Oli kesä 1995 ja Interrail oli tuonut minut Pariisissa. Olin pari vuotta sitten pitänyt kaupungissa majaa useamman vuoden ajan japaluu aurinkoiseen Pariisiin tuntui kotiinpaluulta. Oli kesä jakaupunki kauneimmillaan. Kadut vilisivät ihmisiä, vaikkaranskalaiset perinteisesti pakenevatkin lomillaan maalle.
Olin laskeutumassa Saint Michelin metroon, kun mieleen tuli, että jospa kuitenkin kävelisin määränpäähäni Luxemburgin puistoon. Parin korttelin päässä metrolta kuului etäinen humahdus. Ikään kuin jossain olisi kaatunut jalkapallokentän kokoinen vanerilaatta.Hetken aikaa oli hiljaista ja kohta kaupunki täyttyi hälytysajoneuvojen äänistä.
Tuosta Pariisin terrori-iskusta on aikaa parikymmentä vuotta. Moni asia on sittemmin muuttunut. Turvattomuuden tunteen ja länsimaihin suuntautuvien terrori-iskun määrän sijaan viittaantelekommunikaatioon. Istuessani Luxemburgin puistossa saatoin vain arvailla mikä kaupungissa on meneillään. Kun sitten illalla kuulin televisiosta ääri-islamilaisen GIA-ryhmittymän terrori-iskusta lähetin Suomeen kortin, että elossa ollaan. En ollut noiden kahdeksan kuolonuhrin joukossa, koska päätin kerrankin olla reipas ja kävellä. Olisin voinut toki soittaakin, mutta vanhempienikesämökillä ei ollut puhelinta. Nykyisenkaltaiseen yhteydenpitoon tottuneena moinen kuulostaa hankalalta ja miltei vaaralliselta.
Uutiset tuoreesta Pariisi-iskusta levisivät hetkessä ympäri maailmaa. Ensimmäiset Je suis Charlie –mielenilmaisut taisivatnostaa päätään jo ennen kuin viimeinen uhri oli saatettu sairaalaan. Iskun pohjalta piirretyissä kuvissa on viljelty ajatusta siitä, että sananvapaus hävisi iskussa 6-0 terrorille. Tarkemmin ajateltuna tilanne on kuitenkin mielestäni päinvastainen. Nopea yleisöreagointi kertoi siitä kuinka länsimaissa ei olla valmiita tinkimään sananvapaudesta.
Moni niistäkin ranskalaisista, jotka eivät lämmenneet CharlieHebdonin tyylille ennen iskua, julkaisivat kannanottojaan sosiaalisessa mediassa ja marssivat kaduilla. Sanoma on selvä – olkoon viesti kuinka ala-arvoinen tai huononmaun mukainen tahansa, sananvapaudesta ei tule tinkiä eikä pelolle antaa periksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti