UPM muutti Säynätsalosta Kankaalle

Vasemmalta UudenPolvenMuseon taiteilijoita Jonna Jantunen, Ilari hautamäki, Tyko Elo, Tuomo Blomqvist, Minja Revonkorpi, Maija Helasvuo ja Virpi Lehto.

UudenPolvenMuseon näyttelyavajaiset on varma merkki siitä, että nyt on kesä. Olin kuitenkin oikeassa kirjoittaessani viime vuonna blogiini, että menkää käymään Säynätsalossa UudenPolvenMuseossa nyt, sillä ensi vuonna ette ehkä sinne enää pääse. Nyt Säynätsalon UPM:n tehtaan ovet ovat kiinni, eikä missään näy töitään näyttelyyn roudaavia taiteilijoita.

Onneksi tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kesä tulekaan. UudenPolvenMuseon on nimittäin muuttanut Jyväskylään Kankaan paperitehtaan pergamenttisaliin. Tehdasmiljöössä pysytään siis yhä.

- Näyttelyn töille ei ole yhteistä teemaa, mutta tehdastila antaa paikan vuoropuheluun, yksi näyttelyn järjestäjistä, taiteilija Virpi Lehto sanoo.

Syvästi Säynätsalon tehtaaseen rakastuneena huokasin helpotuksesta astuessani Kankaan halliin sisään. Suljettu paperitehdas uudistaa näyttelyn kulissit tavalla, joka ei pakota paikkavertailuun. UPM ja Kangas ovat tehtaita ihan omilla tavoillaan. Toinen huokuu historiaa, jälkimmäisessä voi vielä kuulla toimivan tehtaan arkiset äänet. Tuntuu siltä kuin työntekijät olisivat poistuneet paikalta vain tovi sitten ja vieneet koneet mennessään. Säykissä taas odotti, että kulman takaa vastaan tulee pikemminkin tehtaaseen eksynyt supikoira kuin röökitauolle suuntaava työmies.



Edessä Satu Loukkolan veistos, takana Hanna Holman maalauksia ja lattialla Maija Helasvuon installaatio.

UudenPolvenMuseon tämänvuotinen näyttely on Virpi Lehdon, Jonna Jantusen, Minja Revonkorven ja Harald Karstenin käsialaa. Näyttelyyn on kutsuttu 20 taiteilijaa, joista valtaosalla on jonkinlainen yhteys Keski-Suomeen. Iso tehdashalli on jaettu pienempiin lohkoihin kaupunginteatterilta haetuilla Shrek-musikaalin kulissilevyillä.

Lehdistötilaisuudessa paikalla tuntui olevan vain kourallinen taiteilijoita. Viime vuoden haastateltavien määrään verrattuna ainakin reilusti vähemmän. Tästä innostuneena sanoin jututtavani jokaista ja jututinkin. Jo kolmannen kohdalla tajusin, että edessä on ankara valinnan vaikeus. Onneksi kuvat kertovat enemmän, joten ihan kaikkea ei tarvitse saada paperille.

Minja Revonkorven teos Selfie with bikini.

Kaiken kaikkiaan olin taas innoissani näyttelystä. Työt istuvat miljööseen loistavasti ja tuntuvat teemattomuudestaan huolimatta jutustelevan luontevasti keskenään. Minja Revonkorven FB:n arkipäivityshaastetta kommentoivat pastellityöt jatkavat Satu Loukkolan torsojen värimaailmaa. Lattian rosoinen pinta antaa kivan kontrastin töihin ja korostaa vaaleita värejä tavalla, jota ei ehkä tavanomaisessa galleriassa tavoittaisi.

Satu Loukkolan patsaita.

