Annapurna: Iilimatojen armoilla

Mandala travelin opas otto alarivissä toinen vasemmalta. Miehen yläpuolella Jussi, jonka vieressä minä pinkissä paidassa.

Hikisen yön ja katkeilleen unen jälkeen sarasti päivä. Yöllä satoi, mutta aamulla oli poutaa. Porukka lähti tien päälle päiväreput selässä.

Alkutunnit olivat mustia ja verisiä. Kostealla tiellä kurkotteli nimittäin laumoittain pieniä mustia iilimatoja, jotka löysivät tiensä monen reiteen sukankin läpi. Tyypit olivat niin innokkaita pohjoismaisen veren perään, että nypättäessä matoa pois housun lahkeesta muutama sai pureman sormeensa. 

Tauolla kurkittiin varovasti millainen kaveri piilee sukan alla kun läpi oli tullut reippaasti verta. Paikallisoppaat valuuttelivat, etei iilimadoista sinänsä ole haittaa vähän ällöttäviä vain ovat. Sitä paitsi vieväthän ne sitten sitä pahaa verta mukanaan...

Johannalla oli matkassa inkivääriä, jolla tyrehdytimme vuotoja. Sanottakoon, että minun reumainen vereni ei kelvannut kenellekään, mutta Velkapohjalainen veri oli matojen mieleen. Jussi ei hennonnut tappaa ihostaan irrottamiaan uusia verisukulaisiaan vaan antoi niiden jatkaa elämää ja tuottaa ehkä karvan verran suomalaisia jälkeläisiä. Ajattelin laittaa tämän postauksen kuvitukseksi jonkun osuvan verisukkakuvan, mutta ne on niin ällöttäviä, että jääköön väliin.

Lounastimme hassun värikkäässä Tal:ssa. 

Jos eilen hikoiltiin ämpärillinen, tänään hikoiltiin viisi. Keli oli TODELLA kuuma ja kostea, aurinko armoton ja tuuli vieraana vain paikoittain. Mandala-oppaamme Otto vakuutteli meille, että  kilometreissä luettuna näin pitkiä päiviä ei ole enää luvassa. Päivällä oli mittaa 23 kilometriä. Korkeutta otimme 800 metriä. Majapaikkaan Danaqueen saapui perusteellisen uupunut ja hikinen joukko. Suihkun jälkeen elämä tuntui kuitenkin oikein mainiolta. Väsyn takia jätin päivityksen seuraavaan päivään. 

Jussin kommentti päivästä:

Tien varrella kurkottelevat iilimadot tuovat mieleen ne ihmiset, jotka länsimaisessa Babylonissa kurkoittelevat kohti mammonaa ja menestystä. 

Välillä piti riisua kengät jalasta, jotta sai kahlattua tien poikki juoksevan vesimassan yli. Liukkaat kivet toivat oman lisänsä ylitykseen, mutta kylmä vesi tuntui kyllä hikisenä päivänä ihanalta jaloissa.

TOINEN VAELLUSPÄIVÄ

Seuraava aamu valkeni liian aikaisin. Osa nukkui kuin murmelit, osa heikommin tai ei yhtään. Kostea lämpö toi oman haasteensa nukkumiseen. 

Aamusta oli tarkoitus kirmata jyrkästi ylös ihailemaan vuorta, mutta sateen takia vietimmekin hitaan aamiaisen seitsemän korvilla. 

Aluksi kiivettiin jyrkästi ja hikisesti 400 metriä ylemmäksi ja sitten teen jälkeen matka eteni "Nepal flat" -tyyppistä maastoa. Eli vähän ylös ja sitten alas. Ohjelmassa ei ollut kuitenkaan mitään tuskaista mäen puskemista. 


Yksi porukasta joutui ottamaan autokyydin eteenpäin flunssan takia. Reitti etenee siis osin autotiellä osin poluilla. Toisin kuin Everestin reissussa, täällä pääsee hyvin pitkälle myös autoilla ja moottoripyörillä. Kyyti tosin on aika hurjaa ja varmasti pomppuista. Valitsisin aina jalat, jos ne vaan pysyvät pystyssä. 

Päivä oli ihanasti löysempi kuin eilinen, joka tuntui vielä jaloissa. Yöpaikkaan Chameen 2700-metrin korkeuteen saavuttiin jo ennen neljää. Tuntui kivalta, että päivässä oli vielä tunteja letkeään loikoiluun ja hengailuun, kuten korttien lätkimiseen. 

Mikä parasta, matkan varrelta löytyi kauppa joka myi munkkitippa-tyyppistä Sanchoa. Sitä kului viime reissulla kiitettävä määrä, joten pullo on ostettu pahan päivän varalle. Perinteisesti se tosin todennäköisesti vuotaa laukkuun, jonka jälkeen kaikki haisee makean terävälle eukalyptustyyppiselle öljylle. 

Jussin kommentti päivästä: Näillä mennään vaikkei nukuttukaan. 




Chamen majataloon kantautui taukoamaton kosken pauhu, joka tuuditti osan uneen, mutta valvotti toisia.