen aika moneen tulevaan Keskisuomalaisen autokolumniin.

Matkan edetessä opimme, että edessä on iso nepalilainen juhla nimeltä Dashai, jossa uhrataan kasapäin vuohia. Lihat toki syödään. Käytännössä nämä tuhannet vuohet tuodaan Nepaliin Tiibetistä Mustangin kautta. Tiellä oli siis tasaisin väliajoin valtavia vuohilaumoja. Tulimme siihen tulokseen, että matkan teon etenemisen suhteen on edelleen hyvä puhua yksiköistä ei tunneista. 

Matkalla poikkesimme luostarissa ja Kakpenin ihastuttavassa pikkukylässä.

Vaikka kyyti oli osin hurjaa oli oikeastaan ihanaa olla kyytiläinen ei enää jalkojen päällä. Maisemat maailman syvimmässä rotkossa, jota vierustaa kaksi 8000 metristä vuorta, olivat pysähdyttävät. Rotkoa kannattaa mennä katsomaan vesiputouksen vierestä alkavan polun päästä. Matka ei ole pitkä ja tuo mukavan tepastelutauon autossa istumiseen. 

Aika lähellä määränpäätä eli Tatopania rekka ja traktori ajoivat niin läheltä toisiaan, etteivät päässeet enää ohi. Siinä oli lopulta ehkä kymmenen miestä säätämässä ja neuvomassa tilannetta, jonka teki entistä herkullisemmaksi jyrkkä reuna ja epävakaalta vaikuttava kallioseinämä.  Heitimme jo reput selkään ja päätimme jatkaa matkaa jalan sillä taitettavana oli enää noin 20 minuutin matka. (Nämä tosin Ngiman kaksikymmentäminuuttisia, jotka voivat helposti olla 45 minuutin pituisiakin) Siinä vaiheessa tilanne kuitenkin ratkesi ja hyppäsimme takaisin autoon. 

Majatalossa Tatopanissa, joka sijaitsee enää vain 1200 metrissä, teimme nopean vaatevaihdon ja kiirehdimme parin minuutin päässä sijaitseville kuumille lähteille lillumaan. Paikan seinässä luki "peseydy saippualla ennen altaaseen menoa. Peseydy saippualla kahdesti ennen altaaseen menoa jos olet ollut trekkaamassa". 

Joimme olutta tähtitaivaan alla ja nautimme lämmöstä. Aika taivaallista. Matkalla bongatut valtavat lepakot olivat myös hienoja. Päivällisellä seinässä juossut hämähäkki ei ollut. 

Hotellilla syötiin yhteinen päivällinen meidän upeiden paikallisoppaiden ja kantajien kanssa. Huomenna tiemme eroavat. Lopuksi lätkittiin vielä korttia. Ngima voitti monta ristiseiskaa. Tietenkin.

KESKIVIIKKO

Kostean nihkeän mutta hyvin nukutun yön jälkeen kiljahtelin taas tyttömäisesti valtavalle hämähäkille ja pakkasin viimeistä kertaa makuupussin pussiinsa. Ensi yö nukutaan jo Pokharassa lakanoissa. Hyvä että näin sillä kelit alkavat olla taas jo ihan liian kuumat mun -25 astetta suosivalle pussille. (Tai eihän se mun pussi ole vaan Tanjalta lainassa oleva makuupussi, joka on jo kolmatta kertaa Nepalissa). 

Sitten hyvästeltiin kantajat ja muut oppaat paitsi Ngima ja lähdettiin jeepillä eteenpäin. Otin järkkärin päiväreppuun kun ajattelin ikuistaa vähän maisemia. Aika pitkälti jäi ajatukseksi. 

Matka Beniin oli tooodella pomppuinen ja mutainen. Monta kertaa piti ihmetellä miten kuski puski läpi vellovan mudan, kiersi kivet ja kuopat, eikä suistunut rotkoon.
Ystävämme vuohet olivat myös taas mukana kuvioissa. Osalla porukkaa oli pikkuisen heikko olo keikutuksesta. Itsellä jeeppi velloi edellisellä illalla vielä tunteja sen jälkeen kun oli jo asetuttu majapaikkaan Tatopaniin.

Benissä oli kuumaa ja hikistä. Bussia venaillessa tilattiin ranskikset ja juotiin himppasen epäilyttävän likaisista pulloista limsaa. 

Yritin ottaa bussissa matkalla Pokharaan torkut, mutta eihän siitä mitään oikein tullut. Ei ollut tie mitään moottoritietä vieläkään. Pariin otteeseen piti pidättää hengitystä jyrkänteiden takia. 

Hotellilta otettiin kartat, josta hahmotettiin vähän missä ollaan ja lähdettiin ostoskadulle lounaalle. Varvas on sen tuntuinen ja niin kivuliaasti sykkivä, että croksit saa just ja just jalkaan.

Sanoimme Jussin kanssa "arrivederzit" muille ja puikkasimme omille teillemme. Joukko on mainio, mutta välillä täytyy saada vaeltaa pienemmässä ryhmässä eli kaksistaan. 

Nyt, usean hikisen shoppailu-tunnin jälkeen olemme valmiita suihkuun ja kohta dalpatille Oton suosikkiravintolaan. 

Osallistun Annapurna circuitille Mandala Travelin asiakkaana.