Rockabillystä vatsatautiin

Kuva heikko - keikka ei.

Kävin lauantaina katsomassa Lutakossa rockabillya. Tästä piti kirjoittaa jo paljon aikaisemmin, mutta ensin tuli krapula ja sitten oksennustauti-henkinen vatsatauti.

Vasta tiistai-iltana olin taas
siinä kunnossa, että jaksoin fiilistellä keikkaa. Kyseinen musiikki ei ole ihan sitä olennaista omaani, mutta toimii kuitenkin hienosti osuessaan naulaan.

Melrosen Tokelan ikinuoruutta ihmetellessäni tajusin olleeni kahdeksan silloin kuin bändi perustettiin. En kuunnellut tuolloin Melrosea. Taisin elää sitä varsin lyhyttä aikaa elämästäni, jolloin musiikkimakuni meni yksiin äitini musiikkimieltymysten kanssa. Kuuntelin siis Kake Randelinia ja Meiju Suvasta....

Viisi vuotta vanhemman isoveljeni kasettimankassa soi kyllä rockabilly. Tätä en ihan muista, mutta perin (tai varastin) häneltä myöhemmin kasettiversiot Stray Catsistä ja Matchboxista, jotka sijoittuvat kahdeksankymmentä luvun alkuun.

Mutta siis Lutakkoon. Tanssisali oli myyty loppuun ja meininki hyvä. Lämppärinä toiminut The Leopards oli omaksunut lämppäri paikkansa vähän liiankin hyvin ja veti aikalailla "anteeksi että ollaan" -fiiliksisen keikan. Melrose oli kuitenkin niin loistava, että yllätyin todella.
syvästi läskibassoon rakastuneena kuuntelijana tajusin vasta muutaman biisin jälkeen, ettei lavalla soi ihan vaan perinteinen basso.
Aika moni lompsi paikalta Melrosen lopeteltua ja yllättäen pääbändiksi nostetun Francinen noustessa lauteille. Näin tein minäkin. Melrose oli jättänyt niin hyvät fiilikset, että kliinisen tylsä Francine uhkasi nollata olotilan.

Nyt ei tarvitse kuin sulkea silmät ja vielä soi päässä mukavasti Melrosen Rich little bitch. Onneksi eivät enää ne oksennustaudin äänet.