Fanikohtaus junassa

Noin 10-vuotiaana Dingofanina juoksin kiljuen television äärellä, jos joku hihkaisi ruudussa näkyvän Nipan. Poskia punotti, sydän oli karata rinnasta ja maa velloi jalkojen alla. Luulin tunteen jääneen jonnekin esipuberteetin hamaan menneisyyteen.

Tänään osuin kuitenkin samaan junavaunuun näyttelijä Martti Suosalon kanssa ja olin yhtäkkiä taas se samainen dingofani. Tyttö, jonka sydän hakkaa idolin läsnäolon takia vimmatusti ja jalat eivät enää tapaa maata.

Keräsin koko matkan Jyväskylästä Tampereelle rohkeutta. Junanvaihdon aikaan päästin sitten suustani jotain tämän kaltaista: ”Sitä vaan halusin sanoa, että olet minusta jumalainen ja tekisit minut äärettömän onnelliseksi, jos suostuisit yhteiskuvaan kanssani.”

Uskon vaikuttaneeni lähinnä hermoheikolta stalkkerilta, mutta Suosalo, jota nyt tovin juttutuokion ansiosta kutsun toverillisesti Martiksi, sanoi, että totta kai.

Jos puhelimen kameratoiminnossa olisi punastumisvaroitin, olisi kännykkäni varmaan räjähtänyt. Sormien tärinästä ja tutinastakin se ainakin olisi halunnut sanoa muutaman sarkastisen sanasen.

Kokosin kuitenkin itseni ja jatkojutusteluni oli jotakuinkin normaalia. En siis päästänyt miestä ikään kuin vapaaksi kuvauksen jälkeen vaan jututin tätä vaihtolaiturilleni asti. Suosalo puolestaan jäi Tampereelle joko A) siksi, että hänellä todellakin oli sielä illalla Luolamies-esitys tai B) Hän ei keksinyt parempaa keinoa ravistaa minua matkasta…..

Kerroin Martille minun ja ystäväni "Suosalo-hälytysjärjestelmästä" eli sopimuksesta, että toiselle pitää heti ilmoittaa, jos bongaa Suosalon esiintyvän jossain – olkoon se sitten radio, tv tai lähikuntien teatterilava. Sanoin myös pikkuisen pelkääväni, että Marttia diggaavat ystäväni, joita on koko joukko, kivittävät minut elävältä tämän juttutuokion johdosta. Tähän Martti tuumasi nauraen, että sehän on hauska kuulla!!!! Korjasi kuitenkin viittaavansa tällä vielä siihen Suosalo-hälytysjärjestelmään. Noinkohan, sanon minä.  Ja sanonpa vielä senkin, että Martti Suosalo on ihana.