Naamat – Festarit, joissa Krokotiilimies, räjäyttäjät ja kuolema puhaltavat samaan hiileen

Hyvilläkin bileillä on tapana kuivua kasaan jos niitä toistetaan samalla konseptilla vuodesta toiseen. Meininki alkaa tuntua turruttavalta ja huomaat pikkuhiljaa toivovasi, että tapahtuisi jotain ihan uutta: sataisi vaikka puukkoja tai päiväretkellä lähteneiden pitkäaikaisvankien bussi hajoaisi portin pieleen...

Räjäyttäjien Nousiainen ja Sintti soittivat toisiaan suohon.

Jukka ja jytämimmit Navetassa.

Naamoilla näin ei ole käynyt. Ei, vaikka Tuomiston tilalla näkee vuosi toisensa jälkeen samoja tyyppejä, ja usein vielä ihan samoissa vaatteissakin/”vaatteissakin” kuin viime vuonna. Päinvastoin. Huomaan takertuvani vanhoihin konsepteihin ja toivovani, ettei mitään muuttuisi. Että aurinko paistaisi aina lauantaisin – kuten on aina paistanut – ja toisella baaritiskillä myytäisiin epäreilunkaupankahvia. Sydämeni vuotaa verta jo pelkästä ajatuksesta, että esimerkiksi Club Old Farts ei jonain vuonna enää lämmittelisikään lauantaiaamun kansaa hereille.



Täytyy sitä Tähtiesotamiehenkin
 vessassa käydä...

Naamoja määritellään usein isoksi kasvaneiksi kotibileiksi. Itse en ihan tämän kokoluokan bileitä muista edes hurjimpina teiniaikoinani pitäneeni, mutta allekirjoitan kyllä tuon bileenomaisuuden tunteen. Fiiliksen siitä, että niityllä ja pihapiirissä tallustavat ihmiset ovat kaikki samalla puolella ja samalla asialla.



Tässä lauletaan arvatenkin Karia...

Tämä vuonna Tuomiston tilalle kokoontui ennätykselliset tuhat naamailijaa. Vaikka tapahtuma-alue oli vähän kasvanut, ei lavan edessä, vessajonossa tai juottotiskille poiketessa voinut kävijämäärää arvata. Kun festarikävijöiden yleinen mantra tuntui taas olevan, että ”mikäs kiire tässä, ihanassa ja kauniissa maailmassa on”, niin ihmismassa ei käynyt voimille. Joskus jopa vähän harmitti kun vessajono veti niin hyvin, että juttu uuden tuttavuuden kanssa jäi kesken.

Kävijöitä oli taas montaa sorttia.

Valtaosa naamailijoista ei tosin taida tapahtuma-alueella juurikaan roikkua vaan etsii viihdykkeensä muualta. Ja mikäs siinä. Se tsiljoona kertaa soitettu Teuvo Lomanin Kari kuuluu todistettavasti hyvin sinne teltta-alueelle ja saunallekin.

Naamojen tämän vuotisesta punk-funk-ska –pitoisesta musiikki tarjonnasta sydämeni lämpeni erityisesti Nousiaisen Jukalle, jonka Räjäyttäjät veto räyjäytti niin kuin pitääkin ja Jukka ja Jytämimmit aloitti hienosti lauantaini.

Myös launtain vika esiintyjä The Valkyrians oli niin hyvä, ettei keikkaa voinut jättää kesken, vaikka niin oli ensin tarkoitus.



Eivät keksineet enää basistivitsejä,
joten ottivat käyttöön ilmabasson

Jottei menisi (taas) ylettömäksi hypetykseksi, koitan keksiä jotain kritisoitavaakin. Voisin pikkuisen nurista siitä, että Mikäklubin aikataulu oli epäselvä. Kukaan ei tuntunut tietävän onko luvassa yksi kolmen tunnin rykäisy vai useampi pienempi sessio. Loppujen lopuksi ohjelma oli ohi viideltä annetun kuuden sijaan ja klubeilu meni allekirjoittaneelta ohi. Tämä ei vienyt kuitenkaan yöunia ja sanottakoon, että naurettua tuli reippaasti ihan ilman improteatteriakin.




Niittyfutiksen finaalissa nähtiin paljasta pintaa
ja komeita maaleja.



Onni on laaja ginitarjonta....

Sellainen tuli vielä lopuksi mieleen, että Turussa järjestetään H2Ö-festaria, joka kuulostaa Naamojen hengenheimolaiselta. Totuus kuitenkin on, että niin kauan kun H2Ö on samaan aikaan Naamojen kanssa ja onnistun saamaan Tuomiston tilan ilotteluun lipun, en tule noilla Turun festareilla käymään. Sillä Naamat rules nyt ja iankaikkisesti amen.


Club Old Fartsin krokotiilimiehen syleilyssä

Saunatunnelmissa