UPM - astetta synkemmissä väreissä

Anssi Taulun kierrätetyistä renkaista tehdyt työt istuvat hienosti karuun tehdashalliin.

 

Viime vuonna kävin UudenPolvenMuseossa avajaispäivänä. Nyt meni vähän myöhäiseksi, sillä näyttely on avoin enää tämän kuun ajan. Muutama ajatus siis näyttelystä.



Tuomas Hallivuon töissä oli ripaus agressioita.

Tuomas Hallivuon töissä oli nyt mukana astetta enemmän agressiivisuutta. En tiedä johtuiko se aiempaa voimakkaammista väreistä vai mistä. Osin ehkä siitäkin että työt oli ripustettu päällekkäin ja niitä säesti Heikki Korkalaisen ääniteos.

Osa teoksista tuntui sellaisilta etten uskaltaisi jäädä niiden kanssa kaksin muutoin tyhjään kotiin. Näin vaikka mukana oli myös "oma kotitalo" -nimisiä teoksia.
Mietin, että ehkä teosten taustaseinän tekstissä mainitut kulmikkaat kuukaudet olivat juuri tämän tunnelman kaltaisia. Jos näin, niin hyvä että ovat takanapäin ja niistä on jäljellä vain "hämärä muisto".
Vaikka ensimmäinen reaktioni Hallivuon ja Korkalaisen kulmauksessa oli poistua alueelta, jäin silti paikoilleni. Mietin, että ehkä sitä ihminen voi asettaa itsensä epämukavuusalueelle näin myös taiteen vastaanottamisen saralla.



Jonna Jantusen työ istuu vanhaan teollisuushalliin hienosti.

Sitä tulee helposti tehneeksi ja vastaanottaneeksi elämässä vain niitä itselle räätälöidyn kaltaisia tuttuja juttuja ja vältettyä asioita, jotka tuntuvat vierailta.

Tätä miettiessäni jumituin Hallivuon nurkkaukseen vartiksi. Yksityiskohtiin syventymisen myötä teoksista tuli tutumpia. Niistä löytyi sitä Hallivuolle ominaista itseironiaan ja kuivaa huumoriakin. Jopa lohdunomaista tunnelmaa. Nurkasta tuli pikkuhiljaa kotoisa ja viihtyisä paikka.


Yksityiskohta Pauliina Purhosen tekstiiliveistoksesta.

 Huvittavaa kuitenkin oli, että palatessani kierrokseni jälkeen vielä takaisin tuohon kulmaukseen oli ensireaktioni taas sama. Että pois ja vähän äkkiä... Hieno ei aina tarkoita sellaista, jonka parissa viihtyy.
Samankaltaista lapsenomaista "en tykkää" -tunnetta vastaan taistelin Heidi Kestin töiden edessä. Teokset olivat näyttäviä ja mielenkiintoisia, mutta jotenkin niiden pohjana toimineet roskat, kuten sulatetut muovipussit herättivät torjutareaktion minussa.
Vanhoista autonrenkaista tehtyjen töiden ääressä sydämeni toisaalta läpätti innoissaan kuin kolibrin siipi.

Toinen asia jota jäin UPM:n näyttelyn jälkeen miettimään, on taiteilijoiden moninaisuus. Huomaan hämmästyväni kerta toisensa jälkeen sitä, kun jonkinlaiseksi olettamani taiteilija tekeekin jotain ihan uudenlaista. Omassa työssäni koen tuottavani jatkuvasti enemmän tai vähemmän samankaltaista materiaalia. Tyyli pysyy samana, kohde vain vaihtuu. En toki pyri rinnastamaan itseäni taiteilijoihin - pois se minusta -, mutta ajatus siitä, että huomenna ilmaisuni olisi jollain tapaa ihan toisenlaista, tuntuu absurdilta. Samalla toki vähän surulliselta.



Tommi Toijan veitos Hiljaa!!!

Oletuksista vielä sen verran, että en tiedä miksi pidin Jonna Jantusta joskus vähän sievistelevien töiden tekijänä. Nyt ilahdun joka kerta naisen ronskeista ja makean karkeista töistä. Todellisuus ja tehdyn artefaktin raja on Jantusen töissä niin häilyvä, etten aina tiedä fanitanko taiteilijaa vai oikeastaan elämää itseä. Niin tai näin - mielenkiintoisia teoksia.

Kaiken kaikkiaan UPM:n näyttelyssä oli tänä vuonna mukana ripaus vaaran tuntua ja elämän tummempia sävyjä. Mielenkiintoinen kokonaisuus - sellainenhan tämä näyttely tuppaa aina olemaan.

Oikealla näkyvän Anssi Taulun hyrrän haluaisin itselleni. Siksi, että se on ihana....



Minja Revonkorpi tarjoilee outoa syötävää.

UudenPolvenMuseo Kankaan paperitehtaan Pergamenttihallissa 31.7.2015 asti. Vapaa pääsy. 29.7. Keski-Suomen kirjailijoiden järjestämä Ibis-klubi näyttelytilassa klo 17 eteenpäin.