USKOMATTOMAN TYYLIKÄS AHVENANMAA – sadonkorjuujuhlien tunnelmia

Kävin viikonloppuna Viking Linen tarjoamalla pressireissulla Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlilla eli tapahtumassa nimeltä Skördefest.
Tapahtuman aikaa Ahvenanmaalla on runsaasti avoimia maatiloja, tuotemyyntiä, ohjelmaa ja pop up (Plåpp Åpp) ravintoloita. Juhlilla myytävät tuotteet ovat alkuperältään ahvenanmaalaisia, mutta paikalle vaeltaneen kansan joukko yllättävänkin kansainvälistä.

Skördefestistä on turha etsiä mannersuomen kaikilla – siis ihan kaikilla – markkinoilla pyöriviä kymmeniä täytelakritsin ja englantilaisen toffeen myyjiä. Skördefestin herkkupuolelta löytyy sen sijaan esimerkiksi paikallista käsintehtyä suklaata, höyhenen kevyttä lakritsimarenkia, tikkarikakkuja ja tyrnihunajaa.

Tapahtumaan osallistui tänä vuonna 55 kohdetta. Kiersimme niistä toimittajapoppoon kanssa perjantaina kourallisen, maistelimme herkkuja ja jututimme paikallisia. Ohjelmassa olivat muun muassa Maarianhaminan merikortteli, Marskogens Lamm –lammastila ja Bolstaholmin tila.

Poikkesimme myös muutamassa ohjelmaan kuulumattomassa paikassa kuten Pettasin luomusertifioidussa kahvilassa ja Stallhagenin-panimossa.

Syysmarkkinoita on järjestetty parisenkymmentä vuotta. Idea on ihana. Mietin, miksei moista löydy mannersuomesta. Miksei esimerkiksi Jyvässeudun tilat innostu tällaisesta?


Vaikka viikonloppuna Jyväskylän satamassa järjestettiin perinteiset Ween ja Maan Wiljaa -markkinat, ei kyseinen tapahtuma ole lainkaan sama asia kuin tiloilla vierailu. Satamassa vallitsee sitä paitsi ärsyttävyyteen asti samankaltaisten tuotteiden loputon toisto. Kirjosta ei voida puhua, kun tsiljoona kojua myy säilöttyjä valkosipuleita vain hivenen erilaisella öljy-etikkaseoksella. Ween ja maan Wiljaa jäi minulta tosin tänä vuonna ohi, mutta jotenkin en usko formaatin kokeneen mitään perusteellista mullistusta. Valitettavasti.
 

Jos mantereella järjestettäisiin Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlien kaltainen tilatapahtuma, olisi tunnelma ehkä melko toinen. Mantereen liha- ja viljatuotanto on niin isoissa kantimissa, ettei niistä taida löytyä Ahvenanmaan kaltaista herkullisen rustiikkista tunnelmaa. Tehonavetan pihapiirissä ei  ole sama fiilis kuin vuosisatoja toimineen tilan pihalla, jossa vanha isäntä vetää traktorikierroksia yleisölle ja kertoo paikan historiikista lehmien kallistellessa pellolla  päitään ja lasten hypellessä heinäpaalilta toisella.

Hehkuvat värit kastanjoiden pinnassa.



Mielessäni kävi moneen kertaan, että tämähän on ihan kuin jostain mainoksesta. Jos vaikka paikallisia Stallhagenin olutta tai Taffelsipsejä mainostettaisiin tällaisilla idyllisillä ja tyylikkäillä taustakuvilla olisin naureskellut mainostajan menneen vähän liiallisuuksiin totuuden idealisoimisessaan.

 

Eniten hämmennyin tapahtuman hiotusta tyylistä. Valehtelematta lähes jokaisessa paikassa näytti siltä kuin esillepano olisi taitavan stylistin käsialaa. Kameran ja kännykän akut simahtivat auttamattomasti matkassa, kun jokaista yksityiskohtaa olisi halunnut kuvata. Joku sanoikin reissussa, että täältähän saisi kuvat vaikka koko loppu vuoden ruokasivuja varten. Toinen mieltäni askarruttanut seikka oli ihmisen auttamaton tarve lähteä aina kauas. Viimeisestä Ahvenanmaan visiitistäni on melkein kaksi vuosikymmentä aikaa. Mietin miksi ihmeessä ja vannoin palaavani saariston pyöräreiteille, luontopoluille ja ihastuttaviin pikkukahviloihin pikimmiten.

Sture Ahlström toimi sähkömiehenä, mutta jätti onneksi duuninsa ja keskittyi erilaisten taideprojektien ja käytännönesineiden valmistamiseen.

  

Sture Ahlström valmistaa uustuotantona muun muassa
vanhahtavia puulaatikoita. Miehen käsistä syntyvät myös
varsin mielikuvitukselliset metallityöt tai vaikka pajunpunokset.

Ahvenanmaa päivämme päättyi ennen Vikingin uudistettuun Mariellaan nousua Smakbyn-ravintolaan. Siis siihen Strömssö-kokki Michael Björklundin ravintolaan. Mies itse näkyi paikalla vain vilahdukselta.  Rakennuksen puitteet olivat komeasti avaran tyylikkäät. Sisustuksessa oli käytetty paljon paikallisen, oikeutetusti ehkä ”hullu-keksijä”/taiteilija nimikkeen ansaitsevan Sture Ahlstömin taidetta.
Ensi kerralla kokeilen ehdottomasti à la carte -listaa, joka näytti buffaa houkuttelevammalta. Näin vaikka punajuuri-vuohenjuusto -lisäke olikin erinomainen.




Smakbyn kellarikerroksessa vietettiin 50v juhlia.

Samaan aikaan keittiössä oli melkoinen vilske. Ravintolassa käy niin
hyvin väkeä, ett suunnitteilla on tilojen laajentaminen ja majoituspalvelun lisääminen ohjelmaan.

 Söin reissussa paljon ja hyvin. Oikeasti ihan liikaakin. Eteeni kannettiin muun muassa lammasmakkaraa, ahvenanmaalaista pannukakkua ja tuoretta omenamehua. Sen kaikista lähtemättömimmän ateriakokemuksen mieleeni jätti kuitenkin Viking Gracen äyriäislautanen. Siitä näen märkiä unia vielä pitkään...


Vikin Gracen Oscar à la carten äyriäisvadissa oli kaikki ikään kuin kohdillaan.