Tuomo Blomqvistin veistoksissa toistuu tehdasrakenteen krouvi muoto ja Maija Helasvuon ”Olin poissa, tulin takaisin” –puuveistoksesta löytyy samoja taltan jälkiä kuin lattiasta. Hanna Holman töissäkin olen aistivinani hylätyn tilan tunnelma. Voi toki olla, että vanhoihin tehtaisiin ihastuneena tunnen vain rakennuksen läsnäolon niin voimakkaana, että olen taipuvainen tuomaan sen osaksi seinille ripustettuja töitä.

Niin tai näin, minun silmissäni Jonna Jantusen käytetyistä materiaaleista syntynyt teospari Bow I ja Bow II on juuri sopivasti samanlainen, mutta erilainen taustaseinänsä kanssa. Molemmat ovat materiaaleina nähneet paljon, mutta kyenneet muuttumaan ajan saatossa. Jantunen on taittanut vanhan pleksikatoksen eräänlaiseksi työnsä esiriipuksi ja Pergamenttihallin sisäänsä kätkemä Kankaan Paperitehdas taas on onnistunut uudistumaan tuoreeksi kulttuurikohteeksi. Monipuolisesta kulttuurista kertoo toistuva jumputus. Nurkan takana testataan äänentoistoa tänään alkavaa Reaktio-festivaalia varten.



Edessä Harald Karstenin ja Takana vasemmalla Jonna Jantusen työt.

Tykö Elon linnuilla ei äkkiseltään tuntuisi olevan mitään tekemistä tehdasmiljöön kanssa. Toisaalta kuplivasta polyuretaanista ja saumauslaastista valmistetut veistokset ovat juuri sopivasti outoja lintuja tepastelemaan tyhjän paperitehtaan halleissa. Ilari Hautamäen suuret akryyli- ja öljyvärityöt puolestaan hyppäävät voimakkaina seiniltä ja toimivat harmoniaa rikkovina elementteinä. Jos kaikki teokset istuisivat halliin kuin äitinsä syliin, olisi kokonaisuus liian pureskeltu.

UudenPolvenMuseon taiteilijoita yhdistää into näyttelystä. Vaikka alusta asti mukana ollut Virpi Lehto on varsin flunssainen ja näyttelynrakentamisesta uuvahtanut, kuuluu äänestä kuitenkin syvä tyytyväisyys siihen mitä on taas saatu aikaiseksi.



Tyko Elon made luikertaa tehtaan lattialla.

Maija Helasvuo puolestaan kiittelee vuolaasti näyttelykutsustaan.

- Hemmetin hauskaa osallistua tällaiseen taiteilijavetoiseen näyttelyyn. Näyttelyt, joissa taiteilijat tekevät toisilleen, ja miksei itselleenkin, on sellaista ruohonjuuritason kulttuuritekemistä joka on todella tärkeätä, Helasvuo toteaa.

Vaikka tänään vietetään UudenPolvenMuseon avajaisia, ei näyttely ole ensi viikolla auki kuin yhtenä päivän.  Virpi Lehdon teos Pommitus tuntuu viittaavan alkutauon syyhyn. Ensi viikolla Kankaan tehtaan alueella etsitään nimittäin pommituksista räjähtämättömiksi jääneitä pommeja. Lehdon työ tosin valmistui jo paljon ennen tietoa kyseisistä kaivauksista. Vaikuttimena oli oman äidin lapsuuden ja Kankaan alueella tapahtunut juoksumatka pakoon ilmasta satelevia pommeja.



Tänä vuonna en kirjoita bloggaukseni loppuun, että menkää nyt, ensi kesänä ette ehkä pääse. Uskon, että pääsette ensivuonnakin. Se, missä näyttely silloin on, on tosin ihan eri asia. Kirjoitan siis vain, menkään UudenPolvenMuseoon. Se jos jokin nimittäin kannattaa.



Arto Väisäsen työ päästää hienosti harmaan päivän valoa läpi.



UudenPolvenMuseon kesänäyttely 13.6.–31.7.2014 uusissa tiloissa Jyväskylän Kankaalla, Paperitehtaan pergamenttihalli (Kympinkatu 3). Vapaa pääsy