Mikä musiikki sinua liikuttaisi?

Kävin viime viikolla koluamassa Kiasman näyttelyt läpi. Valitsin Kiasman muutaman tunnin luppoaikani tappajaksi lähinnä siksi, ettei muutakaan tullut mieleen, enkä jaksanut kauas laukkuineni vaeltaa. Oletusarvoni oli, että kyllä sieltä taas jotain ajateltavaa löytyy.

Ja niin löytyikin. Jämähdin Face to Face -näyttelyssä Heta Kuvhkan Present-videoteoksen ääreen nieleskelemään. Teoksessa Kuvhkan kuvaa amerikkalaisia Alzheimer-potilaita, joille hän soittaa näiden elämään tavalla tai toisella kuuluneita biisejä. Oli Beatlesiä, kansallishymniä, soulia ja ties mitä. Kukin kuuntelijoista reagoi tavallaan. Toinen lauloi mukana, yksi tanssahteli, taputti jalkaa tai hymyili leveästi. Reaktiot potilaissa, jotka pääosin istuivat vain sanattomina paikoillaan, olivat herkkiä. Musiikki ikään kuin sytytti heidät eloon.

Mieleeni tuli oma, taudin aikoinaan murtama, isoäitini. Mietin mitä hänelle olisi tehnyt esimerkiksi Viulunsoittaja katolla musikaalin ”Nousee päivä, laskee päivä” –kappale, jota muistan hänen laulaneen usein ystäviensä kanssa vaarin säestäessä pianolla.

Jos minulle joskus puhkeaa tuo pirullinen herra Alzheimerista nimensä saanut tauti – toivottavasti ei, vaikka tauti suvussamme kulkeekin – niin koittakaapa vaikka Frank Zappan Bobby Brownia. Ja jos se ei tehoa, niin Nick Caven Slowly goest the night:n luulisi hoitavan asian.

Face to Face auki Kiasmassa 7.2.2016 asti. Ja kannattaa Kiasmaan mennä 31.1.2016 asti auki olevan Jani Leinosenkin näyttelyn takia.



Tätä 100-vuotiasta kuuntelijaa liikutti charleston.