Olen aika kyvytön
antamaan kriittisiä lausuntoja Tuomistontilalla viime viikonloppuna
vietetyistä Naamoista. Minulta luontevasti tulevan ylettömän hehkutuksen sijaan
ajattelin kuitenkin olla analyyttinen. Miettiä sitä, miksi Naamat nyt vain ovat
niiiiin mun juttu. Listasin neljä syytä.
1.
Aika. Naamoilla
et ole koskaan myöhässä mistään. Kun olet paikalla olet jo siellä missä
kuuluukin. Festareihin usein kuuluva ärsyttävä artistien perässä lavalta toiselle juoksentelu ja jatkuva
kellon tutkailu on ihan turhaa. Tapahtuman esiintyjät ovat kivoja, osin jopa
loistavia, mutta jos joku nyt jää näkemättä et silti ammu itseäsi polveen. Lisäksi
astuttuasi anniskelualueen sisään, jonne joka tapauksessa jossain vaiheessa
ajaudut, kuulet valtaosan esiintyjistä jo ihan automaattisesti. Ja kuuluuhan ne
itse asiassa ihan sinne futiskentän laidallekin asti. Siellä ainakin itse
ihastelin Club Old Fartsin sulosointuista biisin mukana laulantaa.
2.
Koko. Koolla nimittäin
on väliä. On mukavaa kun ehtii festarien aikana hahmottamaan ison joukon
osallistujista ja jos kaveri sattuu menemään hukkaan löytää tämän todennäköisesti
kajauttamalla ihan vaan keuhkojen pohjasta kumppanin nimen. Myös vessa-,
vesipiste-, ruokapaikka- ja kaljajonossa
pienuus jaksaa hymyilyttää. Pisin jono johon törmäsin oli hampurilaispisteessä,
mutta sekään ei oikeastaan haitannut, kun edessä ja takana oli ihan käypää
juttuseuraa.
3.
Kolmas ja
aika tärkeä kohta on olematon väkivallan ja ärdäämisen uhka, joka on
jotakuinkin samaa luokkaa kuin paleltumakuoleman kohtaaminen 30 asteen
helteessä. Ihan älyttömän iso siis. On ihanaa kun ihmiset kommunikoivat hymyin
ei nyrkein. Samaa reiluameininki huokuu muutoinkin tapahtumassa. Yksikin festarikävijä
kertoi ripotelleensa ihan kokeilumielessä telttansa eteen rahaa lähtiessään
katsomaan bändejä. Siellä ne odottivat kiltisti näkösällä vielä tuntien
jälkeenkin. Ihme etteivät olleet kasvaneet korkoa.
4.
Muurame. Näin
muuramelaisena sydäntä lämmittää kovasti, ettei tarvitse mennä merta edemmäs
kalaan ja saalis on aina taattu.
Lopuksi vielä
pikkuisen sitä hehkutusta. Naamat olivat taas ihanat ja jokaisen kuullun ”Karin”
arvoinen. En jaksaisi odottaa taas ensivuoteen, mutta odotan kuitenkin.
 |
| Varpaatkin rakastavat Naamojen matoin katettua anniskelualuetta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti