Viesti menneisyydestä

Sain viikko sitten sähköpostin, joka oli viipynyt matkalla puolitoista vuotta. Siis oikeasti 1,5 vuotta.
Sen piti tulla minulle silloin kun olin vielä 39 ja nyt näin jo 42-vuotissynttärieni lähestyvän uhkaavasti meilin tipahdettua sähköpostiini.

Ei sillä. Ei sähköpostin sisältö ollut mitenkään maailmaani mullistava. Vaikka olisin saanutkin sen, olisin yhä tässä ja varmasti jotakuinkin samoissa fiiliksissä. Jäin kuitenkin miettimään, että eikö ole pikkuisen epätodennäköistä, että bittiavaruudessa vaeltaisi vain yksi meilini. Kenties Mahlamäki-Kaistiselle suunnattujen viestien kaistalla on oikein ruuhkaa.

Sähköpostien valtatiellä surffaa myös kenties tieto siitä, että minut on x-vuotta sitten valittu hakemaani unelma-kouluun, minulle on yhtäkkiä ja yllättäen myönnetty ikuinen touhuilu apuraha ja jossain kaukainen sukulainen haluaisi siirtää omaisuutensa nimiini. (Siis joku sellainen oikea sukulainen, ei sellainen erään tietyn autokeitaan perustajan halajama olematon Afrikan kuningatar.)

Kenties tiedonvaltatiellä on myös runsaasti omia viestejäni. Tämä selittäisi ainakin sen, miksi niin moni työnantaja ei viitsi kuitata vastaanottamiaan työhakemuksia tai ilmoittaa hakijoille kuka tuli työhön valituksi.

 Vastasin tuohon vuosien takaa tulleeseen meiliin. Kirjoitin jotain nokkelaa siitä, kuinka piuhat ovat pitkiä Keski-Suomen ja Kaakkois-Suomen välillä. Vielä en ole saanut vastausta. En toki ole sitä odottanutkaan, sillä epäilemättä viestini vaeltaa takaisin ainakin samaiset puolitoista vuotta. Todennäköisesti pitempäänkin. Onhan sillä nyt vastausviestinä pikkuisen isompi lasti vietävänään.